Teollisuuden sähköveron alentamisella lyödään monta kärpästä yhdellä iskulla

20.10.2020 klo 15:11

Tänään eduskunnassa käsitellään esitystä teollisuuden sähköveron alentamiseksi. Muutoksen myötä teollisuuden sähkövero alenee EU:n minimitasolle vuoden 2021 alusta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen uudistukseen, sillä se edistää sekä Suomen kilpailukykyä että siirtymää kohti puhtaampien teknologioiden käyttöä.
 
– Sähköveron alentamisella on ratkaiseva rooli kilpailukykymme parantamisessa, sillä se vähentää voimakkaasti teollisuuden sähkökustannuksia. Meneillään olevaa pandemiaa ja sen aiheuttamia taloudellisia haasteita ajatellen on äärimmäisen tärkeää, että panostamme suotuisan investointiympäristön luomiseen. Näin voimme houkutella Suomeen uusia yrityksiä ja samalla parannamme jo täällä olevan teollisuuden toimintaedellytyksiä, Adlercreutz sanoo.
 
Sähköveron alentaminen edistää myös siirtymää kohti puhtaampia teknologioita polttoon perustuvien teknologioiden kustannuksella.
 
– Tämä on suunnattoman tärkeä kehityssuunta myös siitä näkökulmasta, että olemme sitoutuneet hiilen polton lopettamiseen ja pidemmällä aikavälillä myös turpeen käytön alasajoon. Moni tarvitsemamme vaihtoehto perustuu sähkön käyttöön – oli sitten kyseessä ilmalämpöpumput tai muut ratkaisut. Nyt saamme vauhtia tähän tarvitsemaamme kehitykseen. Tämä osoittaa myös sen, ettei ilmastotavoitteita ja kilpailukykyä tule asettaa toisiaan vastaan.
 
Adlercreutz painottaa lisäksi myös ennustettavuuden tärkeyttä yrityksille.
 
– Varsinkin kriisitilanteissa, mutta tietenkin myös normaaleissa olosuhteissa, on tärkeää edistää ennustettavuutta. Vakiintuneet olosuhteet luovat edellytyksiä investoinneille. Tämä on erityisen tärkeää Suomen investointi-intensiiviselle teollisuudelle ja taloutemme kehitykselle pitkällä aikavälillä. Toivon, että tämä on ensimmäinen askel kohti pitkäjänteistä ja ennustettavaa teollisuuspolitiikkaa.

Anders Adlercreutz