Andersson eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa: Naisiin kohdistuva väkivalta on häpeätahra, johon on puututtava

10.12.2024 klo 16:10

Eduskunta on tänään keskustellut naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisesta ja ehkäisemisestä. Keskustelu oli Ruotsalaisen eduskuntaryhmän aloitteesta ja sai tukea kaikilta eduskuntaryhmiltä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson painotti, että naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen suurimmista ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmista, ja totesi, että sukupuolittuneeseen väkivaltaan liittyy vahvasti vaikenemisen kulttuuri. Tämä kulttuuri on murrettava. 

Jokaisella on oltava oikeus elää ilman väkivaltaa. Jokaisen on voitava tuntea olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla, omassa kodissaan ja internetissä. Nyt näin ei ole. 

– Jokainen pahoinpitely ja raiskaus on liikaa. Tänään puolet kaikista 16–25-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, sen uhkaa tai seksuaalista väkivaltaa. Siksi Nytkis ry:n tuore tutkimus on hyvin huolestuttava. Siinä yksi neljästä nuoresta, 18–35-vuotiaasta, miehestä katsoo, että nainen voi ansaita joutua väkivallan uhriksi pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Tällaista ei voi hyväksyä, sanoo Andersson. 

– Meillä miehillä on tässä erityisen suuri vastuu. Ja meidän on otettava enemmän vastuuta jatkossa. Uudenlaista ennalta ehkäisevää työtä tarvitaan lisää. Esimerkiksi pojille on annettava tukea tunteidensa käsittelyyn. Meidän miesten on empimättä puututtava asiaan esimerkiksi silloin, kun joku puhuu vihamielisesti naisista, sanoo Andersson. 

GREVIO:n (Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaista toimintaa käsittelevä asiantuntijaryhmä) raportin mukaan Suomi on ottanut tärkeitä edistysaskeleita naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ja torjumisessa. Edistystä on tapahtunut muun muassa seksuaalirikoslainsäädännössä, jota uudistettiin viime vaalikaudella SFP:n johdolla niin, että meillä on vihdoin suostumukseen perustuva laki. Lisäksi sukupuolesta tehtiin yksi rikoslain rangaistuksen koventamisperusteista. Ja eilen eduskunta hyväksyi hallituksen tärkeän esityksen sovittelun kieltämisestä lähisuhdeväkivaltarikosten yhteydessä.

– Silti meillä on vielä paljon tehtävää. RKP korostaa, että naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Istanbulin sopimuksen toteuttamissuunnitelma on pantava toimeen täysimääräisesti Suomessa, sanoo Andersson. 

Andersson korostaa, että on tärkeää ymmärtää, miten syvästi traumatisoivaa perheväkivalta voi olla sekä uhrille että sitä todistaville lapsille. Meidän on työskenneltävä määrätietoisesti tämän ymmärryksen lisäämiseksi ja seurausten käsittelemiseksi. 

– Jokaisen uhrin on saatava apua, ja meidän on turvattava matalan kynnyksen tukipalvelut kaikille väkivallan uhreiksi joutuneille. Tarvitsemme riittävästi turvakotipaikkoja, sanoo Andersson. 

Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi tarvitaan pitkäjänteistä ja monialaista työtä. Tarvitsemme koulutusta sukupuolittuneesta väkivallasta ja meidän on lisättävä tietoisuutta väkivallan seurauksista. Lisäksi viranomaisten, poliisin ja oikeuslaitoksen sekä kolmannen sektorin järjestöjen, kuten esimerkiksi Rikosuhripäivystyksen, on saatava riittävät resurssit. 

– Siksi on todella tärkeää, että me tänään täällä eduskunnassa keskustelemme siitä, miten parhaiten voimme ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Haluan kiittää kaikkia eduskuntaryhmiä siitä, että te olette mukana tässä tärkeässä keskustelualoitteessa. Varmistetaan yhdessä, että tämän päiväinen keskustelu ei ole yksittäistapaus, vaan alku jatkuvalle keskustelulle ja toimille. 

– Tyttöjen ja naisten turvallisen arjen puolesta on työskenneltävä joka päivä, yhteiskunnan kaikilla tasoilla, ja tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia. Tämä työ ei lopu ennen kuin väkivalta loppuu, päättää Andersson.

Otto Andersson

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Tasa-arvotyö tarvitaan edelleen

Tänään 8. maaliskuuta vietetään naistenpäivää.
Thomas Blomqvist
08.03.2021 klo 16:02

Sote-uudistus käymässä kalliiksi Uudenmaan palveluille

Ander Adlercreutz ja Inka Hopsu
04.10.2020 klo 14:06

Ensikertalaiskiintiöt kannustavat välivuosien pitämiseen

Olen monien muiden päättäjien kanssa samaa mieltä siitä, että työuria tulisi kansantalouden näkökulmasta pidentää sekä alku- että loppupäästä.
Anders Adlercreutz
26.08.2020 klo 12:33

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Vanhustenhoidossa ei löydy oikotietä

Mikaela Nylander
01.02.2019 klo 07:52