Budjettiriihessä ei tehty uusia sopeutustoimia, vaan hallitus jatkaa hallitusneuvottelujen ja kevään niin sanotun kehysriihen päätösten toimeenpanoa. Näihin kuuluu päätös opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksen säästötavoitteen nopeuttamisesta.
– Olemme RKP:ssä tehneet kovasti työtä sen eteen, ettei hallituksen sopeutustoimet kohdistu kohtuuttomasti liikunta- ja nuorisotoimintaan. Hallinnonalastani kohdistetaan leikkauksia liikuntapaikkarakentamiseen 9,7 milj. euroa ja nuorisokenttään 4 milj. euroa. Valtiovarainministeriö ehdotti ehdotuksessaan huomattavasti suurempia leikkauksia, mutta osa niistä onnistuttiin torjumaan. On tärkeää, että liikunta- ja nuorisokentälle annetaan riittävästi aikaa sopeutua säästötoimiin, joten ne suunnataan mahdollisuuksien mukaan sellaiseen toimintaan, jota ei vielä ole olemassa, Bergqvist sanoo.
Panostukset nuoriin ja liikuntaan
Bergqvist suhtautuu erittäin myönteisesti panostuksiin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin ja epäasiallisen kohtelun torjumiseen liikunta- ja nuorisokentällä.
– Koulun ulkopuoliseen harrastustoimintaan ja koululomien aikaiseen harrastustoimintaan myönnetään 200 000 euroa. Kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus mieluisaan harrastukseen, samalla kun harrastustoiminta tulee olla turvallista kaikille. Et ole yksin - toiminnan kautta on mahdollista keskustella anonyymisti kokemastasi häirinnästä. 262 000 euron panostuksella voimme nyt vakiinnuttaa tätä palvelua liikuntakentällä ja laajentaa sitä myös nuorisokentälle, Bergqvist sanoo.
Alueelliset panostukset
Alueellisesti tärkeä päätös on Turun lentokentän lisärahoitus, joka turvaa lentokentän ympärivuorokautisen aukiolon.
– Tämä panostus vahvistaa lentokentän statusta porttina länteen. Päätöksellä on myös suuri merkitys Rajavartiolaitoksen toiminnan turvaamisessa lentokentällä, Bergqvist sanoo.
Hallitus varmistaa myös vapaaehtoisen meripelastuksen riittävän toimintakyvyn ja varautuu meripelastusveneiden investointeihin.
Bergqvist pitää tervetulleena myös Itämeren hyvinvointiin ja yhteysalusliikenteen toimivuuteen tähtääviä panostuksia. Itämeren hyvinvoinnin edistämistyölle myönnetään 100 000 euroa ja Pidä Saaristo Siistinä ry:lle 235 000 euroa. Hallitus sitoutuu mahdollistamaan pitkät sopimuskaudet yhteysalusliikenteen hankinnalle. Muutos tarkoittaisi sopimuskauden pidentämistä nykyisestä 5 vuodesta 15 vuoteen.
– Pitkät sopimuskaudet mahdollistavat investoinnit uusiin, kestäviin yhteysaluksiin. Tämä on erittäin tervetullut muutos, jota kenttä on odottanut pitkään, Bergqvist päättää.