Merenkulun kilpailukykyä pitää ylläpitää välttääkseen ulosliputuksia

05.12.2018 klo 15:40
Edellinen eduskunta lupasi, että merimieseläkejärjestelmän uudistaminen tapahtuisi kustannusneutraalisti varustamoiden kannalta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Kun varustamoita nyt kompensoidaan ainoastaan puolella heidän menettäneistään määristä, rikotaan käytännössä aiempia lupauksia. Tämä aiheuttaa riskejä ulosliputuksille.

Merimieseläkejärjestelmän uudistus, joka hyväksyttiin eduskunnassa 2014, piti toteuttaa kustannusneutraalisti Suomen varustamoille. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä tarkasteli toteutumista, ja tämän vuoden 2018 loppuraportista käy ilmi, että uudistus on aiheuttanut noin 6 miljoonan euron lisäkustannukset varustamoille. Valtiovarainministeriö on kuitenkin ollut näiden haittavaikutusten neutralisoimista vastaan, ja siksi hallitus nyt esittää, että ainoastaan 3 miljoonaa euroa palautetaan varustamoille.

- Esitys parantaa nykytilannetta, mutta pahentaa tilannetta verraten tilanteeseen ennen merimieseläkejärjestelmän uudistamista. Tämä merkitsee samalla, että aikaisempi lupaus kustannusneutraalista toteuttamisesta ei täyty. Tämä vuorossaan riuduttaa luottamusta järjestelmää kohtaan, sanoo Mats Löfström, Ahvenanmaan kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen.

Löfström ehdotti vastalauseessa, että koko määrä palautettaisiin varustamoille. Eduskunta äänesti vastalauseesta tänään, ja ehdotus kaatui äänin 96-85. Liikenne- ja viestintävaliokunta päätti kuitenkin antaa eduskunnalle lausumaehdotuksen, missä edellytettäisiin, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin parantamaan suomalaisen merenkulun kilpailukykyä. Valiokunta katsoo myös ulosliputusriskejä huolestuneisuudella.

- On tärkeää, että Suomen lippu on kilpailukykyinen. Meitä oli eduskunnassa useita, jotka halusimme palauttaa koko summan mutta hallitus ei ollut valmis muuttamaan esitystään. Tämä nostaa riskiä ulosliputuksille, sanoo Löfström.

- Ymmärrän, että varustamot tuntevat pettymystä. Toivon kuitenkin, että varustamot malttaisivat mielensä ulosliputussuunnitelmien osalta. Minä ja moni muu jatkamme työtä suomalaisen merenkulun ja kilpailukyvyn parantamiseksi, sanoo Löfström

Mats Löfström