Parlamentaarinen sopu Ylestä on erittäin tärkeä

24.09.2024 klo 06:28
Oli kieltämättä aikamoinen rupeama. Pidimme Ylen parlamentaarisessa työryhmässä, jossa toimin varapuheenjohtaja, 33 kokousta ennen kuin löydettiin yhteinen näkemys Ylen tulevaisuuden tehtävistä ja rahoituksesta.

Kokousten määrä osaltaan todistaa sen, ettei se ollut helppo harjoitus. Jo ennen työn aloittamista tiesimme, että eri puolueiden näkemykset eroavat toisistaan merkittävästi.

 

Ei siis mikään ihme, että työryhmän työskentely on herättänyt suurta kiinnostusta. Viime viikon torstaina saimme vihdoin aikaan parlamentaarisen sovun, johon sitoutuivat kaikki puolueet lukuun ottamatta yhden jäsenen Liike Nyt -puoluetta.

 

Mielestäni juuri laaja parlamentaarinen sopu oli erittäin tärkeää. Parlamentaarinen sopu on Ylen kannalta vahva perinne ja samalla vahvuus, jolla turvataan julkinen palvelu ja luodaan samalla pitkäjänteisyyttä sekä organisaatioon, että päätöksentekoon. Se on tärkeää varsinkin tässä poliittisessa tilanteessa.

 

Tuloksena oli kompromissi - hauras mutta kuitenkin.

 

Ylellä on hyvin laaja ja tärkeä rooli yhteiskunnassamme monella eri tasolla. Sen rooli on paljon muutakin kuin uutisointia, urheilua ja viihdettä - se on demokratian ylläpitämistä, riippumattoman tiedonvälityksen varmistamista, kulttuurisen ja kielellisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden vahvistamista sekä tärkeä osa huoltovarmuuttamme ja kokonaisturvallisuuttamme. Toisin sanoen työryhmän mietintö on tärkeä väline erityisesti mediamaisemassa, joka muuttuu yhä nopeammin.

 

Työryhmä toteaa mietinnössään muun muassa, että laissa Ylen tehtäviä täydennettäisiin siten, että televisio- ja radiotoiminnan hoitamisen lisäksi Ylen tulisi myös varautua muun tiedonvälityksen hoitamiseen poikkeusoloissa. Tämä on tärkeä kannanotto kokonaisturvallisuutemme kannalta.

 

Kokonaisturvallisuuteen liittyen - kun tiedetään, että kyberhyökkäyksiä tapahtuu ja oletetaan tapahtuvan yhä useammin tulevaisuudessa, mediakasvatusta tulisi lisätä yhteiskunnassamme. Monella sektorilla ja toimijalla on vastuu tästä, esimerkiksi sivistyssektorilla sekä Ylen lisäksi markkinoilla toimivilla medioilla.

 

Takaisin mietintöön. Näinä aikoina on paineita, että myös Ylen on oltava mukana tasapainottamassa maamme taloutta. Tämä myös tehdään Ylen osalta indeksijäädytysten ja ALV-kannan noston muodossa.

 

Ajatuksena on vähentää byrokratiaa ja tehdä päätöksenteosta ja Ylen rahoituksesta läpinäkyvämpää vastuullisuuden lisäämiseksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Ylen hallintoneuvostolla tulee olemaan entistä suurempi rooli resurssien käytön valvonnassa.

 

Mietinnössä painotetaan myös, että Ylen tulisi lisätä kotimaisten tuotantojen ostoja riippumattomilta tuottajilta, sekä tuotantopalveluiden ja kotimaisten muiden esitys- ja käyttökorvausten hankintoja. Tämä on tärkeä viesti myös kotimaiselle av-alalle.

 

Mietinnössä on myös vahvoja kirjauksia koskien alueellista toimintaa sekä ruotsinkielisen ja muiden vähemmistökielten sisällön tuotantoa ja jakelua. Tarkoituksena on, että se turvataan nykyisellä tasolla. Monella paikkakunnalla tai alueella toimii ainoastaan yksi paikallinen media ja siksi on todella tärkeää, että Yle osaltaan myös jatkossa seuraa eri alueita ja kuntia tarkasti. Me tarvitsemme jatkossakin alueellista monimuotoisuutta mediakentällä. Ruotsinkielisen toiminnan osalta ei ole laajaa kaupallista toimintaa.

 

Parlamentaarisen ryhmän mietinnössä ilmenee toki paljon muitakin nostoja, myös tilannekuva tämän hetken mediamaisemastamme. Se muuttuu jatkuvasti, minkä vuoksi on tärkeää tarkastella ja kehittää Ylen palveluja ja rahoitusta tasaisin väliajoin.

Mikko Ollikainen

Tärkeitä panoksia Pohjanmaalle ensi vuoden talousarviossa

Ingo, Norrback, Ollikainen, Strand
11.12.2024 klo 16:29

Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa.
Anders Adlercreutz
11.12.2024 klo 09:07

Eduskunnan ympäristövaliokunnalta parannuksia rakennuslakiin

Eduskunnan ympäristövaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä 1. tammikuuta 2025 voimaan tulevaan uuteen rakennuslakiin tehtävistä muutoksista.
Christoffer Ingo
04.12.2024 klo 15:53

Tärkeä päätös oppimisen tuesta

Eduskunnan sivistysvaliokunta hyväksyi tänään yksimielisesti mietintönsä hallituksen esityksestä laiksi oppimisen tuesta.
Mikko Ollikainen
03.12.2024 klo 16:56

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Vastaus kirjalliseen kysymykseen ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla koronakriisin takia eristettyinä olevista suomalaisista miehistön jäsenistä

Kansanedustajat Sandra Bergqvist ja Mats Löfströmin ym. esittivät kysymyksen ministeri Haavistolle: Mitä hallitus tekee niiden suomalaisten merimiesten kotiin saamiseksi, jotka tällä hetkellä ovat eristyksissä ulkomaisten lippujen alla purjehtivilla aluksilla ja aikooko hallitus toimia kansainvälisesti, esimerkiksi Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO. ssa, kansainvälisen ratkaisun löytämiseksi siihen ongelmaan, että miehistön jäsenet eivät pääse poistumaan aluksiltaan?
Sandra Bergqvist ja Mats Löfström
17.06.2020 klo 14:12

Vastaus kirjalliseen kysymykseen läsnäolo-oikeuden rajoittamisesta synnytyksissä koronaepidemian aikana

Kansanedustaja Sandra Bergqvist on lähestynyt ministeri Krista Kiurua kirjallisella kysymyksellä: Miten kaikille synnyttäjille taataan riittävä tuki yhdenvertaisin perustein ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen myös koronaepidemian aikana, ja Miten taataan vanhempien yhtäläinen oikeus vastasyntyneen lapsen tapaamiseen?
Sandra Bergqvist
08.05.2020 klo 09:39

Vastaus kirjalliseen kysymykseen saariston kiinteistöverojen shokkikorotuksesta

Edustaja Sandra Bergqvist esitti kirjallisen kysymyksen: Onko asiasta vastaava ministeri tietoinen siitä, että Verohallinto lähettää tahallaan kiinteistöverokortteja, jotka todistettavasti suurelta osin ovat virheellisiä ja jotka pakottavat kiinteistönomistajat turvautumaan kalliisiin juridisiin prosesseihin ja mitä ministeri aikoo tehdä veroviranomaisten oma-aloitteiselle laintulkinnan tarkistukselle, joka on äärimmäisen epäedullinen kiinteistönomistajille ja joka tietyiltä osin sitä paitsi on ristiriidassa arvostuslain 29 §:n 1 ja 4 momenttien ja luottamuksensuojan periaatteen kanssa?
Sandra Bergqvist
19.11.2019 klo 16:08

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08