Ministeri Bergqvist haluaa nähdä lisää naisesikuvia urheilussa ja terveellisempiä ihanteita sosiaalisessa mediassa

23.03.2024 klo 21:56

Urheilu- ja nuorisoministeri, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui lauantaina Turussa pidettyyn RKP naisjärjestön vuosikokoukseen. Bergqvist korosti puheessaan saavutettua edistystä tasa-arvon parantamisessa urheilussa, mutta korosti myös tarvetta jatkaa työtä. 


- Naiset ovat edelleen aliedustettuina urheilun johtotehtävissä, vaikka vuosikymmeniä on tehty työtä heidän edustuksen lisäämiseksi erilaisten hankkeiden, suositusten ja koulutusten avulla, joita sekä kansallinen urheilupolitiikkamme että EU:n tasa-arvopolitiikan suuntaviivat tukevat, Bergqvist sanoi.

Hallituksen ohjauksen, kuten valtionavustusten tasa-arvokriteerien, ohella Bergqvist korostaa median roolia. 

- Lisäämällä naisurheilutähtien ja menestyneiden johtajien näkyvyyttä sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa meillä on mahdollisuus luoda tärkeitä naispuolisia roolimalleja nuorille tytöille. Nämä roolimallit voivat inspiroida ja motivoida nuoria naisia seuraamaan unelmiaan ja uskomaan omiin kykyihinsä urheilussa". Sama pätee tietysti myös muille aloille, Bergqvist sanoo.

Bergqvist korostaa, että on myös tärkeää tiedostaa, että sosiaalinen media voi vaikuttaa kielteisesti nuorten omakuvaan ja hyvinvointiin.

- Sosiaalisen median kautta leviävä täydellisyyteen keskittyvä ja epäterveellinen ihanne voi aiheuttaa stressiä ja negatiivisia tunteita nuorissa, etenkin kun he vertaavat omaa elämäänsä siihen, mitä he näkevät ruuduilla. Siksi on tärkeää, että positiivisten roolimallien esille tuomisen lisäksi pyritään luomaan nuorille tasapainoinen ja realistinen kuva menestyksestä ja hyvinvoinnista, Bergqvist sanoo. 
Sandra Bergqvist

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
22.10.2024 klo 18:02

Toiseen asteen koulutus uudistetaan

Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
18.10.2024 klo 18:24

Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.
Anders Norrback
18.10.2024 klo 15:22

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.06.2024 klo 12:42

Valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 koskeva palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoron esittää edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
05.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen talouspolitiikasta  

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.05.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025 - 2028

Lähtekeskustelussa ryhmän puheenvuoron pitäjänä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.05.2024 klo 15:00

Välikysymys sairaalaverkosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2024 klo 15:02