Toiseen asteen koulutus uudistetaan

18.10.2024 klo 18:24
Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.

Valtioneuvosto on antanut kaksi lakiesitystä liittyen toisen asteen koulutukseen. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz iloitsee, että toisen asteen koulutus voi nyt entistä paremmin vastata olemassa oleviin tarpeisiin.


Yhteiskuntamme tarvitsee osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa. Nyt tehdään muutoksia ammatillisen koulutuksen rahoitusmalliin.

– Koulutuksemme on tarjottava parhaimmat mahdolliset edellytykset kaikille osallistua työelämään. Nyt toteutettavat uudistukset mahdollistavat paremmin sen, että opinnot voidaan viedä loppuun ja siirtyä työelämään, tai vaihtoehtoisesti voidaan edetä jatko-opintoihin, Adlercreutz sanoo.

Ammatillisessa koulutuksessa aloitetaan myös kahdeksan vuoden kokeilu, jonka tavoitteena on luoda joustavuutta koulutuksen järjestäjille, jotta heillä on paremmat edellytykset nopeasti vastata paikalliseen tai alueelliseen koulutetun työvoiman tarpeeseen. Tammikuussa 2026 alkavaan kokeiluun valitaan enintään 40 koulutuksen järjestäjää.

– Haluamme, että opintotarjonta paremmin vastaa työmarkkinoiden tarpeita. Kokeiluun osallistuvat koulutuksen järjestäjät saavat vapaammat kädet järjestää useimpia ammatillisia tutkintoja.  Kun yritysten tarpeisiin näin voidaan vastata paremmin, luomme kasvua, työllisyyttä ja hyvinvointia. Tarvittaessa koulutusta voidaan järjestää myös englanniksi, Adlercreutz sanoo.

Myös oppimisen tukea uudistetaan sekä ammatillisessa koulutuksessa että lukiokoulutuksessa. Tukiketju yhtenäisestään varhaiskasvatuksesta aina toiselle asteelle.

– Uudistamme sekä rakennetta että rahoitusta ja ohjaamme tukeen enemmän määrärahoja. Oikean tuen saaminen oikeaan aikaan on olennaista, jotta kaikki nuoret pääsevät etenemään elämässä omalla polullaan, Adlercreutz sanoo.

Lukiokoulutusta uudistetaan siten, että osaaminen myös muissa kuin akateemisissa aineissa huomioidaan. Lisäksi mahdollisestaan ylioppilastutkinnon suorittaminen englanniksi, tiukasti rajatuin kriteerein. Myös lukiokoulutuksen rahoitusperusteita uudistetaan.

– Toteutamme useita kauan kaivattuja uudistuksia. Kaikki kouluaineet ovat tärkeitä — on kyse sitten luku-, taide-, tai taitoaineista. Nyt mahdollistamme yhden ylioppilaskokeen suorittamisen myös taide- ja taitoaineissa eli kuvataiteessa, liikunnassa ja musiikissa, Adlercreutz sanoo.
Anders Adlercreutz

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
eilen klo 18:02

Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.
Anders Norrback
18.10.2024 klo 15:22

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Tasa-arvotyö tarvitaan edelleen

Tänään 8. maaliskuuta vietetään naistenpäivää.
Thomas Blomqvist
08.03.2021 klo 16:02

Sote-uudistus käymässä kalliiksi Uudenmaan palveluille

Ander Adlercreutz ja Inka Hopsu
04.10.2020 klo 14:06

Ensikertalaiskiintiöt kannustavat välivuosien pitämiseen

Olen monien muiden päättäjien kanssa samaa mieltä siitä, että työuria tulisi kansantalouden näkökulmasta pidentää sekä alku- että loppupäästä.
Anders Adlercreutz
26.08.2020 klo 12:33

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Vanhustenhoidossa ei löydy oikotietä

Mikaela Nylander
01.02.2019 klo 07:52