Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2023–2026

15.06.2022 klo 15:00
Ryhmäpuheenvuoton pitäjä edustaja Bergqvist

Arvoisa puhemies, tämän vaalikauden viimeisessä julkisen talouden suunnitelmassa näemme selvästi sen, että olemme yhteiskuntana kohdanneet odottamattomia ulkoisia shokkeja. Ensinnäkin turvallisuuspoliittinen tilanteemme muuttui helmikuun 24. päivä. Toiseksi pandemian jälkiseuraukset ovat monin tavoin jättäneet jälkensä talouteen, mikä näkyy muun muassa hintojen nousuna. Hallituksen vahvan toimintakyvyn ansiosta meillä on turvallisuuteen ja valmiuteen panostava historiallinen paketti, kuitenkaan unohtamatta panostuksia Suomen elinvoimaisuuteen, kuten vihreään siirtymään, tutkimukseen, tieteeseen ja koulutukseen. Nämä panostukset tulevat kantamaan hedelmää myös pitkällä aikavälillä.

 

Arvoisa puhemies, tapamme tarkastella turvallisuutta ja vakautta on muuttunut Venäjän Ukrainaan kohdistuneen brutaalin hyökkäyksen myötä. Eduskunta päätti 17.5. selvin luvuin, että Suomi hakee puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Se on historiallinen päätös, joka pitkällä aikavälillä maksimoi Suomen, Pohjoismaiden ja Itämeren alueen turvallisuuden. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP ovat hyvin tyytyväisiä tähän päätökseen.

 

Arvoisa puhemies, Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa, että suomalainen yhteiskunta on kannustava, että Suomi on kiinnostava sijoitusympäristö, ja että maamme yrityksillä on maailman parhaat edellytykset toimia ja tehdä investointipäätöksiä. Tutkimukseen investoimisen tulisi olla houkuttelevaa, koska vain siten löydämme uusia teknologioita, tulevaisuuden ratkaisuja sekä luomme hyvinvointia. Kaikki eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet siihen, että Suomen tavoitteena on tutkimus- ja kehittämismenojen nostaminen neljään prosenttiin maamme bruttokansantuotteesta. Se on kunnianhimoinen tavoite, joka vaatii määrätietoisia päätöksiä. Hallituksen päätös korottaa valtion tutkimus- ja kehitysrahoitusta 350 miljoonalla eurolla ensi vuonna sekä pienten ja keskisuurten yritysten verovähennyksen käyttöönotto vievät meitä selvästi kohti yhteistä tavoitettamme, mikä on hyvä. Olemme oikealla tiellä.

 

Arvoisa puhemies, lapsiin, nuoriin ja osaaminen panostaminen kannattaa. Itse asiassa maamme historia on loistava esimerkki siitä, että investoiminen kansan osaamistasoon kannattaa. Suomi kehittyi köyhästä maasta huippuluokan hyvinvointiyhteiskunnaksi. Sellaisena sen tulee myös säilyä. Siksi pysyvä panostus ammatillisen koulutuksen rahoituspohjan vahvistamiseen 50 miljoonalla eurolla on tärkeä. Kuten valtiovarainvaliokunta toteaa, ammatillinen koulutus on tärkeää myös maahanmuuttajien kotoutumisen ja työperäisen maahanmuuton edistämisen kannalta.

 

Arvoisa puhemies, valtiovarainvaliokunta korostaa, että koronakriisin vaikutukset tasa-arvoon on otettava huomioon tulevassa talouspolitiikassa. Meidän on aktiivisesti edistettävä tasa-arvoa sekä torjuttava kaikenlaista syrjintää. Tältä osin myös hallituksen tuore tasa-arvopoliittinen selonteko ja sen konkreettiset toimenpide-ehdotukset ovat merkittäviä.

 

Arvoisa puhemies, rakenteelliset haasteemme eivät ole kadonneet minnekään, ja myös niihin on etsittävä ratkaisuja. Vaikka hallitus lähestyykin 75 prosentin työllisyystavoitettaan, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä on täysin välttämätöntä pyrkiä edelleen määrätietoisesti nostamaan työllisyysastetta, jotta entistä useampi suomalainen saisi työpaikan.

 

Arvoisa puhemies, inflaation kiihtyminen on vaikuttanut ostovoimaan, ja sen takia tiettyjen etuuksien indeksitarkistuksen aikaistaminen on merkittävä toimenpide. Lisäksi tiedämme, että energian ja bensan hinta on vakava haaste monille suomalaisille. RKP:n ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä ongelmat tulee ratkaista tehokkailla ja kestävillä toimenpiteillä. Esimerkiksi päätös LNG-terminaalin vuokraamisesta, jotta voisimme vähentää Suomen riippuvuutta venäläisestä energiasta, ja päätös terminaalin sijoittamisesta Inkooseen, ovat erityisen tervetulleita.

 

Arvoisa puhemies, julkisesta taloudesta päättämisessä on aina kyse asioiden punnitsemisesta ja tasapainon löytämisestä. Olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja, jotka ovat myös vaatineet vaikeita päätöksiä, mutta ne päätökset ovat olleet tarpeen. Ne ovat olleet vastuullisia ja eteenpäin katsovia päätöksiä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä