Maakuntauudistus on samalla kuntarakenneuudistus

20.03.2018 klo 08:46
Sosiaali- ja terveys- sekä maakuntauudistuksen käsittely eduskunnassa sai uutta vauhtia, kun valinnanvapausesitys eteni eduskuntakäsittelyyn.

Ongelmat ovat näkemykseni mukaan edelleen samat, mutta en enää usko, että niihin tulee muutoksia eduskuntakäsittelyssä. Järkevää sote-uudistusta tarvitaan, mutta maakuntauudistusta ei tarvita mihinkään.

Ainoa asia joka voi muuttaa asetelmia ja aikataulua on mahdollinen vaatimus perustuslakivaliokunnan suunnalta EU- notifikaatiosta. Hallitus myöntää valinnanvapauslain perusteluissa, että tähän kysymykseen liittyy avoimia kysymyksiä.

Hallitus myöntää valinnanvapauslain perusteluissa, että tähän kysymykseen liittyy avoimia kysymyksiä.

Demokraattinen vaje varsinkin Uudellamaalla kuitataan mitä ihmeellisimmillä argumenteilla. Se vähäinen vaikutusvalta mitä maakunnille ylipäätään suodaan (ei verotusoikeutta ja rajoittava lainsäädäntö) valuu Uudellamaalla vauhdilla pääkaupunkiseudun kunnille. Tämä luo paineita muuttaa edunvalvontaa aika lailla muissa kunnissa.

Maakuntien rahoitusvaje on tosiasia, joka kuitataan hallituksen suunnalta ”riskeinä toimeenpanossa”. Maakuntahallinnon rakentaminen tulee olemaan todella kallista ja joka ikinen euro on pois palveluista. Maakuntien rahoituksesta päättää käytännössä istuva hallitus ja maakuntavaltuustoilla ei ole muita vaihtoehtoja, kun karsia palveluista ja palveluverkostosta koska rahat eivät riitä kaikkeen.

Uudistuksilla halutaan hillitä kustannusten nousua sosiaali- ja terveydenhuollossa kolmella miljardilla eurolla. Tämä ei tule onnistumaan kokonaisuudessa, vaikka uusi kilpailutilanne tuo säästöjä ja toimintatapoja tullaan muuttamaan rajusti varsinkin julkisella puolella. Jäljelle jää yksi vaihtoehto, palveluiden karsiminen.

Viime eduskuntakaudella yritettiin luoda vahvempia peruskuntia, mutta kuntakenttä sanoi ei kiitos. Olisi ehkä kannattanut tarttua siihen mahdollisuuteen, koska maakuntauudistus tulee siirtämään tehtäviä ja rahaa kunnilta maakunnille ennennäkemättömällä vauhdilla. Tämä johtaa pidemmällä aikavälillä kuntafuusioihin. Tätä ei kuitenkaan sanota ääneen, koska se vaarantaisi uudistusten läpivientiä.

Mikaela Nylander