Maidemme välinen suhde on lujittunut

17.09.2024 klo 09:34
Maanantaina 16. syyskuuta Suomen ja Ruotsin hallitukset kokoontuivat yhteiskokoukseen Tukholmassa. Kyseessä on ensimmäinen yhteiskokous sitten vuoden 2009. Opetusministeri ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz on kokouksen antiin tyytyväinen ja iloinen siitä, että siteemme Ruotsiin ovat vahvistuneet entisestään.

– Meillä oli oikein onnistunut päivä yhdessä Ruotsin hallituksen kanssa. Keskustelimme laajasti eri aiheista, mm. turvallisuudesta, Ukraina-tuesta, resilienssistä, vihreästä siirtymästä, tutkimuksesta ja innovaatioista sekä lapsista, nuorista ja kulttuurista. Meillä on paljon yhteistä Ruotsin kanssa ja meillä on hyvät edellytykset tiivistää yhteistyötämme entisestään, Adlercrerutz sanoo.


Iltapäivällä Adlercreutz vieraili Rinkebyssä Askebyskolanin 4. luokan oppitunnilla yhdessä Ruotsin kouluministeri Lotta Edströmin ja kulttuuriministeri Parisa Liljestrandin kanssa. Luokka osallistuu Den stora läsutmaningen -lukuhaasteeseen, jossa neljäsluokkalaiset ympäri Ruotsia kisaavat siitä, mikä luokka ehtii lukea eniten syksyn aikana.

–Lukemisen edistäminen on yksi monista asioista, joka yhdistää maidemme hallituksia ja jota molemmat maat priorisoivat. Oli hienoa saada tutustua lukuhaasteeseen ja kuulla, kuinka se on lisännyt kiinnostusta lukemiseen ja edistänyt lukuilon löytämistä. Lukeminen on perustaito, johon muu oppiminen nojaa. Tavoitteena tulee olla, että lukeminen on osa jokaista päivää. Minulla oli lasten kanssa monta mukavaa juttuhetkeä.

– Samalla on tietenkin tärkeää, että me aikuiset kiinnitämme huomiota siihen, minkälaisen esimerkin annamme lapsillemme. Jos me näytämme, että lukeminen on hauskaa, lukuilo tarttuu.

 
Anders Adlercreutz

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta

Eduskuntaryhmän ollessa aloitteellinen ajankohtaiskeskusteluun liittyen, ryhmämme sai pitää ensinmäisen puheenvuoron. Sen esitti ryhmän puheenjohtaja Otto Anderson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.12.2024 klo 13:49

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko - palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.12.2024 klo 15:00

Välikysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen pelastamisesta

Ryhmäpuheenvuoro 20.11.2024, Henrik Wickström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2024 klo 15:00

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainasta täysimittaisten sotatoimien jatkuttua 1 000 päivää

Ryhmäpuheenvuoro, ruotsalainen eduskuntaryhmä, Otto Andersson, 19.11.2024
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
19.11.2024 klo 14:26

VNS puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2025

Ryhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2024 klo 15:00

Välikysymys palkkatasa-arvosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.10.2024 klo 14:56

Lähetekeskustelu 24.9.2024. hallituksen esityksestä talousarvioksi 2025

Rhmäpuheen pitäjä edustaja Otto Andersson.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.09.2024 klo 15:52

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet,.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.09.2024 klo 15:00

Välikysymys ministeri Rydmanin asemasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.06.2024 klo 12:42