Hallitus vaarantamassa eduskunnan arvovallan heikolla sote-valmistelulla

28.04.2018 klo 16:22
Oppositiopuolueet vaativat, että eduskunnan valiokunnille annetaan mahdollisuus tehdä työnsä perusteellisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen ja maakuntahallinnon luomiseen tähtäävät lakiesitykset ovat parhaillaan eduskunnan valiokuntien käsiteltävänä.

Erityisesti riippumattomasti esityksen perustuslainmukaisuutta arvioivalle perustuslakivaliokunnalle on annettava se aika ja työrauha, jota esitysten perustuslainmukaisuuden arviointi asianmukaisella tavalla edellyttää.

Viime viikkoina valiokuntakäsittelystä on kantautunut huolestuttavia viestejä siitä, että isoja kokonaisuuksia ja vaikeita yksittäisiä kysymyksiä viedään läpi asiantuntijoita kuulematta. Valiokunnilla ei ole käytännössä mahdollisuutta tehdä työtään huolellisesti ja asioihin perehtyen.

Tämän kokoluokan uudistusta ei voi viedä eteenpäin ilman, että asiantuntijoiden kuulemiselle on riittävästi aikaa. Kyse on ihmisten terveydestä, turvallisuudesta ja toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuudesta. Sote ja maakuntahallinto tulevat määrittämään julkista taloutta ja yhteiskunnan rakenteita tuleviksi vuosikymmeniksi eteenpäin. Siksi on ehdottoman tärkeää, että lainvalmistelu tehdään huolellisesti.

 

Perusteellisen ja hyvän lainvalmistelun lisäksi vaakalaudalla on eduskunnan arvovalta. Oppositio kunnioittaa normaalia parlamentaarista käsittelyä ja on sitoutunut eduskunnan pelisääntöihin. Sen sijaan oppositio ei hyväksy sitä, että eduskunnan päätöksenteolla ja valiokuntatyölle yritetään asettaa aikarajoja esimerkiksi hallituspuolueiden puoluekokousten perusteella.

Eduskunnan tulee noudattaa menettelyä, jossa kansanedustajilla on aito mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja lain sisältöihin. Sote-uudistusta viedään nyt eteenpäin menettelyllisesti kyseenalaisella tavalla, joka ei tue asianmukaista päätöksentekoa tai edistä hyvän lopputuloksen syntymistä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä