Kyse on Suomen tulevaisuudesta

22.05.2021 klo 10:25
Politiikassa on joskus äkillisiä käänteitä. Viime viikot ovat valtakunnanpolitiikassa olleet poikkeuksellisen tapahtumarikkaita.

Hallituksen kehysriihi venyi normaalista kahdesta päivästä noin kymmeneen päivään. Viisikko, eli hallituspuolueiden puheenjohtajat, neuvottelivat pitkään Säätytalolla. Ei ole liioiteltua sanoa, että todellinen hallituskriisi oli lähellä.  Lopulta löysimme kuitenkin tarvittavat kompromissit, jotta hallitus pystyi yhdessä jatkamaan Suomen ohjaamista eteenpäin.

Maailman- ja Suomen talouden uskotaan lähtevään kasvuun tänä vuonna. Suomi on kansainvälisessä vertailussa pärjännyt hyvin keskellä koronapandemiaa. Kasvu, kilpailukyky, osaaminen, työllisyys, investoinnit ja myönteisen tulevaisuudenuskon omaava väestö ovat tiemme eteenpäin. Meidän on uskottava itseemme ja tulevaisuuteen.

Viime aikoina olemme saaneet sekä Pohjanmaan että koko Suomen tulevaisuudenuskoa vahvistavia uutisia. Kuten ilouutinen aiesopimuksesta koskien Johnson Mattheyn akkumateriaalitehtaan isoa investointia Vaasaan. Haluan onnitella koko kaupunkia ja Vaasan seutua tästä upeasta saavutuksesta, jonka eteen on tehty töitä laajalla rintamalla. Energiaklusteri vahvistuu nyt entisestään. Tarvitsemme lisää tällaisia positiivisia uutisia ja investointeja Suomeen. Siksi hallitus on sopinut kunnianhimoisesta kokonaisuudesta investointien edistämiseksi. Suomen on oltava houkutteleva maa sekä kotimaisille että kansainvälisille investoinneille.

Täällä ns. vientirannikolla tiedämme, että Suomi elää viennistä. Yrityksillemme on keskeistä, että asiakkaat eri puolilla maailmaa myös jatkossa tilaavat tuotteita ja palveluita Suomesta. Jos kysyntä hiipuu, heikentyy myös maamme työllisyys. Siksi on meidän etumme, että EU:n sisämarkkinat toipuvat. Muuten myös meidän yrityksillämme tulee olemaan haastavaa palautua ja kasvaa. Yli puolet viennistämme suuntautuu nimittäin EU:n sisälle.

EU:n elpymisväline on tärkeä sekä Suomelle että Euroopalle. Se tukee investointeja, innovaatioita ja tutkimusta sekä ns. vihreää siirtymää kohti ilmastoystävällisempää Suomea. Paketin hylkääminen voisi syöstä koko EU:n kaaokseen ja aiheuttaa Suomelle suurta vahinkoa.

Suomen aidosti eurooppamyönteisimmän puolueen eli RKP:n puheenjohtajana on ollut hämmentävää seurata tukipakettiin liittyviä käänteitä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta vahvisti äskettäin, että tukipaketti on hyväksyttävä 2/3 enemmistöllä. Pian tämän jälkeen kokoomus ilmoitti, että heidän kansanedustajansa tulevat äänestämään tyhjää. Eli, että he eivät ottaisi kantaa ollenkaan. Viime viikon loppupuolella kokoomus muutti mieltään ja ilmoitti, että enemmistö puolueen edustajista tuleekin äänestämään paketin puolesta. Osa äänestäisi ei.

On ollut ikävä seurata tällaista huopaamista Suomelle ja koko EU:lle näin merkittävän kysymyksen osalta. Kaikkein vähiten olisin odottanut sitä puolueelta, joka sanoo olevansa EU- ja yrittäjämyönteinen. Tätä kirjoittaessa emme vielä tiedä, miten äänestyksessä käy. Perussuomalaiset ovat nyt käyttäneet tilaisuutta hyväkseen viivästyttääkseen prosessia ja koetellakseen eduskunnan pitkäaikaisia pelisääntöjä. Demokratian ytimeen kuuluu, että äänestetään, kun asioista ollaan eri mieltä.  Sen jälkeen kunnioitetaan enemmistön kantaa. Nyt on ilmeistä, että eduskunnan suuren salin mahdollisuus äänestää asiasta halutaan estää niin pitkään kuin mahdollista. Se on surullista.

Kuljemme nyt myös kohti kuntavaaleja. Niissä on kyse sinun ja minun arjesta ja työ alkaa paikallistasolta. Siksi tulevat vaalit ovat myös niin tärkeät. Niissä on kyse siitä, miten kuntiamme ja kaupunkejamme tulevaisuudessa johdetaan. Käytä demokraattista oikeuttasi. Äänestämällä voit vaikuttaa!

Anna-Maja Henriksson