Ajankohtaiskeskustelu kansainvälisen monenkeskisen yhteistyön haasteista

12.06.2018 klo 16:16

Muutoksia mahdollisia puhuttaessa

Arvoisa puhemies, värderade talman

Vanha sanonta kuuluu, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Kansainvälisessä yhteisössä ja yhteistyössä tämä pätee varsin hyvin. Maailman valtiot ovat vuosien saatossa sopineet lukuisista säännöistä ja pelisäännöistä, joiden tarkoituksena on tehdä maailman menosta ja yhteistyöstä vakaampaa, ennakoivampaa ja tavoitteellisempaa.

Mutta jos yksikin merkittävä valtio tästä huolimatta eräänä päivänä, vaikkapa puhtaasti kansallisista lähtökohdistaan ja voimapolitiikkaa osoittaen, päättää toimia vastoin sovittuja sääntöjä, on yhteistyön koko perusta helisemässä.

Juuri näin on käynyt, kun Venäjä vuonna 2014 päätti kaapata Krimin niemimaan itselleen. Näin kävi myös, kun USA:n presidentinhallinto sanoutui irti Pariisin ilmastosopimuksesta ja hiljattain päätti asettaa myös Eurooppaa purevia tuontitulleja.

Me emme todellakaan tarvitse kauppasotaa ja uhittelua tässä ennestäänkin sekavassa maailmantilanteessa. Toivokaamme, että edes viime yön huipputapaaminen Singaporessa tuottaisi kestävää positiivista tunnelmaa ja liennytystä. 

Myös EU:n sisällä kuplii. Eräät jäsenvaltiot kuten Puola ja Unkari haastavat unionin yhteisesti sovittuja perusarvoja. Brexit on puolestaan sellaisen kansalaismielipiteen lopputulos, joka todennäköisesti oli ulkopuolistenkin tahojen vaikuttamisen kohteena – oire piittaamattomuudesta sekin.

Hybridivaikuttamisen riskejä ei pidä aliarvioida Suomessakaan. Meillä on pian edessä kolmet vaalit, olkoonkin että hybridivaikuttamisen tarve puhtaasti maakuntavaaleihin vaikuttaa yhä epätodennäköiseltä.

Puhemies,

tässä myllerryksessä pitää myös Suomen kaltaisen pienen maan onnistua navigoimaan, ja mielellään oikein. Vaikka meillä on turvallinen pohjoismainen perhe ja EU-jäsenyys selustana, tärkeitä kansallisia tievalintoja täytyy silti tehdä.

Eräs tärkeä kauan sitten tehty valinta on, että Suomi tavoittelee aktiivista, rakentavaa roolia kaikissa sellaisissa monenkeskisissä organisaatioissa, kaikissa niissä pöydissä, joissa tehdään meitä koskevia ja meihin vaikuttavia päätöksiä.

Juuri tänä aikana, kun suurvallat haastavat, elleivät jopa halveksi monenkeskisen yhteistyön perusosia, tarvitaan jatkuvuutta ja rakentavuutta enemmän kuin pitkään aikaan. Suomen tulee siksi syventää rooliaan kriisinhallinnassa, sovittelussa, kehitysyhteistyössä ja kestävän kehityksen tavoitteiden Agenda 2030:n toteuttamisessa. Ennen EU-puheenjohtajuuskauttaan reilun vuoden kuluttua Suomen pitää muotoilla tavoitteilleen selkeä Euroopan puolesta oleva agenda. Suomen ei tule olla vain Beobachter – tarkkailija. Meidän tulee olla toimija.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44

Ryhmäpuheenvuorot