Wickström kritisoi oppositiota pienten sairaaloiden tuen puutteesta 

23.04.2024 klo 19:42

Eduskunta kävi tänään keskustelun hallitusta vastaan nostetusta sairaalaverkkoja koskevasta välikysymyksestä. Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) korosti ryhmäpuheenvuorossaan, että RKP on johdonmukaisesti toiminut Uudenmaan sairaaloiden turvaamiseksi, kun taas oppositiopuolueiden edustajat eivät.

- HUSissa laaja enemmistö SDP:n ja vihreiden edustajista eivät ole tukeneet esimerkiksi Lohjan synnytysosaston jatkoa. Samaan aikaan kyseiset puolueet ovat kansallisessa politiikassa - muun muassa tällä välikysymyksellä - vaatineet, että lähipalvelut tulee turvata. RKP:n edustajat ovat johdonmukaisesti puhuneet ja äänestäneet sairaaloiden ja niiden toiminnan turvaamisen puolesta, korostaa Wickström.

- Harva asia aktivoi ja kiinnostaa kansalaisia niin paljon kuin sosiaali- ja terveydenhuolto. Hoitoa on saatava kohtuullisella etäisyydellä, kohtuullisessa ajassa ja omalla äidinkielellä. Siksi RKP on aina tehnyt töitä lähipalveluiden säilyttämiseksi. Tämä näkyy muun muassa Pohjanmaalla, missä hyväksyttiin tulevien vuosien tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelma, jossa päätettiin säilyttää lähipalvelut ja matalan kynnyksen hoito, sanoo Wickström.

Edustaja Wickström muistuttaa, että henkilöstö on se, mikä tekee terveyden -ja sosiaalihuollon mahdolliseksi.

Jos henkilöstöpulaa ei onnistuta ratkaisemaan, sairaaloiden tai hoitopaikkojen lukumäärällä ei ole mitään merkitystä, jos ne eivät voi ottaa potilaita vastaan. Siksi RKP on muun muassa pitkään kannattanut terveydenhuollon ammattihenkilöstön työnjaon päivittämistä. Tällaista lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan, Wickström sanoo.

Henrik Wickström

Meillä aikuisilla on vastuu siitä, miten puhumme tulevaisuudesta! 

Eduskunta kävi torstaina ajankohtaiskeskustelu hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Sandra Bergqvist
14.06.2024 klo 09:52

Luonnon monimuotoisuus on tärkeä huoltovarmuudelle!

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa koskevasta välikysymyksestä. Aihe on ajankohtainen, koska tänään vietetään maailman ympäristöpäivää.
Mikko Ollikainen
05.06.2024 klo 15:20

Henriksson haluaa turvata maksuttomat oppimateriaalit toisella asteella

Hallituksen kehysriihessä päätettiin osana hallituksen säästötoimia, että toisen asteen oppimateriaalit tulevat maksullisiksi siitä vuodesta alkaen, jona opiskelija täyttää 19 vuotta.
Anna-Maja Henriksson
27.05.2024 klo 14:54

Uusi omistajapoliittinen periaatepäätös painottaa kestävää kasvua ja vastuullista omistajuutta

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tänään 23. toukokuuta 2024 esitellyt hallituksen uuden omistajapoliittisen periaatepäätöksen. Periaatepäätös on valtio-omisteisten yhtiöiden omistajaohjauksen keskeisin dokumentti.
Anders Adlercreutz
23.05.2024 klo 20:03

Hyviä uutisia rantaradalle

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen lisätalousarvion päätökseen panostaa 30 miljoonaa euroa rantaradan rataosuuteen Kauklahden ja Karjaan välillä. Panostus on osa hallituksen investointiohjelmaa.
Anders Adlercreutz
22.05.2024 klo 11:13

RKP:n ministeriryhmä korostaa perustuslakivaliokunnan uuden rajalain käsittelyn tärkeyttä

Hallitus antoi 21.5. eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.
Adlercreutz, Bergqvist, Henriksson
21.05.2024 klo 15:06

Tärkeitä panostuksia valtatie 8:aan ja Rantarataan hallituksen lisätalousarviossa

Hallitus hyväksyi tiistaina 21.5. hallituksen esityksen vuoden 2024 toiseksi lisätalousarvioksi.
Anna-Maja Henriksson
21.05.2024 klo 16:18

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Vaihtoehtobudjetti 2018

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2017 klo 08:50