Arvoisa puhemies,
Jokaisella on oltava oikeus elää ilman väkivaltaa. Jokaisen on voitava tuntea olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla, omassa kodissaan ja internetissä. Nyt näin ei ole. Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen pahimmista ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmista. Esimerkiksi puolet kaikista 16–25-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, sen uhkaa tai seksuaalista väkivaltaa. Jokainen pahoinpitely ja raiskaus on liikaa. Naisiin kohdistuva väkivalta on häpeätahra, johon on puututtava. Lähisuhdeväkivallalle ja läheisten alistamiselle on oltava nollatoleranssi.
Sukupuolittuneeseen väkivaltaan liittyy vahvasti vaikenemisen kulttuuri, joka meidän on murrettava. Siksi on todella tärkeää, että me tänään täällä eduskunnassa keskustelemme siitä, miten parhaiten voimme ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Haluan kiittää kaikkia eduskuntaryhmiä siitä, että te olette mukana tässä tärkeässä keskustelualoitteessa. Mutta haluan myös kysyä yhteisesti meiltä kaikilta, että eikö meidän täällä eduskunnassa tulisi entistä useammin keskustella naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä. Varmistetaan yhdessä, että tämän päiväinen keskustelu ei ole yksittäistapaus, vaan alku jatkuvalle keskustelulle ja toimille.
Arvoisa puhemies,
viestin on oltava selkeä.
Väkivalta on aina tuomittavaa. Väkivallan tekijä on aina syyllinen ja vastuussa teostaan. Väkivalta ei ole koskaan uhrin vika. Mies, joka on lyönyt naista, on aina vastuussa, ei koskaan nainen, jota lyötiin. Vastuu on aina raiskaukseen syyllistyneen miehen, ei julman väkivallan uhriksi joutuneen naisen.
Siksi Nytkis ry:n tuore tutkimus on hyvin huolestuttava. Siinä yksi neljästä nuoresta (18–35-vuotiaasta) miehestä katsoo, että nainen voi ansaita joutua väkivallan uhriksi pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Tällaista ei voi hyväksyä.
Meillä miehillä on tässä erityisen suuri. Ja meidän on otettava enemmän vastuuta jatkossa. Miesten täytyy lopettaa väkivaltainen käytös. Uudenlaista ennalta ehkäisevää työtä tarvitaan lisää. Esimerkiksi pojille on annettava tukea tunteidensa käsittelyyn. Meidän miesten on empimättä puututtava asiaan esimerkiksi silloin, kun joku puhuu vihamielisesti naisista.
Arvoisa puhemies,
viime viikolla julkaistiin Grevion raportti. Siitä käy ilmi, että Suomi on ottanut tärkeitä edistysaskeleita naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ja torjumisessa. Viime vaalikaudella seksuaalirikoslainsäädäntöä uudistettiin RKP:n johdolla siten, että meillä on nyt vihdoinkin suostumukseen perustuva laki. Lisäksi sukupuolesta tehtiin yksi rikoslain rangaistuksen koventamisperusteista. Ja eilen hyväksyimme täällä täysistunnossa hallituksen tärkeän ehdotuksen sovittelun kieltämisestä lähisuhteissa tehtyjen väkivaltarikosten yhteydessä.
Silti meillä on vielä paljon tehtävää. RKP korostaa, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Istanbulin sopimuksen toteuttamissuunnitelma on pantava toimeen täysimääräisesti Suomessa. Tärkeää on myös, että edellisellä hallituskaudella RKP:n johdolla tehtyä naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelmaa seurataan ja päivitetään.
Arvoisa puhemies,
jokaisen uhrin on saatava apua, ja meidän on turvattava matalan kynnyksen tukipalvelut kaikille väkivallan uhreiksi joutuneille. Tarvitsemme riittävästi turvakotipaikkoja. Perheväkivallan osalta meidän on paremmin ymmärrettävä, miten traumatisoivia eri perheväkivallan muodot ovat, ja miten väkivalta vaikuttaa sekä väkivallan uhriin että lapsiin, jotka ovat joutuneet todistamaan väkivaltaa.
Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi tarvitaan monialaista työtä. Tarvitsemme koulutusta sukupuolittuneesta väkivallasta ja meidän on lisättävä tietoisuutta väkivallan seurauksista. Lisäksi viranomaisten, poliisin ja oikeuslaitoksen sekä kolmannen sektorin järjestöjen, kuten esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen, on saatava riittävät resurssit.
Hyvinvointialueiden ja kuntien on tehtävä pitkäjänteistä ja järjestelmällistä työtä väkivallan ehkäisemiseksi. Siksi kannustaisimme meitä kaikkia puolueita ennen kevään vaaleja esittämään toimenpiteitä väkivallan ehkäisemiseksi.
Tyttöjen ja naisten turvallisen arjen puolesta on työskenneltävä joka päivä, yhteiskunnan kaikilla tasoilla, ja tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia. Tämä työ ei lopu ennen kuin väkivalta loppuu. Jokaisen tytön ja naisen on saatava elää elämänsä ilman väkivaltaa ja häirintää.
Kiitos.