Pohjanmaa ja Suomi nousuun investointien kautta

28.09.2024 klo 12:58

Syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin, ja oma kansanedustajaurani siinä samalla. Vähän pienemmän puolueen edustajana on ollut mahdollisuus ottaa ensimmäisestä päivästä lähtien suurta vastuuta, ja sitä kautta päästä oppimaan työtä käytännön kautta.

Eduskuntatyön keskiössä on tärkeä valiokuntatyö. Minulle siunautui paikat hallintovaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa, molemmat erityisen tärkeitä meille pohjalaisille. Tällä hetkellä hallintovaliokunnassa käsitellään muun muassa kyberturvallisuutta, ulkomaalaislakia, hyvinvointialueiden rahoitusta ja valmisteilla olevaa suurta valtionosuusuudistusta. Näissä kysymyksissä on aina otettava huomion meidän näkökulmiamme, ennen kun lopulliset mietinnöt menevät koko eduskunnan käsiteltäväksi.

Ympäristövaliokunnassa syksy pyörii pitkälti uuden rakennuslain, maankäyttölain ja tietysti aluettamme aina kiinnostavan jätelain uudistuksen ympärillä. Valiokunnassa työskentely on osoittanut jo nyt minulle sen, miten tärkeää on, että vaalipiirimme on edustettuna, kun näistä asioista keskustellaan yksityiskohtaisesti.

Eduskuntatyön ohella on tärkeää myös pitää yllä vaalipiirissä tapahtuvia asioita. Meillä on Pohjanmaalla monia hienoja hankkeita tulossa, joita toivottavasti pian hyväksyttävällä suurten puhtaan siirtymän investointien verotuella päästään rakentamaan.

Tämä on ehdottoman tärkeää esimerkiksi Gigavaasan alueella, jossa Shanshanin vastavalittu Suomen toimitusjohtaja vieraili ensimmäistä kertaa tällä viikolla.

Täällä eduskunnassa olemme tällä viikolla myös keskustelleet valtion ensi vuoden budjetista. Lähes jokaisessa puheenvuorossa oppositio on huomauttanut, että sopeutustoimet eivät ole hyviä. Vaihtoehdot ovat kuitenkin loistaneet poissaolollaan. Tietysti olisi helpompaa vain lisätä lainanottoa. Valtion budjetin ollessa jo ennestään alijäämäinen 12,2 miljardilla, olisi vastuutonta olla tekemättä kaikkemme tilanteen korjaamiseksi. Puheenvuoroissani eduskunnassa olen aina todennut, että täällä vientirannikolla yritykset ovat valmiita investoimaan. Ja kuten tiedämme, hyvinvointivaltio rakennetaan työnteon ja yritysten kautta.

Hyvä osoitus tästä on Mustasaaren rakennuslautakunnan keskiviikkona käsittelemät sekä suurten että pienten yritysten rakennusluvat, joita myönnettiin yhteensä yli 60 000 neliömetrin verran. Meillä Pohjanmaalla on yrittäjäystävällinen työilmapiiri, mutta usein haasteena on hallituksen haluttomuus investoida ja ylläpitää infrastruktuuria. Tässä näemme kuitenkin vihdoin käännekohdan ensi vuoden valtion talousarviossa. Pohjanmaa saa ensi vuonna enemmän infrastruktuuri-investointeja kuin pitkään aikaan, ja on selvää, että alueemme elinkeinoelämän viesti on kuultu Arkadianmäellä.

Lopuksi haluan myös nostaa esiin, että tänäkin vuonna ennusteet osoittavat, että maatalouden kilpailukyky heikkenee, kun lähes kaikkien tuotteiden markkinahinnat laskevat samalla kun kustannukset pysyvät korkeina. Meidän maanviljelijäkansanedustajien tärkein tehtävä on muistuttaa hallitusta sen tekemistä lupauksista ja toteuttaa ne vahvistamalla tuottajan asemaa elintarvikeketjussa. Elintarvikemarkkinalain kanssa on edistytty jo hieman, mutta sekä kilpailulainsäädännön että hankintalain osalta on vielä paljon tehtävää.

Christoffer Ingo
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri