Pohjoismaisesta yhteistyöstä ja sukupuolten tasa-arvosta vastaava ministeri Thomas Blomqvist uudeksi Ahvenanmaan asioista vastaavaksi ministeriksi

08.07.2022 klo 13:04

Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on siirtänyt vastuun Ahvenanmaan asioista ministeri Thomas Blomqvistille. Valtioneuvosto on tänään päättänyt uudesta työnjaosta.
 
- Tavoitteeni oli saada itsehallintolain uudistamistyö sellaiseen vaiheeseen, että valtioneuvosto ja Ahvenanmaan maakuntahallitus voisivat hyväksyä lakiesityksen ja lähettää sen eduskunnalle ennen syksyä. Tämä ei nyt ole toteutumassa. Olen esittänyt työryhmän perustamista käsittelemään niitä itsehallinnon uudistukseen liittyviä kysymyksiä, joista Suomen hallitus ja Ahvenanmaan maakuntahallitus eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen. Nyt kävi ilmi, että tämä ei riittänyt Ahvenanmaalle, vaan he halusivat koko uudistuksen uuden työryhmän käsiteltäväksi, Henriksson sanoo.
 
- Suomessa on ensi keväänä eduskuntavaalit, Nato-jäsenyysprosessi vaatii aikaa, ja myös hallitusohjelman vielä keskeneräisten osien toteuttaminen vaatii aikansa. Puolueen puheenjohtajana ja oikeusministerinä minulla on kädet täynnä työtä jo näiden asioiden kanssa, Henriksson sanoo.
 
- Kun ministeri Blomqvist ottaa nyt vastuun Ahvenanmaata koskevista asioista, jotka ovat olleet pöydälläni, työtaakkani on paremmin hallittavissa. Käytännössä kyse on neuvotteluiden jatkamisesta Suomen hallituksen ja Ahvenanmaan välillä, ja on molempien osapuolten etu, että ministeri Blomqvist vastaa niistä tästä eteenpäin. Päätös on luonteva syntyneessä tilanteessa, ja olemme tästä hyvin yksimielisiä RKP:n ministeriryhmässä, Henriksson sanoo.
 
- Ahvenanmaan asiat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Odotan innolla tehtävää ja itsehallintolain valmistelun jatkamista hyvässä hengessä, Blomqvist sanoo.
 
Ahvenanmaan asiat pysyvät RKP:n ministeriryhmän puolesta jatkossakin Anna-Maja Henrikssonin valtiosihteeri Mikaela Nylanderin pöydällä, mukaan lukien itsehallintolain uudistaminen.

Thomas Blomqvist
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Varsinais-Suomen vaalipiiri
RKP, Helsingin vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
Ahvenanmaan kansanedustaja, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri
RKP, Uudenmaan vaalipiiri
RKP, Vaasan vaalipiiri