Otto Andersson valittiin Ruotsalaisen eduskuntaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi

20.06.2023 klo 13:49

Kansanedustaja Otto Andersson on valittu Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmä valitsi uuden puheenjohtajan Anders Adlercreutzin tultua valituksi Eurooppa- ja omistajaohjausministeriksi. Andersson valittiin eduskuntaan vuonna 2023 Uudenmaan vaalipiiristä. Hän on kotoisin Loviisasta. 

- Olen erittäin kiitollinen, että olen saanut kansanedustajakollegoiltani luottamuksen luotsata Ruotsalaista eduskuntaryhmää. Tuleva eduskuntakausi tulee olemaan hyvin intensiivinen sekä hallituksessa että eduskunnassa. Minulla on aikaisempien avustajatehtävieni myötä kokemusta työskentelystä sekä eduskunta-  että ministeriryhmässä. Se kokemus tulee nyt käyttöön. On etuoikeus saada työskennellä koko eduskuntaryhmän ja avustajakunnan kanssa, Andersson sanoo. 

Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Eduskuntaryhmä valitsi Anders Norrbackin uudeksi toiseksi varapuheenjohtajaksi sen jälkeen, kun kansanedustaja Sandra Bergqvist valittiin urheilu- ja nuorisoministeriksi.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Meillä aikuisilla on vastuu siitä, miten puhumme tulevaisuudesta! 

Eduskunta kävi torstaina ajankohtaiskeskustelu hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Sandra Bergqvist
14.06.2024 klo 09:52

Luonnon monimuotoisuus on tärkeä huoltovarmuudelle!

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa koskevasta välikysymyksestä. Aihe on ajankohtainen, koska tänään vietetään maailman ympäristöpäivää.
Mikko Ollikainen
05.06.2024 klo 15:20

Henriksson haluaa turvata maksuttomat oppimateriaalit toisella asteella

Hallituksen kehysriihessä päätettiin osana hallituksen säästötoimia, että toisen asteen oppimateriaalit tulevat maksullisiksi siitä vuodesta alkaen, jona opiskelija täyttää 19 vuotta.
Anna-Maja Henriksson
27.05.2024 klo 14:54

Uusi omistajapoliittinen periaatepäätös painottaa kestävää kasvua ja vastuullista omistajuutta

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tänään 23. toukokuuta 2024 esitellyt hallituksen uuden omistajapoliittisen periaatepäätöksen. Periaatepäätös on valtio-omisteisten yhtiöiden omistajaohjauksen keskeisin dokumentti.
Anders Adlercreutz
23.05.2024 klo 20:03

Hyviä uutisia rantaradalle

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen lisätalousarvion päätökseen panostaa 30 miljoonaa euroa rantaradan rataosuuteen Kauklahden ja Karjaan välillä. Panostus on osa hallituksen investointiohjelmaa.
Anders Adlercreutz
22.05.2024 klo 11:13

RKP:n ministeriryhmä korostaa perustuslakivaliokunnan uuden rajalain käsittelyn tärkeyttä

Hallitus antoi 21.5. eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.
Adlercreutz, Bergqvist, Henriksson
21.05.2024 klo 15:06

Tärkeitä panostuksia valtatie 8:aan ja Rantarataan hallituksen lisätalousarviossa

Hallitus hyväksyi tiistaina 21.5. hallituksen esityksen vuoden 2024 toiseksi lisätalousarvioksi.
Anna-Maja Henriksson
21.05.2024 klo 16:18

Ryhmäpuheenvuorot

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Monta rautaa tulessa

Ministerin tehtävissä tottuu ajan myötä siihen, että on joka päivä kyettävä käsittelemään samanaikaisesti sekä pieniä että isoja asioita.
Anna-Maja Henriksson
30.10.2022 klo 14:43