Vi diskuterar idag den utvecklingspolitiska redogörelsen. Tills i år har man med orsak kunnat vara ganska nöjd här hos oss i Finland. Vi har inte behövt skämmas för vår insats. Och om man läser våra målsättningar är det inte alls svårt att hålla med om den stora bilden. Vad vi vill uppnå, vad vi tror på.
Men orden har ingen betydelse, om inte aktionerna backar upp dem.
Arvoisa puhemies,
Ei ne sanat, vaan ne teot.
Hallituksen politiikan ristiriitaisuus ei toki ole uusi asia. Olemme syksyn mittaan keskustelleet kehityksen sumuverhoon verhoilluista leikkauksista. Siitä, miten työttömien päivähoidon oikeuden rajaaminen on kädenojennus lapsille. Tai siitä, miten turvapaikan saaneiden tai sitä hakevien integrointia autetaan leikkaamalla heidän toimeentuloaan ja lisäämällä epävarmuustekijöitä heidän arkeensa.
Kehityspolitiikan teoissa tämä ristiriita nousee räikeimmin esille.
Turvapaikkakeskustelussa yksi kantava niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden linjaus on ollut se, että ihmisiä pitäisi auttaa lähtömaissaan, ei täällä. Että maahanmuuton syihin pitäisi kohdistaa toimenpiteitä, eikä pelkästään seurauksiin.
Olemme samaa mieltä - syihin pitää puuttua. Mutta se vaatii panostuksia.
Ne samat äänet, jotka puhuvat paikallisen auttamisen puolesta ovat kaikkein äänekkäimmin, hyvin populistisen sävyyn, puhuneet myös kehitysyhteistyömäärärahojen leikkausten puolesta. Tässä on suunnaton ristiriita, jonka toivon hallituksen ymmärtävän. Ja korjaavan.
Ohjeilta siihen löytyy muun muassa meidän varjobudjetistamme.
Arvoisa puhemies,
Kakkua ei voi sekä syödä että säilyttää. Mitä nämä leikkaukset käytännössä tarkoittavat?
Leikkaukset tarkoittavat, että lukematon määrä hankkeita lopetetaan, kertaheitolla ja heti.
Onko tässä mitään järkeä? Ajatelkaa hetki.
Onko mitään mieltä rakentaa kymmenien miljoonien eurojen tehdas, jonka ovia ja ikkunoita ei ikinä asenneta, eikä tuotantoa käynnistetä. Tämä on tilanne usean kehitysyhteistyöhankkeen kohdalla. Pitkäjänteinen työ ja muutos eivät tule hetkessä, sen tiedämme kaikki - se työ valuu hukkaan kun lyödään viime metreillä lappu luukulle. Tämä on suunnatonta varojen ja työpanosten hukkaamista.
Tästä eivät luonnollisesti kärsi ainoastaan suomalaiset veronmaksajat ja järjestöt, vaan ennen kaikkea avun kohteena olevat. Pelkästään Suomen Lähetysseura keskeyttää 17 eri hanketta, ja vetäytyy neljästä maasta kokonaan. Pelkästään yhteen järjestöön kohdistuneet leikkaukset vaikuttavat suoraan satoihin tuhansiin ihmisiin. Satoihin tuhansiin ihmisiin - miehiin, naisiin, vanhuksiin, lapsiin.
Hallitusohjelman valopilkkuja ovat satsaukset vihreään talouteen ja kestävään ilmastopolitiikkaan. Siitä teille kiitos.
Sanoista on kuitenkin matkaa tekoihin.
Aikaisemmin päästökauppatulot ovat ohjautuneet kehitysyhteistyöhön, vaan eivät enää. Nyt nämä rahat kanavoidaan takaisin päästölähteeseen. Kuka tässä salissa uskoo että tämä vähentää päästöjämme? Kuka uskoo että tämä kannustaa kehittämään puhtaampia tuotantoprosesseja?
En minäkään.
Viime syksyn Pariisin ilmastokonferenssi oli tämän vuosisadan kenties tärkein kansainvälinen tapaaminen. Tulos oli hyvä, ja tärkeä. Mutta mitä teki Suomi - ennen kokousta hallitus päätti leikata kaiken tukensa YK:n ympäristöjärjestölle UNEP:lle. Kaiken. Minkä signaalin tämä lähettää? Kaiken tuen leikkaaminen on todella vakava viesti ja kertoo siitä, että Suomi joko pitää järjestön työtä täysin turhana, tai järjestöä täysin korruptoituneena. Mikä on hallituksen kanta kansainväliseen ilmastotyöhön?
Näinä päivinä muruistakin joutuu olemaan kiitollinen, joten on hyvä, että UNEP:lle myöhemmin ohjattiin pieni tuki.
Kehitysyhteistyö on myös ulkopolitiikkaa, kuten ministeri Toivakka totesi. Se on vaikuttamista paikallisesti. Se on esimerkin näyttämistä ja kestävää kehitystä.
Vetäytymällä näistä pöydistä Suomi paitsi heikentää kansainvälistä vaikutusvaltaansa myös ihan konkreettisesti omaa brändiään. Meistä tulee heikompia.
Värderade talman,
Biståndsarbetet är viktigt. Det är en möjlighet att inverka och utverka inflytande.
Det kräver strategiskt tänkande och ett långt perspektiv. Inte detta.
