Bergqvist pitää Suomen ammattikalastajaliiton lisärahoitusta tervetulleena

11.12.2020 klo 13:21

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtion talousarvioksi. Samanaikaisesti valiokunta on päättänyt ns. joululahjarahojen jakamisesta, noin 40 miljoonan euron budjetin lisäpotista, joka on suunnattu eri tarkoituksiin, joita pidetään tärkeinä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tyytyväinen siihen, että määrärahat ammattikalastajaliitolle kaksinkertaistui viime vuoteen verrattuna.

- Se, että tuki kasvaa 50 000 eurolla, on tervetullut panostus ammattikalastajia ja koko alaa kohtaan. Jotta voimme syödä kotimaista kalaa myös tulevaisuudessa, kalastusala tarvitsee tukea kehittyäkseen, Bergqvist sanoo.

Päätös on linjassa hallituksen tavoitteiden kanssa kotimaisen kalan kulutuksen kaksinkertaistamisesta. Kotimaisen kalan osuus kokonaiskulutuksesta  muodostaa tänä päivänä vain 28%.

- Jos kaikki söisimme enemmän kotimaista kalaa, työpaikat lisääntyisivät, ilmastovaikutukset pienenisivät ja terveytemme paranisi, Bergqvist sanoo.

Sandra Bergqvist

Työllisyysasteen nosto avainasemassa – rakenteellisia uudistuksia tarvitaan

Meidän on pidettävä talous käynnissä ja noustava koronapandemian aiheuttamalta aallonpohjalta, sanoi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz eduskunnan palautekeskustelussa vuoden 2021 budjetista.
Anders Adlercreutz
15.12.2020 klo 12:01

Rahaa uudelle Kirjalansalmen sillalle tarvitaan nyt!

Maanantaina ELY-keskus ilmoitti uusista rajoituksista Paraisten Kirjalansalmen sillalle, sillan huonon kunnon vuoksi.
Sandra Bergqvist
14.12.2020 klo 12:23

Soteuudistuksessa on asetettava etusijalle hyvä johtajuus ja yhdenvertainen hoito!

Eduskunta kävi maanantaina lähetekeskustelua hallituksen esityksestä soteuudistukselle. Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist tukee hallituksen lakiesitystä ja huomauttaa, että muutoksia on tehtävä, jotta me tulevaisuudessakin saamme mahdollisimman hyvää hoitoa riippumatta siitä, missä päin Suomea asumme.
Sandra Bergqvist
14.12.2020 klo 17:05

Soteuudistuksella panostetaan hyvinvointiin

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu hallituksen esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiselle. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi alleviivasi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa, että uudistusta edelleen tarvitaan toimivien hoitoketjujen turvaamiseksi, ja jotta potilaalle voidaan turvata oikea hoito oikeaan aikaan.
Veronica Rehn-Kivi
14.12.2020 klo 14:48

4H:n ja kalastuksen saama lisärahoitus tervetullutta

Anders Adlercreutz
11.12.2020 klo 13:25

Ryhmäpuheenvuorot

Budjetin palautekeskustelu 15.12.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.12.2020 klo 12:07

Palautekeskustelu liittyen Sote-uudistukseen.

Ryhmäpuheenvuoro 14.12 2020.. Puhujana edustaja Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.12.2020 klo 14:48

Valtioneuvoston selonteko Suomen kestävän kasvun ohjelmasta

Ryhmäpuheenvuoro 1.12.2020, Joakim Strand, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2020 klo 14:30

Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Ryhmäpuheenvuoro 30.11.2020, Anders Norrback, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.11.2020 klo 15:00

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoro 11.11.2020, Eva Biaudet, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.11.2020 klo 14:59

Agenda2030 – Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa

Ryhmäpuheenvuoro 4.11.2020. Edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
04.11.2020 klo 15:00

Vuoden 2021 talousarvioesityksen lähetekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
07.10.2020 klo 11:22

Välikysymyskeskustelu 30.9.2020

Ryhmäpuheenvuoro pitäjä edustaja Anders Norrback
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.09.2020 klo 15:00

Pääministerin ilmoitus EU:n elpymisrahastosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.09.2020 klo 14:54

Vuoden 2020 viides lisätalousarvioesityksen lähetekeskustelu.

Ryhmille annettiin 2 minuutin pituisen puheenvuoron. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron piti edustaja Anders Adlercreutz.
Anders Adlercreutz
08.09.2020 klo 16:18