Suomen ja Ruotsin väliset siteet ja yhteistyö vahvistuvat

14.09.2024 klo 15:37

Suomen ja Ruotsin hallitukset kokoontuvat yhteiskokoukseen Tukholmaan maanantaina 16. syyskuuta. Kokoukseen osallistuvat kaikki RKP:n ministerit, opetusministeri ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri, puolueen puheenjohtaja Anders Adlercreutz, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, puolueen varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist sekä Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand.

Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö on aina ollut tiivistä historiallisistakin syistä. Nyt, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, maiden hallitukset tapaavat yhdessä vahvistaakseen ja tiivistääkseen entisestään yhteyksiä ja yhteistyötä.

- Ruotsi on läheisin kumppanimme, ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä olen iloinen, että hallituksemme tapaavat. Siteemme läntiseen naapurimaahamme ovat vahvat. Meillä on paljon mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötämme uusiin sektoreihin – ei vähiten siksi, että sekä Suomi että Ruotsi ovat nyt Naton jäsenmaita, sanoo puolueen puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

– Meillä on Suomessa ja Ruotsissa samankaltaisia haasteita nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja liikunnan puutteen suhteen. Meillä on paljon voitettavaa tehostamalla tiedonvaihtoa ja oppimalla toisiltamme. Tavoitteena on muun muassa löytää ratkaisuja niihin haasteisiin, joita nuoret tänä päivänä kohtaavat, sanoo liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.

– Tämän tason tapaamisia Ruotsin kanssa tulisi järjestää paljon useammin kuin 15 vuoden välein. Esimerkiksi Vaasa ja Uumaja tekevät päivittäin yhteistyötä yhteisten rakenteiden kautta. Odotan erityisesti tapaamista uuden ruotsalaisen ministerikollegani kanssa keskustellaksemme yhteisistä intresseistämme liittyen Euroopan unioniin ja oikeusvaltioperiaatteeseen sekä pohjoismaisten raja-alueiden rooliin, mukaan lukien Merenkurkun kiinteä yhteys, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand.

Muuttuvat olosuhteet lähialueillamme ja epävarma turvallisuustilanne edellyttävät toimintakykyä ja uusia yhteisiä painopisteitä. Samaan aikaan yhteistyöllä on suuria mahdollisuuksia lisätä alueen kilpailukykyä haastavassa globaalissa tilanteessa.

Yhteisessä kokouksessa ministerit keskustelevat siksi Euroopan turvallisuustilanteesta ja siitä, miten siihen voidaan vastata EU:ssa ja Natossa, sekä siitä, miten voimme parhaiten yhdessä tukea Ukrainaa. Agendalla on myös yhteistyön syventäminen fossiilivapaaseen energiaan siirtymisessä ja se, miten maat voivat parantaa kilpailukykyään tutkimuksen ja innovaatioiden avulla. Lisäksi keskustellaan kulttuurivaihdosta ja matkailun edistämisestä.

Suomen ja Ruotsin pääministerit allekirjoittavat kokouksen päätteeksi yhdessä julistuksen suomalais-ruotsalaisesta yhteistyöstä.

– Pohjola on maailman paras aluebrändi, ja joka kerta, kun vahvistamme Suomen yhteyksiä Pohjolaan ja pohjoismaisuuteen, otamme askeleen oikeaan suuntaan, Anders Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz, Bergqvist ja Strand

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Vastaus kirjalliseen kysymykseen ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla koronakriisin takia eristettyinä olevista suomalaisista miehistön jäsenistä

Kansanedustajat Sandra Bergqvist ja Mats Löfströmin ym. esittivät kysymyksen ministeri Haavistolle: Mitä hallitus tekee niiden suomalaisten merimiesten kotiin saamiseksi, jotka tällä hetkellä ovat eristyksissä ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla ja aikooko hallitus toimia kansainvälisesti, esimerkiksi Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO. ssa, kansainvälisen ratkaisun löytämiseksi siihen ongelmaan, että miehistön jäsenet eivät pääse poistumaan aluksiltaan?
Sandra Bergqvist ja Mats Löfström
17.06.2020 klo 14:12

Vastaus kirjalliseen kysymykseen läsnäolo-oikeuden rajoittamisesta synnytyksissä koronaepidemian aikana

Kansanedustaja Sandra Bergqvist on lähestynyt ministeri Krista Kiurua kirjallisella kysymyksellä: Miten kaikille synnyttäjille taataan riittävä tuki yhdenvertaisin perustein ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen myös koronaepidemian aikana, ja Miten taataan vanhempien yhtäläinen oikeus vastasyntyneen lapsen tapaamiseen?
Sandra Bergqvist
08.05.2020 klo 09:39

Vastaus kirjalliseen kysymykseen saariston kiinteistöverojen shokkikorotuksesta

Edustaja Sandra Bergqvist esitti kirjallisen kysymyksen: Onko asiasta vastaava ministeri tietoinen siitä, että Verohallinto lähettää tahallaan kiinteistöverokortteja, jotka todistettavasti suurelta osin ovat virheellisiä ja jotka pakottavat kiinteistönomistajat turvautumaan kalliisiin juridisiin prosesseihin ja mitä ministeri aikoo tehdä veroviranomaisten oma-aloitteiselle laintulkinnan tarkistukselle, joka on äärimmäisen epäedullinen kiinteistönomistajille ja joka tietyiltä osin sitä paitsi on ristiriidassa arvostuslain 29 §:n 1 ja 4 momenttien ja luottamuksensuojan periaatteen kanssa?
Sandra Bergqvist
19.11.2019 klo 16:08

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08