Tehostettu tiedonvaihto hyödyttää molempia maita

17.09.2024 klo 11:31
Suomen ja Ruotsin hallitukset kokoontuivat yhteiskokoukseen Tukholmaan maanantaina 16. syyskuuta. Edellinen yhteiskokous järjestettiin vuonna 2009. Liikunta-, urheilu-, ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist toivoo, että seuraavaan yhteiskokoukseen ei jää yhtä pitkää taukoa.

– Ruotsi on Suomen lähin yhteistyökumppani, ja tiedonvaihdon tiivistämisestä on paljon hyötyä. Maiden välinen yhteistyö on historiallisesti ollut läheinen, ja läheistä yhteistyötä on syytä jatkossakin vaalia, Bergqvist sanoo.


Hallitusten yhteiskokouksessa keskusteltiin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Ruotsissa on kiinnitetty paljon huomiota nuorten ruutuaikaan ja sen vaikutuksiin lasten ja nuorten hyvinvointiin.
 
– Digilaitteiden lisääntynyt käyttö on asettanut haasteita niin keskittymiskyvylle, kielen kehitykselle kuin lasten ja nuorten fyysiselle aktiivisuudelle. Tähän keskusteluun meidän on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ja tässä yhteydessä voimme myös hyödyntää Ruotsin tietoaineistoa, Bergqvist sanoo. 

Yhteiskokouksen ohjelmaan kuului myös kahdenvälisiä vierailuja. Ministeri Bergqvist vieraili yhdessä ministeri Juuson ja ruotsalaisten kollegoidensa kanssa ministeri Forssmedin ja ministeri Ankarberg Johanssonin kanssa perhekeskuksessa Rinkebyssä. Perhekeskukseen kokoontuu laajasti eri toimijoita ja siinä keskitytään koko perheen osallistavaan ennaltaehkäisevään toimintaan.
 
– Meillä on samankaltaisia haasteita molemmissa maissa, joissa esimerkiksi jo aktiiviset nuoret hakeutuvat yhä useampiin aktiviteetteihin ja perheet, jotka jo voivat hyvin, tietävät myös, mistä lisäapua voi tarvittaessa saada. Heikoimmassa asemassa olevien tavoittamiseksi tarvitaan lisäpanostuksia matalan kynnyksen toimintaan. Vierailun aikana kuulimme esimerkkejä avoimista varhaiskasvatusryhmistä ja nuorten spontaanijalkapallosta viikonloppuisin. Mielekkäät vapaa-ajan toiminnat ehkäisevät syrjäytymistä nuoren myöhemmässä elämänvaiheessa, Bergqvist päättää. 
 

 
Sandra Bergqvist

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Vastaus kirjalliseen kysymykseen ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla koronakriisin takia eristettyinä olevista suomalaisista miehistön jäsenistä

Kansanedustajat Sandra Bergqvist ja Mats Löfströmin ym. esittivät kysymyksen ministeri Haavistolle: Mitä hallitus tekee niiden suomalaisten merimiesten kotiin saamiseksi, jotka tällä hetkellä ovat eristyksissä ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla ja aikooko hallitus toimia kansainvälisesti, esimerkiksi Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO. ssa, kansainvälisen ratkaisun löytämiseksi siihen ongelmaan, että miehistön jäsenet eivät pääse poistumaan aluksiltaan?
Sandra Bergqvist ja Mats Löfström
17.06.2020 klo 14:12

Vastaus kirjalliseen kysymykseen läsnäolo-oikeuden rajoittamisesta synnytyksissä koronaepidemian aikana

Kansanedustaja Sandra Bergqvist on lähestynyt ministeri Krista Kiurua kirjallisella kysymyksellä: Miten kaikille synnyttäjille taataan riittävä tuki yhdenvertaisin perustein ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen myös koronaepidemian aikana, ja Miten taataan vanhempien yhtäläinen oikeus vastasyntyneen lapsen tapaamiseen?
Sandra Bergqvist
08.05.2020 klo 09:39

Vastaus kirjalliseen kysymykseen saariston kiinteistöverojen shokkikorotuksesta

Edustaja Sandra Bergqvist esitti kirjallisen kysymyksen: Onko asiasta vastaava ministeri tietoinen siitä, että Verohallinto lähettää tahallaan kiinteistöverokortteja, jotka todistettavasti suurelta osin ovat virheellisiä ja jotka pakottavat kiinteistönomistajat turvautumaan kalliisiin juridisiin prosesseihin ja mitä ministeri aikoo tehdä veroviranomaisten oma-aloitteiselle laintulkinnan tarkistukselle, joka on äärimmäisen epäedullinen kiinteistönomistajille ja joka tietyiltä osin sitä paitsi on ristiriidassa arvostuslain 29 §:n 1 ja 4 momenttien ja luottamuksensuojan periaatteen kanssa?
Sandra Bergqvist
19.11.2019 klo 16:08

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08