Päin seinää - mutta ensimmäisessä luokassa

08.03.2018 klo 11:54
"Löntagarfonder är ett jävla skit, men nu har vi baxat dem ända hit." Näin lennokkaasti runoili Ruotsin silloinen sosiaalidemokraattinen valtionvarainministeri Kjell-Olof Feldt loppuvuodesta 1983 istuntosalissa, kun eduskunta oli hyväksymässä demareiden ja ay-liikkeen pitkään ajamat palkansaajarahastot.

Feldtin kuuluisan sykkivän runosuonen tuotos olisi pysynyt hänen yksityisasianaan, ellei Stockholms-Tidningenin valpas valokuvaaja olisi vanginnut sitä teleobjektiivillaan. Julkaistuna valokuva käynnisti luonnollisesti valtakunnallisen kohun, eikä syyttä. Olihan se pöyristyttävää, että demareiden toiseksi vahvin mies piti oman puolueensa ja hallituksensa ajamia rahastoja - vapaasti käännettynä - kakkana, jota kuitenkin piti työntää läpi eduskunnassa. Hallituksensa ja pääministeri Olof Palmen uskollisena soturina hän teki kuitenkin työtä käskettyä, vastoin omaa kantaansa.

 

Sellaista se politiikka välillä oli. Sellaista se näyttää edelleenkin olevan.

 

Sipilän hallituksen kiireellä ajama sote- ja maakuntauudistus on meidän aikamme palkansaajarahasto. Mitä enemmän siitä tietää, sen vähemmän siitä ymmärtää. Silti se on nyt saatava väkisin eduskunnassa läpi. Syy: siihen on ehditty sijoittaa niin paljon poliittista pääomaa, siis arvovaltaa, ettei enää voi peruuttaa.

 

Siis: vaikka hallituspuolueiden sisällä moni tajuaa, ettei sote-keisarilla ole vaatteita, niin karavaani etenee. Valittu suunta vie pahimmassa tapauksessa kohti seinää mutta sentään ensimmäisessä luokassa.

 

Uudistus ei kuitenkaan ole pelkästään Keskustan maskotti. Siitä kantavat vastuun kaikki hallituspuolueet, olkoonkin, että jotkut näyttävät ymmärtävän asiasta enemmän kuin toiset. Kokoomuksen eduskuntatyhmässä kiehuu ainakin pinnan alla. Pääkaupungissa puolueen vahva mies käy tarmokasta sanasotaa uudistusta vastaan. Keskustan kentällä oivalletaan vihdoinkin, minkälainen keskittämispuhallus koko uudistus käytännössä on. Pienet kunnat menettävät ensin suurimman osan rahoistaan – ne menevät valtiolle - ja sitten valta karkaa liian korkean äänikynnyksen takana olevaan maakuntavaltuustoon. Jotain jää sentään käteen: vanhat velat.

 

Mitenhän Keskusta reagoisi, jos maan hallitus, jossa Keskusta ei olisi mukana, ajaisi juuri tällaista telaketju-uudistusta? Kysymys sisältää vastauksen.

 

Sinisilläkin on todennäköisesti oma kantansa sote-uudistukseen. Se menettää kuitenkin merkityksensä puolueen kannatuksen sulaessa samaa pikavauhtia kuin sinisten jumaloiman kielikokeilun suosio kuntakentällä.

 

Alkanut kevätkausi eduskunnassa ratkaisee sote- ja maakuntauudistuksen kohtalon. Jo kertaalleen perustuslakivaliokunnalta laiskanläksyä saanut valinnanvapaus palaa nyt taloon joutuakseen jälleen perustuslailliseen syyniin. Ovatkohan kaikki palikat vihdoinkin kohdallaan? Korkeimman hallinto-oikeuden mielestä näin ei välttämättä ole. KHO (13.12.2017) ”pitää oikeusvarmuuden turvaamiseksi ainoana oikeudellisesti kestävänä menettelytapana sitä, että kaavailtu lainsäädäntökokonaisuus notifioidaan komissiolle”.

 

Onko lausunnossa tulkinnanvaraa? Ei ole. Hallitus viittaa kuitenkin kintaalla, koska se tietää mielestään paremmin. Samalla se ottaa valtavan tietoisen riskin, että asiasta kannellaan ja EY-tuomioistuin aikanaan tyrmää hallituksen valitseman mallin EU:n kilpailusääntöjen vastaisena.

 

Kuka kantaa silloin poliittisen vastuun? Nykyinen hallitus? Ei enää siinä vaiheessa. Siksi aika toimia oikein on nyt.

 

Mutta nyt ei surkutella! Onhan sentään tulossa maakuntavaalit! Ne on tarkoitus järjestää jo runsaan puolen vuoden päästä siitäkin huolimatta, ettei asianmukainen lainsäädäntö, vastoin Euroopan Neuvoston suosituksia, ole vielä voimassa. Mutta mitä nyt siitä. Leevi and the Leavingsin sanoin: ei rallia voiteta, jos siinä pelätään.

 

Lopuksi takaisin Ruotsiin. Miten niiden palkansaajarahastojen sitten kävi? No, ne lakkautettiin 1990-luvun alussa. Carl Bildtin porvarihallituksen ja demareiden yhteisymmärryksessä vapautuneet rahat käytettiin pääosin eläkejärjestelmän vahvistamiseen ja tutkimuksen tukemiseen. Loistavia sijoituksia molemmat, mutta seikkailu maksoi silti omaisuuden.

 

Kallis on jääräpäisen politiikan arvovaltapelin hinta. Vain yksi on varma: laskun maksaa aina sinä ja minä.

Stefan Wallin