Puheenjohtajuudet ovat mahdollisuus vahvistaa Suomen roolia aktiivisena globaalina toimijana

09.12.2024 klo 15:57

Raaka hyökkäyssota Ukrainassa hallitsee Suomen ulkopoliittista agendaa. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa kansanedustaja Eva Biaudet korosti, että kaiken Ukrainalle annettavan tuen - poliittisen, humanitaarisen ja sotilaallisen - on tapahduttava Ukrainan ehdoilla.


- Ukrainan tulevan EU- ja Nato-jäsenyyden tukeminen vahvistaa mahdollisuuksia oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan. Suomella on myös vastuu jatkaa Ukrainan jälleenrakennuksen ja kansalaisyhteiskunnan aseman tukemista, Biaudet sanoo.

Suomen ulkopolitiikan perusta on demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet ja kansainvälinen oikeus. Nämä arvot ovat keskeisiä globaalin turvallisuuden ja ihmisten vapauden edistämisessä, mutta ne ovat myös jatkuvan uhan ja paineen alaisina tämän päivän polarisoituneessa maailmassa.

– Nämä arvot, joita me kaikki ehkä aiemmin olemme pitäneet itsestäänselvyyksinä kaikissa vapaissa demokratioissa, ovat nyt uhattuina ja jatkuvan paineen alaisina, koska ne ovat avain vapauteen ja ihmisarvoon, ja siten kaikkien tyrannien ja diktaattorien pahimpia vihollisia, Biaudet korostaa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston ja ETYJ:n puheenjohtajuudet

Ensi vuonna Suomella on useita kansainvälisiä puheenjohtajuuksia, muun muassa puheenjohtajuus Pohjoismaiden ministerineuvostossa ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (ETYJ).

– Haluamme edistää Helsingin sopimuksen uudistuksen hyväksymistä mahdollisimman pian. Pohjoismailla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus keskustella yhdessä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä ja lisätä kansainvälistä painoarvoaan. Disinformaation ja hybridivaikuttamisen keskellä pohjoismainen malli on vahva esimerkki siitä, miten kansalaisyhteiskunnat ovat paremmin varustautuneita vastustamaan ulkopuolelta tulevia vaikuttamispyrkimyksiä, sanoo Biaudet.

Biaudet jatkaa ETYJ:n puheenjohtajuudesta ja korostaa, että ihmisoikeus-, oikeusvaltio- ja demokratiatyö sekä vaalitarkkailu ja rauhanvälitysmekanismien toiminta on turvattava myös silloin, kun Etyjin päätöksenteko muutoin on jäissä. Ukrainan tukeminen on luonnollisesti aivan keskeistä.

– Jos rauhanratkaisuja Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa edistetään Suomen puheenjohtajakaudella, ETYJ:n tarjoamat työkalut, kuten siviilitarkkailumissiot, voivat osoittautua hyödyllisiksi, Biaudet toteaa.
Eva Biaudet

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

Pohjanmaa ja Suomi nousuun investointien kautta

Christoffer Ingo
28.09.2024 klo 12:58

Parlamentaarinen sopu Ylestä on erittäin tärkeä

Oli kieltämättä aikamoinen rupeama. Pidimme Ylen parlamentaarisessa työryhmässä, jossa toimin varapuheenjohtaja, 33 kokousta ennen kuin löydettiin yhteinen näkemys Ylen tulevaisuuden tehtävistä ja rahoituksesta.
Mikko Ollikainen
24.09.2024 klo 06:28

Tikittävä pommi

On jo jonkin aikaa puhuttu tikittävästä pommista. Myös siitä, että istumme itsemme kuoliaaksi. Kyse on liikkumattomuudesta, joka on yksi tämän päivän suurimmista haasteista kaikissa länsimaissa.
Mikko Ollikainen
29.06.2023 klo 14:42

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Suomi tarvitsee kasvua

Eduskuntavaalit käydään Suomessa huhtikuun 2. päivä. Sen jälkeen uusi eduskunta aloittaa työnsä ja uusi hallitus muodostetaan. On selvää, että talouteen liittyvät kysymykset tulevat olemaan keskiössä seuraavat neljä vuotta.
Anna-Maja Henriksson
19.02.2023 klo 10:49

Liikenneinfra ja investoinnit.

Thomas Blomqvist
13.02.2023 klo 10:40

Laadukas koulutus on kohtalonkysymys

Eduskuntavaalikampanjat ovat päässeet käyntiin. Tämä merkitsee minulle RKP:n puheenjohtajana sitä, että kalenterini täyttyy lukuisista vaalipaneeleista- ja keskusteluista
Anna-Maja Henriksson
29.01.2023 klo 09:20

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan

Poikkeuksellinen vuosi lähenee loppuaan. Vuosi jolloin Putin toi sodan Eurooppaan ja jolloin Suomi yhdessä Ruotsin kanssa haki Nato-jäsenyyttä.
Anna-Maja Henriksson
27.12.2022 klo 14:11

Tavoitteena rajaton pohjoismainen arki

Pohjoismaisen yhteistyön visiona on, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Integraatiotavoitteen saavuttamiseksi rajaesteiden purkaminen ja ennaltaehkäiseminen on avainasemassa.
Thomas Blomqvist
15.12.2022 klo 15:00