Värderade talman, arvoisa puhemies! Först beröm. Det strategiska regeringsprogrammets stora bild av ekonomin, alltså verklighetsuppfattningen så att säga, vilar på en realistisk grund. En regering som inte hade tagit ett ordentligt nacksving på dagens ekonomiska situation och föreslagit massiva anpassningsåtgärder, en sådan regering hade varit i fel bransch.
Därför finns det inte så mycket att invända mot storleksordningen på anpassningsåtgärderna, låt vara att det nog innehållsmässigt finns motstridiga, direkt felaktiga prioriteringar så som den massiva attacken på utbildningen och barnen, vilket också partiordförande Haglund konstaterade i sitt tal i går. Klokt är också regeringens beslut att binda den villkorliga delen av anpassningspaketet till ett eventuellt samhällsfördrag i höst. Den här delen av paketet verkställs inte ifall parterna på arbetsmarknaden nu kan tona ner den organiserade egoismen och i stället i krismedvetenhetens namn, och med landets bästa för ögonen ta ett helhetsansvar.
Vi ska hoppas att så här sker och att också den politiska vänstern i den här salen gör allt för att underlätta tillkomsten av ett samhällsfördrag. Kontakterna till de fackliga högkvarteren är som vi vet inte särskilt blygsamma. Måtte Sipilä år 2015 ha bättre tur än Esko Aho och Kalevi Sorsa 1991. Den gången vägde politiserandets fröjder och det fackliga navelskåderiet mer än landets bästa.
Arvoisa puhemies! Uusi hallitus on supistanut ministereitten määrää peräti viidellä Kataisen hallituksen alkuperäiseen kokoonpanoon verrattuna. Lisäksi se pudotti valtiosihteereitten lukumäärää kolmeen ja vähentää myöskin erityisavustajien lukumäärää. Tämä olisi varsin ymmärrettävä operaatio, mikäli työn määrä politiikan huipulla olisi vähentynyt. Tämä ei kuitenkaan ole asian laita. Päinvastoin työn määrä kasvaa ja säästetty summahan tässä yhteydessä on täysin mitätön.
Vajaan kuuden vuoden henkilökohtaisen ministerikokemuksen ja kahdeksan vuoden erityisavustaja- ja valtiosihteeriuran perusteella kannan nyt aidosti ja oikeasti huolta ministereitten, ministeri Orpon ja Toivakan ja kumppaneitten, jaksamisesta ja myöskin koko hallituksen toimintakyvystä. Vähempi määrä ihmisiä ei voi kantaa suurempaa taakkaa ilman, että se näkyy ja tuntuu.
Miten Sipilän hallitus aikoo sitten selviytyä tästä lähes mahdottomasta yhtälöstä: enemmän työtä, vähemmän toimijoita? Antamalla vallan valvoa kansliapäälliköille ja muulle virkamieskunnalle, vähentämällä työn määrää jollain ihmeen poliittisella taikasauvalla, vai käykö niin kuin usein aikaisemmin, kun keskustavetoinen hallitus on ollut vallan kahvassa? Valjastetaan ministeriössä entuudestaan olevia keskustataustaisia uravirkamiehiä talon keskustalaisministerin poliittisen esikunnan osaksi ja kutsutaan niitä vaikkapa neuvotteleviksi virkamiehiksi. Näin virallinen poliittinen esikunta pysyy muodollisesti suppeana mutta käytännössä apilaa kylvetään oikein urakalla urapolitrukkien avulla. Siis seuratkaamme nyt tarkasti valtioneuvoston tulevia virkanimityksiä, niiden perusteluita. Seuratkaamme ministeriöitten sisäisiä lyhytkestoisia, määräaikaisia nimityksiä. Muistakaamme, mitä pääministeri Sipilä sanoi marraskuussa 2013 Ylen haastattelussa: "Poliittisen sulle—mulle-nimityskulttuurin aika on kerta kaikkiaan ohi."
Arvoisa puhemies! En malta olla palaamatta aiheeseen, jonka otin myöskin esille eilen tässä salissa. Hallitusohjelman pöytämerkintöjen joukossa on hyvinkin mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka tarpeellisuutta ei tekstissä selitetä millään tavalla: "Kumotaan puoluelain 9 §:n 1 momentin kolmas lause." Kyseessä on siis se pykälä, jota Lex Vennamona tunnetaan ja joka liittyy SMP:n eduskuntaryhmän hajoamiseen Kekkosen poikkeuslain säätämisen yhteydessä harrastettuun suhmurointiin.
Nyt, arvoisa puhemies, yli 40 vuotta myöhemmin tämän lain tämä kohta halutaan taas muuttaa niin, etteivät eduskuntaryhmästä kesken kauden lähtevät loikkarit saisi enää puoluetukea mukanaan. Miksihän tämä muutos tehtäisiin juuri nyt? Siksikö, että pitkämuistiset perussuomalaiset haluavat kostaa 40 vuotta sitten tehtyä lainmuutosta, joka mahdollisti vennamolaisdiktatuuriin kyllästyneiden ja poliittista turvapaikkaa hakevien edustajien pelastautumisen kunnialla? Ei — kuka nyt niin vanhoja muistelisi? Vai siksi, että perussuomalaiset haluavat nyt kyseisellä lainmuutoksella estää tämän vaalikauden aikana vaikeisiin leikkauspäätöksiin ja petettyihin vaalilupauksiin pettyneiden edustajiensa loikkaamisen ja puoluetukirahojen menetyksen? Pidetään siis mieluummin nämä kaikki potentiaaliset seteliselkärankaiset ryhmän panttivankeina, vaikka kuinka kipeää tekisi.
Yhtä kaikki perussuomalaiset tiedostavat ja pelkäävät hallitusvastuun kantamisen hintaa ja pyytävät nyt itselleen tällaista turvatyynyä. Pyytää voi tietysti aina, mutta pakko ei ole tässä salissa suostua tällaisen yhden ainoan puolueen historiallisen privaattitarpeen tyydyttämiseen
