Suomesta energiatutkimuksen kärkimaa

01.12.2020 klo 14:35
On tärkeää keskittyä nimenomaan sellaisiin hankkeisiin, jotka tuovat pöytään myös uusia yksityisen sektorin investointeja tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin, painotti kansanedustaja Joakim Strand (RKP) Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa valtioneuvoston selonteosta koskien Suomen kestävän kasvun ohjelmaa tiistaina.

- Julkisilla panostuksilla voi olla ratkaiseva vaikutus siihen, keskitetäänkö tärkeimmät projektit ja sitä kautta työpaikat esimerkiksi Kiinaan, USA:han, Italiaan tai Suomeen, sanoo Strand.

Ryhmäpuheessaan Strand alleviivasi EU-rahoituksen käytön ohjaamisen tärkeyttä etenkin tulevaisuuteen, energia- ja ympäristöteknologian kehittämiseen ja innovaatiotoimintaan.

- Tulevaisuusvaliokunnan puolesta olemme eri yhteyksissä korostaneet, että Suomen on määrätietoisesti pyrittävä johtavaksi kestävän tulevaisuuden tekijäksi kehittämällä erityisesti energia- ja ympäristöteknologian systeemitason suunnittelu-, kehitys-, tutkimus- ja liiketoimintaosaamista. Nämä markkinat ovat niin valtavia, että meillä on kaikki mahdollisuudet aikaansaada jopa kymmenien miljardien edestä uutta vientiä ja sitä kautta työpaikkoja ja hyvinvointia. Samalla autamme konkreettisesti maailmaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa, toteaa Strand.

Strand mainitsi Vaasan kaupungin ja Uumajan kunnan tilaaman maailman ympäristöystävällisimmän yhdistetyn matkustaja- ja rahtialuksen erinomaisena esimerkkinä onnistuneesta julkisesta investoinnista.

- Pelkkä rakentaminen työllistää Raumalla suoraan noin 1000 henkilötyövuotta, komponenttien kotimaisuusaste on noin 85 prosenttia, mutta mikä tärkeintä, laiva toimii yritysten ja tutkijoiden yhteisenä laboratoriona ja systeemitason kehitysalustana. Globaalisti kyse on suomalaisen meri-, energia- ja ympäristöteknologian uutta vientiä luovasta näyteikkunasta, joka varmasti osaltaan on ollut vaikuttamassa myös siihen, että pelkästään Vaasassa on jo käynnissä toista miljardia euroa uusia yksityisiä vientiyritysten teollisia investointeja. Näillä toimijoilla on luonnollisesti kumppaneita, alihankintaketjua ja tutkimusyhteistyötä ympäri Suomen maata, sanoo Strand.

Joakim Strand

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44