Ukrainan asia on meidän

24.02.2023 klo 11:39

Tänään (24.2.2023) tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Vuosi sitten Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne järkkyi perusteellisesti ja heräsimme muuttuneeseen maailmaan. Vuoden ajan ukrainalaiset ovat käyneet sinnikkäästi taistelua maansa, demokratiansa ja vapautensa puolesta. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist korostaa jatkuvan solidaarisuuden merkitystä Ukrainaa kohtaan.


– Vahva tukemme Ukrainalle on erittäin tärkeää ja sen on jatkuttava, ministeri Blomqvist sanoo. Meidän on seisottava Ukrainan puolella niin kauan kuin on tarpeen, mitä myös EU-maiden johtajat ovat korostaneet. Suomi on tukenut Ukrainaa sekä kansallisesti että EU:n ja monenvälisten foorumien kautta. Transatlanttinen yhteistyö on ollut tärkeää. Olemme yksiselitteisesti tuominneet Venäjän toimet, asettaneet laajoja pakotteita ja antaneet Ukrainalle poliittista, humanitaarista, taloudellista ja sotilaallista tukea. Tätä meidän on jatkettava.

Tähän mennessä EU ja sen jäsenvaltiot ovat tukeneet Ukrainaa yli 50 miljardilla eurolla. Suomi päätti eilen lähettää lisäpuolustusmateriaalia Ukrainaan, joka on jo kolmastoista lähetys, samaan aikaan kun EU on ilmoittanut kymmenennestä Venäjän vastaisesta pakotepaketista.

– Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä Suomen ja EU:n konkreettisesta tuesta Ukrainalle, Blomqvist toteaa. Panostuksemme eivät ole millään tavalla verrattavissa niihin valtaviin uhrauksiin, joita ukrainalaiset joutuvat tekemään, tai heidän osoittamaansa rohkeuteen, mutta ulkoinen tuki on välttämätöntä, jotta ukrainalaiset voivat puolustaa edelleen maataan ja vapauttaan – ja yhteisiä arvojamme. Venäjä hyökkäsi Ukrainaa vastaan, mutta samalla se hyökkäsi Euroopan turvallisuusjärjestystä ja periaatteitamme ja arvojamme vastaan. Ukrainalaiset taistelevat etulinjassa yhteisten arvojemme puolesta; demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauden puolesta. Ukrainan asia on meidän, Blomqvist korostaa.

Venäjän sodalla on kauaskantoisia ja pitkäkestoisia seurauksia, jopa arvaamattomia. Sota on tietysti koskettanut ensisijaisesti ja ennen kaikkea Ukrainaa ja ukrainalaisia, mutta seurauksia on nähty myös maailmanpolitiikassa ja jokapäiväisessä elämässämme.

– Hallituksen sisällä olemme kuluneen vuoden aikana reagoineet tilanteen vakavuuteen, Blomqvist toteaa. Teimme historiallisen päätöksen hakea Nato-jäsenyyttä. Mikään muu puolustusyhteistyö ei voi tarjota vastaavia turvallisuustakuita. Olemme Suomessa aina panostaneet puolustukseen ja valmiuteen, ja viime vuoden aikana olemme ryhtyneet erilaisiin toimenpiteisiin yhteiskunnan valmiuden ja resilienssin lisäämiseksi entisestään.

– Kulunut vuosi on ollut muutoksen ja epävarmuuden aikaa, mutta myös oivallusten aikaa. Saimme taas muistutuksen valmiuden ja omavaraisuuden tärkeydestä, ja varsinkin kotimaisen elintarviketuotannon tärkeydestä. Viimeistään nyt ymmärsimme, että vihreän siirtymän on tapahduttava nyt eikä "tulevaisuudessa". Olemme nähneet, kuinka paljon voimme saada aikaan, kun työskentelemme päättäväisesti ja yhtenäisesti kumppaneidemme kanssa. Ja ennen kaikkea saimme muistutuksen siitä, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan meidän on tehtävä päivittäin töitä niiden arvojen ja sellaisen maailman puolesta, jossa haluamme elää, Blomqvist päättää.
Thomas Blomqvist

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44