Hyviä uutisia rantaradalle

22.05.2024 klo 11:13
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen lisätalousarvion päätökseen panostaa 30 miljoonaa euroa rantaradan rataosuuteen Kauklahden ja Karjaan välillä. Panostus on osa hallituksen investointiohjelmaa.

Ruotsalainen kansanpuolue on tehnyt määrätietoisesti töitä rantaradan kehittämisen edistämiseksi. Rantaradalla on suuri merkitys koko alueen elinkeinoelämälle ja asukkaille.

 
– Vaikka emme ratkaise kaikkia haasteita yhdellä kerralla, tämä päätös on kuitenkin vahva signaali siitä, että hallitus pitää rantaradan kehittämistä tärkeänä. Tälle on jo pitkään ollut tarvetta ja olen iloinen siitä, että tämän panostuksen turvin kehitystyö rantaradan parantamiseksi jatkuu, Anders Adlercreutz sanoo.



– Rantaradalla on paljon potentiaalia, mutta se edellyttää, että kehitystyötä jatketaan. Tulevat investoinnit ovat välttämättömiä, jotta voimme jatkaa aktiivisen junaliikenteen edistämistä pääkaupunkiseudun ja Länsi-Uudenmaan välillä.

 
Anders Adlercreutz

Meillä aikuisilla on vastuu siitä, miten puhumme tulevaisuudesta! 

Eduskunta kävi torstaina ajankohtaiskeskustelu hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Sandra Bergqvist
14.06.2024 klo 09:52

Luonnon monimuotoisuus on tärkeä huoltovarmuudelle!

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa koskevasta välikysymyksestä. Aihe on ajankohtainen, koska tänään vietetään maailman ympäristöpäivää.
Mikko Ollikainen
05.06.2024 klo 15:20

Henriksson haluaa turvata maksuttomat oppimateriaalit toisella asteella

Hallituksen kehysriihessä päätettiin osana hallituksen säästötoimia, että toisen asteen oppimateriaalit tulevat maksullisiksi siitä vuodesta alkaen, jona opiskelija täyttää 19 vuotta.
Anna-Maja Henriksson
27.05.2024 klo 14:54

Uusi omistajapoliittinen periaatepäätös painottaa kestävää kasvua ja vastuullista omistajuutta

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on tänään 23. toukokuuta 2024 esitellyt hallituksen uuden omistajapoliittisen periaatepäätöksen. Periaatepäätös on valtio-omisteisten yhtiöiden omistajaohjauksen keskeisin dokumentti.
Anders Adlercreutz
23.05.2024 klo 20:03

RKP:n ministeriryhmä korostaa perustuslakivaliokunnan uuden rajalain käsittelyn tärkeyttä

Hallitus antoi 21.5. eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.
Adlercreutz, Bergqvist, Henriksson
21.05.2024 klo 15:06

Tärkeitä panostuksia valtatie 8:aan ja Rantarataan hallituksen lisätalousarviossa

Hallitus hyväksyi tiistaina 21.5. hallituksen esityksen vuoden 2024 toiseksi lisätalousarvioksi.
Anna-Maja Henriksson
21.05.2024 klo 16:18

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Vaihtoehtobudjetti 2018

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2017 klo 08:50