Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

11.02.2022 klo 16:35
Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.

– Olen erittäin tyytyväinen, että olemme hallituspuolueiden kesken voineet sopia paketista joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurolla. Toimenpiteiden joukossa on monia asioita, joiden puolesta RKP on pitkään tehnyt työtä. Erityisen iloinen olen siitä, että opintotuen tulorajoja korotetaan pysyvästi ja että hallitus edistää työhyvinvointia, sanoo Anna-Maja Henriksson.


Opintotuen tulorajoja korotetaan pysyvästi

Hallituspuolueet ovat päättäneet, että opintotuen tulorajoja korotetaan pysyvästi 50 prosentilla vuodesta 2023 alkaen.

– Me olemme RKP:ssa monen vuoden ajan tehneet työtä sen eteen, että opintotuen tulorajoja korotettaisiin. Jo ollessamme oppositiossa esitimme 50 prosentin korotusta, joka nyt toteutuu. Tämä osoittaa, että RKP:n pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ tuo tulosta, sanoo Henriksson.

– Mutta ennen kaikkea olen iloinen opiskelijoiden puolesta. Työnteon tulee aina kannattaa. Tulorajojen korotus helpottaa opiskelijoiden arkea ja vähentää turhaa byrokratiaa, mutta vastaa myös työvoimapulaan monella alalla.

Mielenterveyden edistäminen keskiössä

RKP on pitkään ollut edelläkävijä poliittisen puolueiden keskuudessa koskien esityksiä työhyvinvoinnin parantamiseksi. Nyt hallitus on päättänyt, että työturvallisuuslakia uudistetaan niin, että psykososiaalista kuormitusta voidaan paremmin ehkäistä ja huomioida työsuojelussa.

– Taloutemme menettää vuosittain valtavia summia sairaspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja työtapaturmien takia. Ja jokainen työkyvyttömyystapaus on aina yksilöllinen tragedia. Parempi työhyvinvointi hyödyttää sekä kansantaloutta että jokaisen työntekijän elämänlaatua, sanoo Henriksson.

– Yhä suureneva osa sairauspoissaoloista työpaikoilta aiheutuu mielenterveyteen liittyvistä seikoista. Sen sijaan työturvallisuuslakimme ei ole kaikilta osin pysynyt mukana kehityksessä. Siksi on hyvä, että työturvallisuuslakiamme nyt uudistetaan niin, että se paremmin huomioi myös henkisen hyvinvoinnin työelämässä.

Työllisyyspakettinsa yhteydessä hallitus on myös päättänyt 1 miljoonan euron vuosittaisesta (vuosina 2023-2026) lisämäärärahasta YTHS:lle opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden vahvistamiseksi.

Hallitus haluaa helpottaa ylivelkaantuneiden tilannetta

Ylivelkaantuneiden tilanteen helpottamiseksi hallitus esittää, että pienituloisten ulosottovelallisten vapaakuukausia lisätään.

– Pienituloisten ulosottovelallisten vapaakuukausien lisääminen on tärkeä esitys, joka helpotta monen ylivelkaantuneen tilannetta, sanoo Henriksson.

 
Anna-Maja Henriksson

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kymmenen kohtaa koulutuksesta

Hyväksytty eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 27.8.2018
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.08.2018 klo 14:38

Parempi vaihtoehto

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2017:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
25.10.2016 klo 14:46

Kysymys koskien pakolaiskiintiötä 20.10.2016

Edustaja Mikkola (Vihr) avasi keskustelun pakolaiskiintiöstä. Edustaja Eva Biaudet jatkoi vastapuheenvuoron kautta. Ote pöytäkirjasta.
Eva Biaudet
21.10.2016 klo 12:22

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44