Vaihtoehtobudjetit 14.11.2018

14.11.2018 klo 14:38

RKP:n vaihtoehtobudjetilla haluamme osoittaa, että vastuullista talouspolitiikkaa voi tehdä ilman massiivisia ja lyhytnäköisiä leikkauksia koulutukseen, tutkimukseen, opintotukeen tai kehitysyhteistyöhön. Haluamme luoda menestyvän Suomen.

Lisäksi haluamme osoittaa, että tarpeellisia uudistuksia voi tehdä painotuksia muuttamalla.

RKP:n perhepoliittinen kokonaisuudistus on suuri investointi parempaan tulevaisuuteen. RKP haluaa, että Suomesta tulisi maailman lapsiystävällisin maa.

Perhevapaauudistuksesta ei tule hyvää, jos se ei maksa mitään.

 

Haluamme perhepoliittisen kokonaisuudistuksen, joka pidentää ansiosidonnaisia perhevapaita 18 kuukauteen 6+6+6 -mallin mukaisesti. Lisäksi haluamme antaa kaikille kolme vuotta täyttäneille lapsille oikeuden neljän tunnin maksuttomaan varhaiskasvatukseen päivässä.

Tarvitsemme myös uutta joustoa perhevapaiden käyttämiseen. Meidän on sopeutettava vapaat entistä paremmin lapsiperheiden todellisuuteen ja vanhempien työtilanteisiin. Tukholman katukuvan ja puistojen tapaan myös Suomessa pitäisi näkyä yhtä paljon pieniä lapsiaan hoitavia miehiä kuin naisiakin.

 

Tarvitsemme veropolitiikkaa, jossa palkansaajalle jää enemmän käteen kuin tällä hetkellä.

Työn verotusta keventävä ja varovaisesti kulutusverotusta kiristävä mallimme parantaa yrittäjyyden edellytyksiä ja nostaa työllisyysastetta. Kotitalousvähennyksen korotus vahvistaa trendiä.

RKP ja ruotsalainen eduskuntaryhmä ovat sitä mieltä, että työn verotuksen alentaminen on oikea ratkaisu, kunhan se toteutetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Siksi korotamme samalla takuueläkettä ja luovumme kansaneläkkeen indeksijäädytyksestä sekä korotamme opintotukea ja yksinhuoltajien lapsilisiä.

Eduskunnan tietopalvelun tekemän vaikutusarvion mukaan kaikki tuloluokat hyötyisivät mallistamme. Eniten panostuksemme hyödyttäisivät yksinhuoltajaperheitä ja opiskelijoita. Olemme myös keskittyneet erityisesti pienen kansaneläkkeen varassa eläviin vanhuksiin.

Tänä vuonna eduskunnan tietopalvelu selvittää ensimmäistä kertaa huolellisesti jokaisen yksittäisen vaihtoehtobudjetin vaikutukset. Vaihtoehtobudjettien vaikutuksia verrataan hallituksen talousarvioehdotuksen vaikutuksiin. RKP:n tulokset ovat hyviä: Vaihtoehtobudjettimme parantaa kaikkien tuloluokkien tulokehitystä ja sen työllistävä vaikutus on 3 000 työpaikan verran suurempi kuin hallituksen budjetin vastaava vaikutus.

Toistan: Mallimme luo enemmän työpaikkoja ja siitä jää enemmän käteen ihmisille!

 

Arvoisa puhemies,

Maksuton ja laadukas koulutus ja korkeatasoinen tutkimus ovat maamme menestyksen avain. Emme voi hyväksyä yliopistojen ja korkeakoulujen määrärahojen massiivisia leikkauksia, vaan ehdotamme määrärahojen palauttamista takaisin entiselle tasolleen. Haluamme tehdä koulusta entistä yhdenvertaisemman.

Panostamme nuoriin. Turvaamme toisen asteen ammatillisen koulutuksen alueellisen saatavuuden ja ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen. Koulutuskentältä tulevat viestit ovat hyvin huolestuttavia. Nuoret eivät saisi joutua istumaan kotona tyhjän panttina tai kokemaan, että he eivät saa tarvitsemaansa tukea. Siksi RKP haluaa antaa heille lähiopetustakuun.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleista tulee koulutusvaalit. Ja varmaan myös ilmastovaalit. Mutta ennen kaikkea niistä tulee arvovaalit. Nationalismi ja populismi haastavat länsimaisen demokratian sellaisena kuin sen tunnemme. RKP tahtoo vaalia demokratiaa, avointa yhteiskuntaa, tasa-arvoa ja oikeusvaltiota. Tämä näkyy myös vaihtoehtobudjetissamme.

Tulevaisuus edellyttää selkeää politiikkaa, joka kannustaa ekologisiin investointeihin ja kestävään elämäntapaan. Siinä on kyse myös yksityisistä valinnoista, joita me kaikki teemme omassa arjessamme. RKP lisää vielä 10 miljoonaa euroa Itämeren puhdistamiseen. Haluamme, että lapsemme ja lapsenlapsemme voisivat kesäisin uida meressä. Teemme myös merkittäviä lisäpanostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Suomen on oltava entistä paremman ympäristöteknologian kärjessä ja nähtävä kiertotalouden mahdollisuudet. Liikenteessä tarvitaan nopeutettua siirtymistä sähköautoihin.

Arvoisa puhemies,

Mielenterveysongelmat aiheuttavat paitsi inhimillistä kärsimystä myös lisäävät sairauspoissaloja töistä ja johtavat ennenaikaisiin eläköitymisiin, mistä on paljon haittaa kansantaloudellemme. RKP haluaa kääntää trendin. Suomi tarvitsee pitkän tähtäimen kansallisen mielenterveysohjelman – lisää matalan kynnyksen vastaanottoja niin nuorille kuin aikuisillekin – mutta myös välittömiä panostuksia aikaiseen puuttumiseen ja selkeitä panostuksia työhyvinvointiin.

Myös Suomen kansainvälinen profiili kaipaa korotusta. Tästä syystä RKP ehdottaa varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahojen korotusta ja pakolaiskiintiön selvää korotusta 2 500:aan. Tältä osin Suomen tulisi EU:n puheenjohtajamaana tehdä kaikkensa yhteisvastuun lisäämiseksi pakolaiskysymyksessä.

 

Meidän varjobudjettimme ei lisää lainanottoa hallituksen talousarvioehdotusta enempää. Olemme kuitenkin muuttaneet painotuksia noin kahden miljardin euron arvosta. Leikkaamme reippaasti maakunta- ja sote-uudistuksen suunnittelumäärärahoista, luovumme hallituksen kaavailemasta autoveron pienentämisestä, teemme muutoksia energiaverotukeen ja luovumme ensiasunnon varainsiirtoverovapaudesta, muutamia merkittävimpiä toimenpiteitämme mainitakseni. Nämä eivät ole helppoja päätöksiä, mutta on pystyttävä priorisoimaan ja olemaan uskottava.

RKP haluaa järkevän sote-uudistuksen, joka laittaa potilaan keskiöön. Tosin kuin keskittämisintoinen hallitus, me haluamme antaa pienemmille sairaaloille ja sairaanhoitopiireille oikeuden itse päättää, mitä leikkauksia tehdään missäkin.

 

Lopuksi totean, että nykyiselle hallitukselle ei voi antaa kovin hyvää arvosanaa tasa-arvopolitiikasta. RKP:n vaihtoehtobudjetti on tältä osin johdonmukainen. Edistämme tasa-arvoa laajalla rintamalla.

Pystymme parempaan kuin hallitus – vi kan bättre!

 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

Palautekeskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osasta, 4.3.2019

Ryhmäpuheenvuoro, Veronica Rehn-Kivi
Veronica Rehn-Kivi
04.03.2019 klo 12:59

Välikysymys vanhusten hoidon tilasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.02.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoro, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
31.01.2019 klo 17:55

Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella-selonteko

Lähetekeskustelu/remissdebatt 13.12.2018.   Ed. Stefan Wallin
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2018 klo 17:31

Ajankohtaiskeskustelu EU:n tulevasta kehityksestä

Ryhmäpuheenvuoro 12.12.2018, Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.12.2018 klo 14:39

Selonteko liikuntapolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoro, Mikaela Nylander
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2018 klo 14:56

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle annetun valtiontakauksen voimassaoloajan pidentämisestä

Ryhmäpuheenvuoro 13.11.2018, Eva Biaudet,
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2018 klo 15:00

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08

Ryhmäpuheenvuorot

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 30.4.2019

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.04.2019 klo 10:45

Palautekeskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osasta, 4.3.2019

Ryhmäpuheenvuoro, Veronica Rehn-Kivi
Veronica Rehn-Kivi
04.03.2019 klo 12:59

Välikysymys vanhusten hoidon tilasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.02.2019 klo 15:00

Lähetekeskustelu valtioneuvoston valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoro, Mats Löfström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
31.01.2019 klo 17:55

Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella-selonteko

Lähetekeskustelu/remissdebatt 13.12.2018.   Ed. Stefan Wallin
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2018 klo 17:31

Ajankohtaiskeskustelu EU:n tulevasta kehityksestä

Ryhmäpuheenvuoro 12.12.2018, Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
12.12.2018 klo 14:39

Selonteko liikuntapolitiikasta

Ryhmäpuheenvuoro, Mikaela Nylander
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.11.2018 klo 14:56

Vaihtoehtobudjetit 14.11.2018

Ryhmäpuheenvuoro, Anna-Maja Henriksson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.11.2018 klo 14:38

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle annetun valtiontakauksen voimassaoloajan pidentämisestä

Ryhmäpuheenvuoro 13.11.2018, Eva Biaudet,
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.11.2018 klo 15:00

Pystymme parempaan

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjetti 2019
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.11.2018 klo 11:08