RKP:n ministeriryhmä korostaa perustuslakivaliokunnan uuden rajalain käsittelyn tärkeyttä

21.05.2024 klo 15:06
Hallitus antoi 21.5. eduskunnalle lakiesityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi.

Laki vahvistaa rajaturvallisuutta ja antaa Suomelle työkaluja muiden maiden painostusta tarkoituksena horjuttaa itsemääräämisoikeuttamme vastaan. Lakiesityksessä säädetään, milloin valtioneuvosto voi rajoittaa turvapaikkahakemusten vastaanottoa rajalla. Päätös edellyttää aina yhteistoimintaa tasavallan presidentin kanssa. Lakia voidaan käyttää vain äärimmäisen pakottavissa ja poikkeuksellisissa tilanteissa, ja se on voimassa enintään kuukauden kerrallaan. Lain käyttöönotto edellyttää epäilyä siitä, että toinen maa uhkaa Suomen täysivaltaisuutta ja turvallisuutta, eikä muita toimenpiteitä pidetä riittävinä.


– Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen poikkeuslaki, jolla turvataan maan turvallisuus ja suvereniteetti. Tilanne on hyvin vakava. Ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, että vieras maa käyttää siirtolaisia välineinä saavuttaakseen omat tavoitteensa. Venäjän on lopetettava tällainen hybridivaikuttaminen, sanoo puolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson.

Hän korostaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta tulee nyt käsitellä lakiehdotusta perusteellisesti.

– Tiedämme, että lakiesitys voi olla osittain ristiriidassa kansainvälisten sopimustemme kanssa. Siksi perustuslakivaliokunnan kannanotolla tulee olemaan erittäin ratkaiseva merkitys muodostaessamme lopullisen kantamme lakiehdotukseen, Henriksson sanoo.

– Suomi seisoo kaikissa tilanteissa oikeusvaltioperiaatteen ja lain perustuvan viranomaistoiminnan takana. On tärkeää, että meillä on toimiva lainsäädäntö, joka heijastaa todellisuutta. Olemme nyt toimineet nopeasti uuden tilanteen edessä. On nyt tärkeää, että perustuslakivaliokunta tekee arvionsa tästä monimutkaisesta kokonaisuudesta. Lainsäädännön on oltava kestävä kaikista näkökulmista, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.

– Uudenlaiset turvallisuusuhkat edellyttävät uudenlaisia ratkaisuja. Lakiesitys poistaa välineen Putinin hybridivaikuttamisen työkalupakista. Toivottavasti tämä vähentää viattomien ihmisten hyväksikäyttöä ja välineellistämistä painostaakseen muita maita. Nyt perustuslakivaliokunnan arvio on tärkeää, sanoo urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist
Adlercreutz, Bergqvist, Henriksson

Euroopan on lisättävä asetuotantoaan ja poistettava Ukrainaa koskevat aseenkäyttörajoitukset

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Euroopan unionin sotilaalliseen avustusoperaatioon Ukrainassa (EUMAM).
Christoffer Ingo
22.10.2024 klo 18:02

Toiseen asteen koulutus uudistetaan

Yksi opetusministeriön tämän kauden tärkeimmistä uudistuksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.
Anders Adlercreutz
18.10.2024 klo 18:24

Silakan näkymät paranevat, mutta lohikannat huolestuttavat

Suuri valiokunta otti tänään kantaa EU-komission ehdotukseen vuoden 2025 kalastuskiintiöistä. Valiokunta päätti hallituksen linjan mukaisesti, äänestyksen jälkeen, että silakan kiintiöitä tulee nostaa, mutta lohen kiintiötä vähentää.
Anders Norrback
18.10.2024 klo 15:22

Valtion on oltava valmis turvaamaan junaliikenne Raaseporin alueelta Turkuun ja Helsinkiin

Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) järjesti torstaina eduskunnassa keskustelutilaisuuden rantaradan kehittämisestä.
Henrik Wickström
17.10.2024 klo 20:28

HUS, jättäkää aluesairaalat rauhaan!

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyrmistynyt HUS:n vuotaneista suunnitelmista vähentää Uudenmaan aluesairaaloiden palveluja.
Henrik Wickström
16.10.2024 klo 15:35

Kolmekymmentä vuotta oikean päätöksen tekemisestä!

Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 30 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestämme.
Joakim Strand
16.10.2024 klo 18:33

Lakimuutos turvaa sekä tasa-arvon että kilpailukyvyn

Eduskunta käsitteli tämän päivän täysistunnossa opposition välikysymystä palkkatasa-arvosta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa.
Anders Norrback
15.10.2024 klo 14:57

Koulujen sankarit ansaitsevat tunnustusta

Anders Adlercreutz kansainvälisenä opettajien päivänä:
Anders Adlercreutz
05.10.2024 klo 17:10

Ei rasismille! 

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.
Sandra Bergqvist
05.10.2024 klo 12:37

Ryhmäpuheenvuorot

RKP vastasi hallitustunnitelija Orpon kysymyksiin

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.04.2023 klo 12:19

Lohjan synnytysosasto on oltava olemassa myös tulevaisuudessa!

Länsi-Uusimaa -lehti julkaisi eilen (5.9) uutisen, jossa nostettiin esiin Lohjan synnytysosaston sulkeminen HUS:n säästövaihtoehtona. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin mielestä Lohjan synnytysosastoa tarvitaan ja ehdotus sen sulkemisesta on paheksuttava.
Thomas Blomqvist
06.09.2022 klo 14:57

Tärkeitä päätöksiä talouden ja opiskelijoiden kannalta

Hallituspuolueet ovat tänään sopineet työllisyyspaketista, joka vahvistaa julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurollaa. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet ovat pitäneet kiinni aikaisemmin sovitusta.
Anna-Maja Henriksson
11.02.2022 klo 16:35

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

KOTISIVUJA PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA

2019 eduskuntavaalien myötä, Ruotsalaisen eduskuntaryhmä koostuu seruraavista edustajista:
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
23.04.2019 klo 08:50

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Eduskunta ei kulje hallituksen talutusnuorassa

Anna-Maja Henriksson
03.10.2018 klo 14:50

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kymmenen kohtaa koulutuksesta

Hyväksytty eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 27.8.2018
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
28.08.2018 klo 14:38

Parempi vaihtoehto

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän varjobudjetti vuodelle 2017 sekä siihen liittyvät selvitykset.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.11.2016 klo 09:24

Eduskuntaryhmän budjettivaihtoehto vuodelle 2016

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.12.2015 klo 15:10