Keskustelu pääministerin ilmoituksesta ajankohtaisista EU-asioista

22.11.2017 klo 15:00

Arvoisa puhemies,     

Suomen tulisi ottaa aktiivisempi ote EU:n kehittämisessä. Tämän iskulauseen olemme kuulleet useita kertoja, jo tämänkin päivän keskustelussa. Myös pääministeri, jolla on päävastuu Suomen EU-politiikasta, on ilmoituksessaan todennut, että Suomella tulee olla aktiivinen rooli.

Viime päivien tapahtumat ovat tehneet tästä keskustelusta vieläkin tärkeämmän. Näemme Brextin, mutta myös poliittisen tilanteen epävakauden Saksassa, jossa Angela Merkelin tulevaisuus on vaakalaudalla. On syntymässä poliittinen tyhjiö täytettäväksi – ja oikealla politiikalla Pohjoismaiden roolia voitaisiin vahvistaa.

Mikä sitten itse asiassa estää Suomea ottamasta aktiivisempaa roolia EU:ssa, joka nyt hakee määrätietoisesti uutta identiteettiään?

Haluan erityisesti nostaa esiin kaksi tekijää, joiden vuoksi Suomi vaikuttaa enemmän varovaiselta jarruttajalta kuin aktiiviselta uudistajalta. Ensimmäisessä on kyse ahtaasta yksipuolisesti taloutta korostavasta EU-näkemyksestä. Toisessa kyse on hallituksen kokoonpanosta.

Ensimmäinen on ongelma Suomelle. Perusnäkemystämme EU:sta leimaa liiaksi kapea-alainen kannattavuusajattelu. Populisteilta ei jää ainoakaan tilaisuus käyttämättä sen korostamiseen, miten kalliiksi tämä yhteistyö tulee Suomelle, mutta myös vakavammin otettavissa arvioissa tämän yhteistyön arvo mitataan liian usein pelkästään käytännössä rahassa.

On selvää, että meidän ei pidä olla naiveja: jokainen jäsenmaa pitää huolta omasta taloudellista hyödystään – ja laajemmin tarkasteltuna euro on kiistatta ollut hyödyksi Suomen taloudelle – mutta onko niin, että Suomi ei näe EU:ssa sen enempää?

Missä on toimintamme eurooppalaisten arvojen puolesta? Meidän osaltamme kyse pitäisi olla johtajuuden ottamisesta sosiaalisen ja tasa-arvoisen Euroopan puolesta. Meidän pitäisi puhua koulutuksesta, maahanmuutosta ja Euroopan asemasta maailmassa. Meidän tulisi toimia ristiriitojen ratkaisemisen puolesta ja painottaa ilmastopolitiikkaa.

Onko Suomen hallitus tehnyt aloitetta vuoropuhelun käymiseksi ja uusien mekanismien luomiseksi oikeusvaltion puolustamiseksi? Tämän päivän Euroopassa oikeusvaltio on kovan paineen alla kuten Puolassa ja Unkarissa mutta ei pelkästään siellä. Meidän Eurooppa-politiikkamme pitäisi olla vaihtoehtona tunkkaisille nationalistisille suuntauksille, jotka nykyisin turruttavat monia eurooppalaisia yhteiskuntia.

Kahden vuoden kuluttua Suomi tarttuu EU:n puheenjohtajan nuijan. Meidän pitäisi mahdollisimman pian saada aikaan kunnianhimoinen ohjelma, jossa valmisteltaisiin aloitteitamme puheenjohtajakaudelle.

Viime viikon lopulla pääministeri Stefan Löfven nosti Ruotsin Eurooppa-profiilia Göteborgin julistuksella sosiaalisista oikeuksista. Kaipaan Suomen taholta tällaisia proaktiivisia ja positiivisia avauksia.

Kansainvälisesti suhtautuminen Suomen koulutukseen on kunnioittavaa. Milloin Suomen hallitus tekee Löfvenin tapaisen aktiivisen avauksen ja nostaa esiin esim. rajattoman Euroopan ainutlaatuisen merkityksen opiskelijavaihdolle ja yhdenvertaisille koulutusmahdollisuuksille?

Arvoisa puhemies,                                                                                                  toisena asiana mainitsin hallituksen kokoonpanon olevan asia, joka tekee Suomelle vaikeaksi aktiivisen ja innovatiivisen profiilin ottamisen. Kaikki tietävät, että auton ajaminen käsijarru päällä on vaikeaa.

Me kaikki tiedämme, mitä Eurooppaministeri Sampo Terho ja hänen sininen puolueensa pohjimmaltaan ajattelevat EU:sta. Hallituksen vakuuttelut aktiivisemmasta EU-politiikasta kuulostavatkin tämän vuoksi ontoilta. Vastakkainasettelu hallituksen sisällä on liian suuri. Hallituksen käytävillä on liian monta hiljaista ei-sanojaa – jotta Suomi voisi ylipäänsä osoittautua uskottavaksi innovatiiviseksi toimijaksi EU:n ytimessä.

Viimeksi monet suomalaiset europarlamentaarikot ovat esittäneet ankaraa arvostelua Eurooppaministerin ahdasta näkemystä kohtaan siitä, miten EU:n budjettia pitäisi karsia Brexitin seurauksena. Vaarana on, että ammumme omaan jalkaamme vaatimalla koheesiotuen vähentämistä – kysehän on projektituesta, joka on merkittävä resurssi esim. Itä- ja Pohjois-Suomen korkeakouluille ja muille Euroopan reuna-alueille.

Meidän on kohotettava katseemme ja toimittava aktiivisesti sellaisten tulevaisuuden arvojen puolesta, jotka mahdollistavat lasten, nuorten, naisten ja miesten turvallisen elämän sosiaalisesti oikeudenmukaisessa ja tasa-arvoisessa Euroopassa.

Meidän ei myöskään pidä unohtaa EUn merkitystä alun pitäen tärkeänä rakennelma Euroopan rauhan puolesta. Sen vuoksi on tervetullutta, että Suomi on rakentavasti mukana EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä.

Tilanteessa, jossa Merkelin Saksa horjuu ajat käyvät mahdollisesti epävakaammiksi kuin aikoihin EU:lle. Suomen intressissä on vahva eikä heikko EU. Kansainvälisellä näyttämöllä meillä on pohjoismaana suuremmat vaikutusmahdollisuudet yhdessä kuin kullakin yksinään.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
eilen klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
eilen klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10