Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

18.10.2024 klo 15:22
Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.

Päätös on kansainvälisen merentutkimusneuvoston suositusten mukainen. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) työskennellyt aktiivisesti kalastuskiintiöiden puolesta sekä Maa- ja metsätalousvaliokunnassa että Suuressa valiokunnassa.  


-Tänään Suomen linja EU:ssa kalastuskiintiöiden osalta selkiytyy. Olosuhteisiin nähden olen tyytyväinen tämänpäiväisen valiokuntakokouksen lopputulokseen. Olen kuitenkin syvästi huolissani lohikantojemme vähenemisestä.Siksi meidän on hyväksyttävä lohikiintiön alentaminen vuodelle 2025, jotta voimme taata lohenkalastuksen myös tulevaisuudessa. Rannikkokalastukselle on tärkeää, että lohikalastusta ei myöskään kielletä kokonaan. Toivottavasti ensi vuonna voimme jälleen nostaa kiintiötä, sanoo Norrback.

Viime vuonna harkittiin täydellistä silakanpyyntikieltoa, mutta se vältettiin lopulta.

-Silakan osalta edellytykset ovat nyt huomattavasti paremmat kuin vuosi sitten. Olen iloinen, että silakan kalastusta ei lopetettu viime vuonna täydellisellä kalastuskiellolla. Tämä olisi vakavasti vaarantanut ammattikalastajoiden alaa. Jo tänä vuonna on voitu havaita silakkakantojen kasvua, toteaa Norrback.

Suuri valiokunta korostaa laittoman lohenkalastuksen ehkäisemisen tärkeyttä Itämerellä sekä lohenkalastuskiellon tehokasta valvontaa Itämeren pääaltaalla. Valiokunta tukee myös hallituksen näkemystä lohen pitkän aikavälin hoitosuunnitelman tarpeesta, mikä helpottaisi eri lohikantojen parempaa suojelua. Suunnitelma on tärkeä myös vapaa-ajankalastuksen ja kalastusmatkailun tulevaisuudelle.

Tarvitsemme pitkäjänteisempiä ratkaisuja kalakantoihimme liittyen, jotta rannikkokalastajien ei tarvitse elää epävarmuudessa joka vuosi, kun kalastuskiintiöitä käsitellään. Tässä on erityisen tärkeää saada liikkeelle toimenpiteitä hylkeen ja merimetson suhteen, jotka ovat suurimpia syyllisiä kalakantojen heikkenemiseen, sanoo Norrback.
Anders Norrback

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
eilen klo 18:02

Toiseen asteen koulutus uudistetaan

Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
18.10.2024 klo 18:24

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Vanhentunut saamelaiskäräjälaki on viimein uudistettava

Nykytilanne on kärjistänyt vastakkainasetteluita ja heikentänyt saamelaisväestön luottamusta Suomen valtioon.
Anna-Maja Henriksson
11.11.2022 klo 14:50

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Tasa-arvotyö tarvitaan edelleen

Tänään 8. maaliskuuta vietetään naistenpäivää.
Thomas Blomqvist
08.03.2021 klo 16:02

Sote-uudistus käymässä kalliiksi Uudenmaan palveluille

Ander Adlercreutz ja Inka Hopsu
04.10.2020 klo 14:06

Ensikertalaiskiintiöt kannustavat välivuosien pitämiseen

Olen monien muiden päättäjien kanssa samaa mieltä siitä, että työuria tulisi kansantalouden näkökulmasta pidentää sekä alku- että loppupäästä.
Anders Adlercreutz
26.08.2020 klo 12:33

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Vanhustenhoidossa ei löydy oikotietä

Mikaela Nylander
01.02.2019 klo 07:52