Pysyvä oleskelulupa ulkomaalaisille korkeakoulusta valmistuneille

11.02.2019 klo 13:23

 

Joka vuosi noin 2 000 ulkomaalaista opiskelijaa suorittaa Suomessa korkeakoulututkinnon. Vain murto-osa heistä jää Suomeen tutkinnon suoritettuaan. Tämä on suurta resurssien tuhlausta, RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz sanoo.

– Maana meidän intresseihin kuuluu se, että mahdollisimman moni näistä korkeasti koulutetuista henkilöistä haluaa ja voi jäädä Suomeen. Tarvitsemme työvoimaa ja eritoten kansainvälistä osaamista. Tällä hetkellä tutkinnon suorittamisen jälkeen voi hakea jatko-oleskelulupaa vuodeksi työnhakua varten. Tämä ei riitä. Jos henkilö haluaa opiskella Suomessa ja jopa maksaa yliopistokoulutuksensa itse – sillä näin EU- ja ETA –alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat tekevät – ei ole millään muotoa loogista, ettei suoritetun tutkinnon jälkeen saisi pysyvää oleskelulupaa.

– Tiedämme, että vientiteollisuutemme tarvitsee ulkomaisia kontakteja. Tiedämme, että ulkomaalaistaustaisen henkilön palkkaaminen korreloi kasvavan viennin kanssa. Samalla tiedämme, että kolmasosa kaikista Uudenmaan yrityksistä näkee työvoiman puutteen esteenä kasvulle. Tälle yhtälölle on helppo ratkaisu: seuraavan hallituksen tulee luopua työvoiman saatavuusharkinnasta sekä ryhtyä toimenpiteisiin, jotta Suomeen tulevat opiskelijat jäisivät tänne tutkinnon suoritettuaan, Adlercreutz sanoo.

 
Anders Adlercreutz