Pitkällä tähtäimellä meidän tulisi päästä vähintään 75 prosentin työllisyyteen, joten tekemistä riittää. Rakenteellinen työttömyysaste on Suomessa korkea, ja pitkäaikaistyöttömien määrä on Pohjoismaiden korkein. ETLA:n Vesa Vihriälä totesikin muutama viikko sitten, että tämä on se hetki, kun näihin ongelmiin pitää tarttua. Mikäli annamme korkeasuhdanteen livahtaa ohi tekemättä muutoksia työelämän keskeisiin kysymyksiin koittavat vääjäämättä kylmät ajat – niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin.
Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Kukaan ei ole voinut olla huomaamatta sitä kritiikkiä mitä hallituksen aktiivimalliin on kohdistunut.
Työelämä on kokonaisuus. Jos voisimme poimia pelkästään mukavat palaset naapurimaidemme ratkaisuista olisi helppoa rakentaa houkutteleva kokonaisuus. Mutta todellisuus on monimutkaisempi.
Moni ottaisi mielellään työkalupakkiinsa Tanskan korkean työttömyyskorvauksen tason – mutta harvempi ottaisi sen keston. Ruotsin ja Tanskan työmarkkinoiden dynaamisuus ja matala työttömyyden taso houkuttelevat – mutta siihen kokonaisuuteen kuuluu olennaisesti yleissitovuuden puuttuminen ja erityisesti Tanskassa irtisanomisen helppous. Aktiivimallikeskustelussa mainitaan mielellään Tanskan aktivointitoimet mutta unohdetaan, että aktivointiresurssit siellä ovat oleellisesti meidän resursseja isommat.
Aktiivimallikeskustelussa eduskunnassa tämä näkyi selvästi – rusinat poimitaan mielellään pullasta, mutta kokonaisuus jää huomioimatta.
Ajatus aktiivimallin taustalla on hyvä. Se, että aktiivisuutta vaaditaan, ei ole väärin. Mallin ongelmat liittyvät sen toteutettavuuteen. TE-toimistojen resursseja on lisättävä roimasti, jotta malli voisi toimia niin, että ihmiset eivät esimerkiksi asuinpaikkansa perusteella joudu eriarvoiseen asemaan. Hallituksen vaatimattomat toimet eivät tässä riitä. RKP onkin useasti esittänyt, että yksityisiä työnvälityspalveluja tulisi käyttää laajemmin.
On myös huomattava, että suuri työttömien määrä – kaiken kaikkiaan 270 000 suomalaista – ei ole tasaisen harmaa massa. Sama malli ei sovi kaikille. Joillekin vaatimukset voivat olla ylitsepääsemättömät. Heille vapaaehtoistyö tulisi hyväksyä aktivointisuoritteena. Vapaaehtoistyö tai esimerkiksi talkootyö on harvemmin tie työelämään, mutta se auttaa aktiivisuuden ylläpitämisessä sekä verkostojen luomisessa ja säilyttämisessä ja estää näin esimerkiksi syrjäytymistä.
Normien purku ja byrokratian vähentäminen on ollut hallituksen kärkiteemoja. Joillakin saroilla tässä on onnistuttu, joillakin ei. Suunnitelmat siitä, että työhakemusten määrästä tehtäisiin aktiivisuuden mittari, on ristiriidassa normipurkutavoitteiden kanssa. Tilanteessa, jossa ainoastaan 1/4 vapaista työpaikoista on julkisesti haettavissa, hallitus ehdottaa, että luotaisiin järjestelmä, joka hukuttaa yritykset huonoihin, ainoastaan aktivointivaatimusten täyttämiseksi tehtyihin hakemuksiin.
Yritykset ovat ymmärrettävästi huolissaan. Jos tämä ajatus toteutetaan, avoimet työpaikat siirtyvät pois avoimilta markkinoilta. Se ei ole kenenkään etu.
Toimiminen on tässä asiassa parempi asia kuin toimimattomuus. Suurin riski piilee siinä, että meille jää pysyvä, korkea työttömyysaste. Sen sijaan, että lisätään byrokratiaa, pitäisi uskaltaa oikeasti uudistaa työelämä: uudistaa vanhempainvapaat ja sosiaaliturva tälle vuosituhannelle, edistää paikallista sopimista ja pohtia sitä, ovatko yleissitovat työsopimukset työelämän ja maamme kokonaisedun mukaisia. Sekä aktivoida vailla työtä olevat tavalla, joka on tasavertainen, järkevä ja tehokas.
