Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

21.02.2024 klo 17:28
Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.

Suomi on vahvistanut puolustustaan järjestelmällisesti jo pitkään. Meillä on tärkeää osaamista ja vahva puolustustahto, sanoo Strand. Meidän on syytä olla ylpeitä maamme asevelvollisuudesta.

Itämeren alueen vakauden edistämiseksi ja puolustuspoliittisen yhteistyön vahvistamiseksi Suomi osallistuu Naton miinantorjunta- ja ilmatorjuntaharjoituksiin.

– Osallistuminen tämän tyyppisiin tehtäviin edistää luonnollisesti Suomen nopeaa integroitumista Natoon, ja Suomen Natoon liittymisen syynähän oli nimenomaan rauhan turvaaminen, sanoo Strand.

Vaikka osallistumiseen ei liity merkittäviä riskejä, on tärkeää huomioida, että turvallisuustilanne voi heikentyä, minkä vuoksi on tärkeää keskustella osallistumisesta ja ottaa eduskunta mukaan päätöksentekoon. Suomi tulee olla aktiivinen ja rakentava toimija Natossa, ja tuki liittoumalle on laajaa yli puoluerajojen.

– Uusina liittouman jäseninä meidän on näytettävä hyvää esimerkkiä. Siksi on myös tärkeää, että Suomi on yksi niistä yhdestätoista kolmestakymmenestä jäsenmaasta, jotka saavuttavat 2 prosentin tavoitteen eli että käytämme vähintään 2 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen, Strand sanoo.

Ruotsalainen kansanpuolue toteaa, että Natosta puuttuu tärkeä osa - Ruotsin jäsenyys. Yhteistyö Ruotsin kanssa on ratkaisevan tärkeää turvallisuutemme kannalta. Hallituksen selvitys Vaasan ja Uumajan välisestä kiinteästä yhteydestä on myönteinen askel oikeaan suuntaan logististen yhteyksien parantamiseksi Pohjois-Skandinaviassa.

Joakim Strand

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta

Eduskuntaryhmän ollessa aloitteellinen ajankohtaiskeskusteluun liittyen, ryhmämme sai pitää ensinmäisen puheenvuoron. Sen esitti ryhmän puheenjohtaja Otto Anderson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.12.2024 klo 13:49

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko - palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.12.2024 klo 15:00

Välikysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen pelastamisesta

Ryhmäpuheenvuoro 20.11.2024, Henrik Wickström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2024 klo 15:00

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainasta täysimittaisten sotatoimien jatkuttua 1 000 päivää

Ryhmäpuheenvuoro, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Otto Andersson, 19.11.2024
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.11.2024 klo 14:26

VNS puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2025

Ryhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2024 klo 15:00

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.06.2024 klo 12:42