Wickström valtioneuvoston julkisen talouden suunnittelemasta 2025–2028: Hallitus turvaa talouskasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan

14.06.2024 klo 14:43

 

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) piti ryhmäpuheenvuoron palautekeskustelussa koskien valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Wickström korosti puheessaan, että talouspolitiikassa tarvitaan päättäväisyyttä ja kaukokatseisuutta, jotta Suomen taloudellisiin haasteisiin voidaan vastata.

- Julkisen talouden suunnitelma ei ole pelkkä asiakirja, vaan selkeä ohje, jonka on tarkoitus auttaa meitä suunnistamaan epävarmuuden ja muutosten keskellä. Maailmanlaajuiset kriisit ja nopeat teknologiset muutokset ovat vaikuttaneet taloudelliseen toimintaympäristöömme. Hallituksen hyvän toimintakyvyn ansiosta meillä on suunnitelma, johon kuuluu investointeja kriittisille aloille, kuten vihreään siirtymään sekä innovaatioihin ja koulutukseen, mikä edistää sekä Suomen talouskasvua että sosiaalista hyvinvointia, sanoo Wickström

Wickström korostaa koulutukseen ja tutkimukseen sijoituksien merkitystä Suomen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. 

-Valtion tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus kasvaa vuosittain noin 280 miljoonalla eurolla. Hallituksen päätös pitää kiinni 200 miljoonan euron suuruisesta lisäpanostuksesta peruskoulutukseen on äärimmäisen tärkeä. Hallitus vahvistaa Suomen kilpailukykyä, sanoo Wickström. 

- Tällä suunnitelmalla olemme ottaneet askeleen kohti Suomen talouden entistä kestävämpää ja vahvempaa tulevaisuutta. Ruotsalainen kansanpuolue aikoo jatkossakin työskennellä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Edessämme on tuntuvia haasteita, mutta päättäväisyydellä ja yhteistyöllä voimme turvata vahvan ja vakaan yhteiskunnan, sanoo Wickström.

Henrik Wickström

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
22.10.2024 klo 18:02

Toiseen asteen koulutus uudistetaan

Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
18.10.2024 klo 18:24

Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.
Anders Norrback
18.10.2024 klo 15:22

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Vaihtoehtobudjetti 2018

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.11.2017 klo 08:50