Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen tuesta Afganistanille ja Suomen osallistumisen lisäämisestä Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiossa

12.06.2018 klo 15:00
Ryhmäpuheenvuoro 12.6.2018, Thomas Blomqvist, Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Muutoksia mahdollisia puhuttaessa!

 

Arvoisa puhemies,

 

Maailmanpankki arvioi, että vuosittain jopa 15 miljoonaa alle 18-vuotiasta lasta maailmassa pakotetaan naimisiin.

Lapsiavioliitot ovat edelleen vahva perinne myös Afganistanissa. Tämä on yksi suurimmista esteistä, jotka vaikeuttavat myönteisen yhteiskuntakehityksen aikaansaamista. Unicefin mukaan melkein puolet naisista Afganistanissa menee naimisiin alle 18-vuotiaana ja useampi kuin joka kymmenes on alle 15-vuotias. Myös pojat ovat vaarassa tulla pakotetuiksi avioliittoon alaikäisinä.

Avioliittoon pakotetut tytöt keskeyttävät usein koulunkäyntinsä, mikä heikentää heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Lisäksi aikaisten raskauksien aiheuttamat äitiyskuolleisuusluvut ovat maailman synkimmät Afganistanissa.

Afganistan on tosiaan Suomen suurin kahdenvälinen kehitysyhteistyökumppani. Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää koulutussektorin panostukset tyttöjen koulunkäynnin turvaamiseksi ja naisten lukutaidon parantamiseksi erityisen tärkeinä toimina.

Hallituksen avunantopanostusten painopiste on oikeassa paikassa. Samanaikaisesti on kuitenkin todettava, että vaalikauden alussa tehdyt rajut leikkaukset ovat heikentäneet Suomen kehitysyhteistyöpolitiikkaa tavalla, jota ei voi puolustaa.

 

 Afganistania koskevan valtioneuvoston selonteon voi jakaa kahteen osaan. Se käsittelee osittain kehitysyhteistyötä, osittain Suomen osallistumista Resolute Support -kriisinhallintaoperaatioon.

Vaikka Afganistanin kehitys on hidasta ja tilastot synkät, on syytä – aivan kuten selonteossa – kiinnittää huomiota tehtyyn edistykseen. Suurista ongelmista huolimatta naisten ja lasten asema on kuitenkin viime vuosina parantunut. Imeväiskuolleisuus on vähentynyt, ja opetusministeriön mukaan koulun aloittavista lapsista noin 40 % on tyttöjä – tulee muistaa, että 2000-luvun alussa tytöt Afganistanissa eivät voineet käydä koulua lainkaan.

 

Toinen keskeinen kohta valtioneuvoston selonteossa on ehdotus Suomen osallistumisen lisäämiseksi Naton sotilaallisessa Resolute Support -kriisinhallintaoperaatiossa.

Suomi on tähän mennessä osallistunut pienellä noin 40 sotilaan ryhmällä kansainvälisiin turvallisuusjoukkoihin. Resolute Support -operaation tavoitteena on ollut antaa Afganistanin omille turvallisuusjoukoille vastuu, mutta heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi RS-operaatiota tarvitaan terroristisen toiminnan estämiseksi ja paikallisen väestön suojelemiseksi.

 

RS-operaatiossa on puute joukoista ja Naton pääsihteeri Stoltenberg on kirjeessään pyytänyt Suomea harkitsemaan panoksensa vahvistamista Afganistanissa.

 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että 1. kesäkuuta tehtyä UTVA:n päätöstä Suomen joukkovahvuuden nostamisesta 60 sotilaaseen voidaan puoltaa.

Suomen pitää myös tällä tavoin osoittaa tahtonsa edesauttaa rauhan saamista Afganistaniin.

Tie rauhaan voi tuntua pitkältä ja vaikealta, mutta myönteinen merkki on, että talibanit ovat viime päivien aikana osoittaneet tahtoa ainakin väliaikaiseen aselepoon.

 

 

Suomen kasvattaessa läsnäoloaan Afganistanissa turvallisuusnäkökohtia on painotettava.

Teemme tämän päätöksen tietoisina siitä, että hanke ei ole riskitön. Tulee olla itsestäänselvyys, että Afganistanin operaatioon osallistuvien turvallisuuden pitää olla huipussaan. Suomen linjan täytyy olla se, että kannamme kansainvälisen vastuumme, mutta panostamme operaatioihin osallistuvien turvallisuuteen. Heidän turvallisuutensa on meidän vastuullamme.

 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen tulee jatkaa Afganistanin tukemista ja valtioneuvoston selonteko antaa vaikutelman, että siviili- ja sotilaspuolen panostukset ovat tasapainossa. Meillä on osaamista, jolla voimme edesauttaa turvallisuuden lisäämistä tässä syvästi haavoitetussa maassa. On tärkeää saavuttaa poliittinen ratkaisu Afganistaniin, vain siten voidaan saada aikaan kestävää rauhaa ja parempi, vakaampi yhteiskunta.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä