Rinteen hallituksen hallitusohjelma

11.06.2019 klo 21:10

Arvoisa puhemies,

panostukset, jotka nyt teemme tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseksi, pohjautuvat 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseen. Työllisyystavoite on kunnianhimoinen, mutta myös täyttä todellisuutta monissa osissa maata. Sen saavuttaminen vaatii asennetta ja määrätietoista politiikkaa. Tavoite on yhteinen useimmille eduskuntapuolueille. Toivon, että se ei ole pelkästään hallituspuolueiden, vaan myös opposition tavoite. Työllisyystavoitteen saavuttamisen tulisi olla meidän kaikkien yhteinen haasteemme

Tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan monia toimenpiteitä. Lisäämme työvoiman tarjontaa muun muassa työperäistä maahanmuuttoa helpottamalla. Parannamme suomalaisten yritysten mahdollisuuksia työllistää kansainvälisiä osaajia parantamalla ulkomaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia jäädä työskentelemään Suomeen.

Ilman panostuksia infran emme saavuta 75 prosentin tavoitetta. Hallitus korottaa sen takia pysyvästi määrärahoja perusväylien parantamiseksi. On kyse suomalaisten turvallisuudesta, on kyse siitä että luodaan edellytyksiä asua koko maassa, mutta on myös kyse siitä että pidetään vientiväylät kunnossa.

Toteutamme myös perhevapaauudistuksen, joka lisää työelämän tasa-arvoa, parantaa työnantajien asemaa naisvaltaisilla aloilla ja lisää lasten ja perheiden hyvinvointia.

Jo kymmenen vuoden ajan olemme peräänkuuluttaneet perhevapaiden uudistamista. Hallitus ei kutsu malliaan 6+6+6 -malliksi, mutta ottaa merkittäviä askeleita siihen suuntaan. Kyse on tasa-arvosta ja toimesta, jolla Pidemmällä tähtäimellä lisäämme kilpailukykyämme ja työllisyyttä.

Oppositio on analysoinut hallitusohjelmaa laskemalla sanoja ja sivuja. Niin voi toki tehdä, mutta se ei ole kovin syvällistä eikä älyllisesti kovin rehellistä. Katsokaa pikemminkin sitä, mitä nostamme esille ja pidämme tärkeänä.

Edellisen hallituksen ohjelmassa omistettiin tasa-arvolle yksi lause. Yksi lause, arvoisa puhemies. Se ei ole paljon se.

Tämä hallitus ei toteuta vain perhevapaauudistuksen, vaan antaa tasa-arvoasioille oman ministerisalkun. Koska tasa-arvoa on pidettävä esillä.

Arvoisa puhemies,

Nostaako tämä hallitus tuloveroja? Ei, me laskemme niitä.

Hankaloittaako hallitus pienyrittäjien tilannetta? Ei, heidän tilannettaan helpotetaan.

Nostaako hallitus omistamisen tai yrittämisen verotusta? Ei, esimerkiksi kiinteistöveroa tarkistetaan.

Arvoisa puhemies,

joka perjantai kuluneen syksyn ja talven aikana joukko nuoria kokoontui eduskuntatalon ulkopuolelle osoittamaan mieltään ilmastonmuutosta vastaan.

Tämä hallitus ottaa heidän huolensa vakavasti. Otamme nuoret vakavasti, koska haluamme sen tehdä, koska se on meidän vastuumme, mutta myös siksi, että ilmastonmuutoksen vastainen työ on suuri mahdollisuus Suomelle ja maamme teollisuudelle.

Tavoitteenamme on tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio. Pyrimme saavuttamaan tavoitteen vähentämällä päästöjä, vahvistamalla hiilinieluja ja käynnistämällä ekologisen jälleenrakentamisen.

Tähtäämme hiilineutraaliuteen viimeistään vuonna 2035, ja aiomme luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä energiantuotannossa 2030-luvulla.

Hallitusohjelma tukee tätä tavoitetta monella tasolla. Edistämme fossiilivapaata energiantuotantoa ja teemme sekä lämpö- että sähköverkon varastointiratkaisut mahdollisiksi.

Panostamme luonnonsuojeluun ja vahvistamme kiertotaloutta ja Itämeren suojelua luomalla kannustimia turvemaiden ojittamisen lopettamiseksi ja lannoitteen ohjaamiseksi biokaasuntuotantoon pelloille levittämisen sijaan.

Arvoisa puhemies,

RKP:n näkökulmasta hallitusohjelma on kokonaisuutena erittäin hyvä. Olemme käyttäneet neljä oppositiovuottamme hyödyksi. Arvomme näkyvät selkeästi uudessa hallitusohjelmassa. Monet uudistuksista ovat konkreettisia parannuksia suomalaisten arkeen.

Viime syksynä ruotsalainen eduskuntaryhmä sanoi kesäkokouksessaan, että eduskuntavaaleista tulisi koulutusvaalit.

Nyt meillä on hallitusohjelma, josta huokuu hyvin tietoinen ja voimakas panostus varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Suunta on muuttumassa. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon palautetaan, ryhmäkokoja pienennetään ja pilottijakso kaksivuotisesta esikoulusta toteutetaan. Hallituksella on selkeä tahto panostaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.

RKP näkee tärkeänä, että yliopistokaupungeissa luodaan strategiset ohjelmat, jotka ohjaavat julkista (myös EU-rahoitus) ja yksityistä innovaatiorahoitusta niin, että seudut voimistuvat ja työllisyysaste nousee.

Ja kuten hallitusohjelmassa lukee, oppisopimuskoulutusta kehitetään jotta yhä useampi sen kautta  löytäisi ensimmäinen työpaikkansa tai kouluttautuisi uudelleen.

Arvoisa puhemies,

hallituspuolueet ovat päättäneet sosiaaliturvauudistuksen käynnistämisestä. Se on kattava uudistus, jonka valmistelee parlamentaarinen toimikunta. Tulevaisuudessa työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamisesta tulee nykyistä helpompaa nopeasti muuttuvissa elämäntilanteissa.

On Tärkeää, että yrittäjien sosiaali- ja eläketurvan parantaminen. Siihen sisältyy yhdistelmävakuutuksen selvittämisen jatkaminen.

RKP on peräänkuuluttanut, että Suomesta pitäisi tulla maailman lapsiystävällisin maa. Tämä hallitus parantaa yksinhuoltajien tilannetta ja vähentää lapsiköyhyyttä. Hallitusohjelma sisältää myös vahvoja toimenpiteitä, jotka parantavat vanhustenhuollon tilannetta. Myös vanhusvaltuutettu aloittaa toimintansa.

Arvoisa puhemies,

”Suomi on avoin, kansainvälinen maa. Länsimaisena demokratiana Suomi edistää oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Kahden kansankielemme, suomen ja ruotsin, myötä Suomi on vahva osa Pohjoismaita. Suomi on rakentava ja aloitteellinen toimija Euroopan unionissa ja kansainvälisissä yhteisöissä.” Kaikki tämä lukee hallitusohjelmassa.

Myös Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysmääräisesti ja Nato-ovi pidetään auki.

Nyt panostetaan oikeusvaltion kehittämiseen, poliiseihin, syyttäjälaitokseen ja tuomioistuimiin.

Lähtökohtana on myös, että Suomi tarjoaa turvapaikanhakijoille toimivan ja oikeudenmukaisen järjestelmän, koska vain silloin järjestelmä tuottaa perusteltuja, oikeita päätöksiä. Turvapaikanhakija saa oikeuden käyttää avustajaa turvapaikkapuhuttelussa. Olennaista on myös perheenyhdistämistä koskevien tulorajojen tarkistaminen.

Hallitusohjelma on hyvä maamme kaksikielisyyden kannalta. Tämä on tärkeää, jotta meillä kaikilla suomalaisilla olisi yhtäläiset edellytykset pärjätä tässä maassa. Kuten RKP aiemmin on peräänkuuluttanut, kansalliskielistrategiaa päivitetään - sekä suomen että ruotsin kielen osalta.

Sote-uudistusta koskeva malli, jota edellinen hallitus - Kokoomus mukaan lukien - yritti viedä maaliin, olisi lisännyt julkisiin menoihin kohdistuvaa painetta. Kyseessä oli hyvin vaikeasti hallittava taloudellinen malli, jonka moni asiantuntija pelkäsi johtavan sairaanhoidon kustannusten kasvuun. 

Tiedämme myös, että toteutuessaan malli olisi pelkästään Uudellamaalla johtanut noin 250 miljoonan euron vuotuiseen alijäämään.

Nyt meillä on malli, joka on myös taloudellisesti hallittavissa. Se keskittyy sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Se mahdollistaa myös kunnille oman läpinäkyvän talouden. Tämä hyödyttää julkista taloutta.

Mutta tietenkin haasteet ovat kovia. Suomen kaltainen maa on riippuvainen ympäröivästä maailmasta. Tämä tarkoittaa myös, että hallitus voi joutua korjaamaan politiikkaansa vaalikauden aikana. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on vakuuttunut siitä, että jos on tarve, niin tämä hallitus kykenee tarkistamaan linjaansa, jotta meidän yhteiset päämäärämme saavutetaan.

Arvoisa puhemies,

Amerikkalaisen tutkijan Peter Sengen tapaan uskon, että voidaksemme kehittää yhteiskuntaamme, meidän tulee käydä avointa ja vilkasta keskustelua siitä, mitä koemme olevamme juuri nyt, mitkä ovat meidän arvomme ja mitä haluamme olla viiden tai kymmenen vuoden päästä. Kun tiedämme, mitä haluamme saavuttaa, voimme suunnitella, miten tavoitteeseen päästään.

Monessa maassa ääriliikkeet nostavat päätään. Isossa osassa Eurooppa oikeusvaltio on uhattuna. Liian usein politiikan suunnaksi valitaan peruuttaminen etenemisen sijaan. Torjuminen hyväksymisen sijaan.  Liian usein politiikkaa ohjaa erilaisuuden pelko ja uhkakuvien maalaaminen. Nämä ovat todellisia uhka, joita meidän tulee ymmärtää. Ja joita vastaan meidän tulee toimia, askel kerrallaan. 

Siksi tulevaisuutta pitää rakentaa.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP on vakuuttunut, että tämä hallitusohjelma on askel siihen suuntaan. Askel oikeaan suuntaan.

Rinteen hallituksen hallitusohjelma

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Ruotsalainen eduskuntaryhmä 11.6.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44

Ryhmäpuheenvuorot