Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

20.06.2024 klo 12:42

Ärade talman,

Jokaisen kansanedustajan ja jokaisen valtioneuvoston jäsenen on ymmärrettävä, kuinka tärkeää on toimia esimerkkinä muille. Meillä valtakunnan poliitikoilla on erityinen vastuu siitä, miten toimimme ja miten ilmaisemme itseämme. Me valitsemme itse, mitä sanoja käytämme ja miten kohdistamme viestimme. Ja meillä on erityinen vastuu siitä, miten suuntaamme kritiikkiä.

Meille RKP:ssä on itsestäänselvyys, että valta-asemassa olevien tulee kohdella muita kunnioittavasti, olipa kyse sitten kansalaisista, toimittajista tai asiantuntijoista. Suomalainen yhteiskunta perustuu yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteille. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi yhteiskunnassamme taustastaan tai sukupuolestaan riippumatta. Oikeusvaltiomme ja demokratiamme perustuvat osallisuuteen, sananvapauteen ja lehdistönvapauteen. Länsimaisessa oikeusvaltiossa ja demokratiassa vapaalla medialla on ratkaiseva rooli. Niiden, joille Suomen kansa on valtuuttanut edustamaan heitä, tulee kantaa tätä mandaattia vastuullisesti sekä kunnioittaa ja suojella lehdistönvapautta ja oikeusprosessejamme – silloinkin, kun ne eivät miellyttäisi meitä itseämme. Perusedellytys Ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuulumiselle on se, että ymmärtää tämän.

Arvoisa puhemies,

Viime kesänä RKP:n eduskuntaryhmä kävi perusteellisen keskustelun ministeri Rydmanin asemasta ja toiminnasta. Kesän keskustelujen tuloksena hallitus antoi tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä äänestettiin myös ministeri Rydmanin luottamuksesta. Ennen äänestystä pääministeri Orpo oli tehnyt selväksi, että äänestyksessä oli kyse koko hallituksen tulevaisuudesta, ei vain yksittäisen ministerin tulevaisuudesta. Samalla tavalla tässä välikysymyksessä on kyse hallituksen tulevaisuudesta.

Sen johdosta RKP:n eduskuntaryhmä on päättänyt äänestää hallituksen jatkon puolesta.

Kiitos.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 koskeva palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoron esittää edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
05.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen talouspolitiikasta  

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.05.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025 - 2028

Lähtekeskustelussa ryhmän puheenvuoron pitäjänä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.05.2024 klo 15:00

Välikysymys sairaalaverkosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2024 klo 15:02

Ryhmäpuheenvuorot

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson