Arvoisa puhemies,
Harvoin on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa kirjoitettu ja käsitelty niin haastavassa kansainvälisessä tilanteessa kuin tänä vuonna. Maailmanmeno on suoraa lähetystä. Nopeasti muuttuvan todellisuuden kirjaaminen paperille on siis ollut lähes mahdotonta.
Sen jälkeen, kun selonteko annettiin eduskunnalle kesällä, Eurooppaa ovat ravistelleet uudet terrori-iskut, Brexit-äänestys ja sodan eskaloituminen Syyriassa. Lisäksi Yhdysvalloissa on pidetty presidentinvaalit. Vaalituloksen vaikutukset Yhdysvaltojen roolin Euroopassa tai maailmassa ovat vielä arvoitus, samoin kuin juuri valitun presidentin ulkopolitiikkakin ylipäätään.
Ajan suuntaus on myös se, että hybriditoiminnalla, disinformaation tai suoranaisten valheiden tietoisella suuntaamisella verkossa, pyritään luomaan epäjärjestystä ja tyytymättömyyttä poliittiseen johtajuuteen ja poliittisiin prosesseihin tai suoranaisesti vaikuttamaan vaalitulokseen.
Tämä yhdistettynä populismiin, nationalismiin ja ääriajatteluun muodostaa suuren haasteen monille demokraattisille arvoille, joiden olemme kauan uskoneet olevan loukkaamattomia, eikä millään lailla uhattuja sotien jälkeisessä Euroopassa. Kuvaan kuuluu myös eräiden EU-maiden tapa haastaa sisäisesti keskeiset oikeusvaltioperiaatteet – samoin kuin Venäjän retoriikan äänensävy ja sen piittaamattomuus kansainvälisestä ja humanitäärisestä oikeudesta.
Näiden tapahtumien ja kehityskulkujen vaikutukset, erikseen ja yhdessä, ovat kylmä suihku yleiselle ilmapiirille Euroopassa.
Arvoisa puhemies,
Vaikka huolenaiheiden luettelosta voitaisiin tehdä pitkä, on kuitenkin mielekkäämpää pyrkiä löytämään ratkaisuja ongelmiin. Yksi on varmaa: tiiviin yhteistyön tarve nykyisissä valtioiden välissä elimissä, kansainvälissä järjestöissä samoin kuin kahdenvälisestikin on lisääntynyt. Ei voi olla muita tapoja konfliktien ja luottamuskriisien ratkaisemiseksi ja maiden välisten säröytyneiden suhteiden korjaamiseksi kuin keskinäisen riippuvuuden, siis integraation ja yhteistyön lisääminen.
Tämä ei kuitenkaan ole vastakkaista maiden luonnolliselle tarpeelle oman turvallisuutensa vahvistamiseen, mikä sekin onnistuu usein parhaiten järjestäytyneellä yhteistyöllä toisten samanmielisten kanssa.
Muut pohjoismaat ovat edelleen Suomelle myös turvallisuuspoliittisessa mielessä vahva ja luonnollinen viiteryhmä. Pohjoismainen puolustusyhteistyö, joka tapahtuu käytännöllisesti ja sisältöä korostaen Nordefcon puitteissa, toimii hyvin.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä on syytä lukea Stoltenbergin raportti uudelleen – nykyisessä valossa. Mitä voisimme vielä tehdä merialueiden ja ilmatilan yhteisessä valvonnassa, Arktisessa yhteistyössä ja kyber- ja hybriditoiminnan yhdessä torjumiseksi, josta valitettavasti on tullut huomionarvoinen valtapolitiikan väline?
Myös kahdenvälisesti Ruotsin kanssa yhteistyömahdollisuuksia ei ole läheskään loppuun käytetty. Puolustusvoimiemme yhteensopivuus on jo nykyisellään suuri, mikä osittain riippuu pitkälle kehittyneestä kumppanuusyhteistyöstä Naton puitteissa.
Yksi Suomen tärkeimmistä turvallisuuspoliittista liittolaisista on edelleenkin Nato. Ulkoasiainvaliokunta ei tee uutta arviota todetessaan sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen ylläpitävän mahdollisuutta Naton jäsenyyden hakemiseen. Hallituksen viimekeväisessä Nato-arviossa todetaan puolestaan Natolla olevan vakauttava vaikutus Itämeren alueella.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä on samaa mieltä arviosta. Ruotsalaisen kansanpuolueen tuoreessa puolueohjelmassa viime kesäkuulta esitämme oman visiomme: että Suomi on vuonna 2025 Naton jäsen. Kansan tuki on RKP:n mukaan kuitenkin edellytyksenä jäsenyydelle, mitä myös Nato itse edellyttää.
Keskustelu puolustusulottuvuudesta on saanut uutta vauhtia EU:n puolustusrahaston perustamista koskevasta komission ehdotuksesta. Se voisi tukea tutkimusta ja materiaalihankintojen koordinaatiota, joissa voidaan komission mukaan säästää paljon rahaa.
Itse peruskysymystä siitä, miten pitkälle EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka voidaan ja tulee viedä, on tällä hetkellä arvioitava Brexitin samoin kuin Ranskan Lissabonin sopimuksen nojalla tekemän avunpyynnön valossa Pariisin marraskuun 2015 pommi-iskujen jälkeen. Viime viikon EU-huippukokous antoikin hieman uutta valaistusta asiassa.
Pakolaiskriisi on sekin korostanut kansainvälisen yhteistyön lisäämisen merkitystä myös silloin, kun kyse on ennaltaehkäisevistä toimista potentiaalisissa kriisipesäkkeissä. Globaalit toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi, humanitäärinen työ ja kehitysyhteistyön painottaminen erityisesti naisten ja lasten asemaa korostaen on erittäin tärkeää. Ruotsalainen eduskuntaryhmä nostaa esiin YK:n päätöslauselman 1325 yhä tärkeämmäksi välineeksi tässä toiminnassa.
