Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

20.03.2024 klo 15:39
Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 

– Ruotsalainen kansanpuolue on aina kannattanut sellaista politiikkaa, joka edistää paikallisyhteisöjen elämää ja kaikkien alueiden mahdollisuuksia kehittyä omien ainutlaatuisten vahvuuksiensa ja tarpeidensa pohjalta. Sen takia tämä hallitus työskentelee useilla rintamilla koko Suomen talouden vahvistamiseksi, uusien työpaikkojen luomisen helpottamiseksi ja sen varmistamiseksi, että Suomi on kilpailukykyinen, kestävä ja turvallinen yhteiskunta, sanoo Norrback

Norrback korostaa myös elinvoimaisen maatalouden merkitystä elinvoimaiselle maaseudulle. 

– Maa- ja metsätalouden merkitys Suomen taloudelle ja paikalliselle elinvoimalle on suuri. Myös Suomen kansalliselle omavaraisuudelle on maa- ja metsätalouden merkitys ratkaisevan tärkeä. Hallituksen tavoite tässä on selkeä – maa- ja metsätalouden harjoittamisen on oltava Suomessa kannattavaa. Tässä on kyse koko Suomen tulevaisuudesta. Sen takia hallitus on sitoutunut vahvasti maatalouden kannattavuuden parantamiseen ja kansallisen metsäpolitiikan vahvistamiseen, sanoo Norrback. 

Norrback korosti puheessaan myös tärkeitä turvallisuusnäkökohtia, jotka koskevat erityisesti Itä-Suomen alueellista kehitystä.

– Erityisesti Itä-Suomen tulevaisuudesta ei valitettavasti näinä aikoina voi keskustella ilman että samalla puhutaan maamme turvallisuudesta. Turvallisuuspolitiikka on nykyään kaikkien huulilla. Suomen itäraja on EU:n ulkoraja ja myös Naton itäraja. Siksi Itä-Suomi ja itäraja eivät ole tärkeitä pelkästään Suomelle vaan myös Euroopan unionille ja maamme kansainvälisille yhteistyökumppaneille, sanoo Norrback.

Lopuksi Norrback nostaa esille, että palveluiden tulisi aina löytyä ihmisten läheltä.  

– RKP työskentelee sen puolesta, että palvelut olisivat lähellä ihmistä. Erityisesti pienten alueiden kannalta esimerkiksi terveysasemien tai käräjäoikeuksien sijainti voi olla olennaista, Norrback lopettelee.

Anders Norrback

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
22.10.2024 klo 18:02

Toiseen asteen koulutus uudistetaan

Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
18.10.2024 klo 18:24

Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.
Anders Norrback
18.10.2024 klo 15:22

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.06.2024 klo 12:42

Valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 koskeva palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoron esittää edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
05.06.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen talouspolitiikasta  

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.05.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025 - 2028

Lähtekeskustelussa ryhmän puheenvuoron pitäjänä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.05.2024 klo 15:00

Välikysymys sairaalaverkosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2024 klo 15:02