Rokotukset ovat avain yhteiskunnan avaamiselle

04.09.2021 klo 07:14

Kesä on kääntymässä kohti syksyä ja ihmiset palaavat takaisin arjen pariin. Itselleni poliittinen syksy alkaa perinteisesti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksesta, joka järjestetään kesän päätteeksi ennen eduskunnan syysistuntokauden alkua. Tänä vuonna kokous järjestettiin kauniissa Turun saaristossa ja käsittelimme laajasti eri aiheita. Erityisen ylpeä olen laatimastamme kahdenkymmenen kohdan ohjelmasta, jossa nostamme esiin sosiaali- ja terveydenhuollon prioriteettejamme kuten osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisen ja lähipalvelut.

 

Hallituksen arki on myös täydessä vauhdissa. Iloitsen erityisesti hallituksen päätöksestä poistaa kahden metrin turvavälivaatimus sisätiloissa parantaen kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimintaedellytyksiä. On selvää, että kansalaisten on ollut vaikea ymmärtää miksi junamatkalla Helsingistä Vaasaan saa istua lähekkäin neljän tunnin ajan, kun taas osassa maan teattereissa ja elokuvissa on pitänyt noudattaa kahden metrin turvaväliä. Kahden metrin turvavälivaatimuksen poisto on asia, jota RKP on aktiivisesti ajanut ja nyt lakimuutos tulee eduskuntaan ensi viikolla.
 

Valtakunnallinen rokotekattavuus kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä yli 80 % 12 vuotta täyttäneistä suomalaisista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja yli 55 % toisen annoksen. Luvut antavat vankan tuen rajoitusten hallitulle poistamiselle. Nyt on opeteltava elämään viruksen kanssa. Hallitus lähtee siitä, että yhteiskunta avataan kun 80 % 12 vuotta täyttäneistä on täysin rokotettuja. Tämänhetkisen tiedon mukaan näyttää siltä, että voisimme poistaa kaikki rajoitukset lokakuun puolessavälissä. Se edellyttää kuitenkin, että ihmiset jatkavat rokotteiden ottamista ja näin ollen voimme kaikki vaikuttaa siihen koska pääsemme rajoituksista eroon.

 

Kansalaisten silmään poliittisen syksyn lähtölaukaus on varmasti jokavuotinen budjettiriihi. RKP:n määrätietoinen työ kotitalousvähennyksen korottamiseksi on tuottanut tulosta, sillä kaksivuotinen kokeilu on sisällytetty valtiovarainministeriön talousarvioesitykseen. Olen vakuuttunut korotuksen työllisyysvaikutuksista ja näen sen hyödyttävän yrityksiä, työntekijöitä ja kotitalouksia.

 

Budjettiriihen yhteydessä myös ilmastotoimet on nostettu vahvasti esiin. Hyvä esimerkki siitä, että kilpailukyvyn vahvistaminen ja ilmastotoimet voivat kulkea käsi kädessä on Merenkurkun uusi kaunotar, Aurora Botnia. Tämä uusi, maailman ehkä ympäristöystävällisin, biokaasulla kulkeva alus vahvistaa koko Merenkurkun alueen elinkeinoelämää niin Suomen kuin Ruotsin puolella. Aurora Botnia on tyypillinen esimerkki pohjanmaalaista innovatiivisuutta ja halua panostaa tulevaisuuteen kestävien ratkaisujen avulla. Se on myös erinomainen esimerkki pohjoismaisesta yhteistyöstä.

 

Viime aikoina on puhuttu myös paljon maatalouden roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Mikään ammattikunta ei ole niin riippuvainen ilmastosta, kun maanviljelijät. Ja tämä ammattikunta kantaa myös kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä yksittäisinä maanviljelijöinä että organisaatioidensa kautta. Maatalousyrittäjät ovat esittäneet monta hyvää ratkaisua ja heitä on syytä kuunnella. Minun ja RKP:n mielestä maa- ja metsätalous ei ole osa ongelmaa – vaan se on osa ratkaisua.

 

On turhaa lietsoa vastakkainasettelua. Ilmastonmuutos on meidän yhteinen haasteemme, johon on löydettävä ratkaisuja yhdessä. Minä näen, että voimme vaalia työpaikkoja, maan kilpailukykyä ja yrityksiä samaan aikaan ilmastotoimien kanssa. Kun menemme nyt budjettineuvotteluihin, haluan korostaa, että budjettiriihessä on kyse kokonaisvastuusta niin taloudesta, kuin esimerkiksi myös koulusta, tieteestä, poliisista ja terveydenhuollosta. 

Anna-Maja Henriksson

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44