Naisten rooli tulevaisuuden maanpuolustuksessa

13.11.2020 klo 06:35
Naisten hakeutuminen vapaaehtoiseen asepalvelukseen on kasvanut rytinällä viime vuosina.

Samaan aikaan perinteiset ja stereotypioihin nojautuvat roolit naisten ja miesten eriytyneistä opiskelureiteistä ja työmarkkinoista on haastettu aivan erityisellä tavalla. Sukupuoleen perustuva erottelun tarve on herättänyt kysymyksiä.

 

Puolustusvoimat ovat esimerkiksi televisio-ohjelmien, kuten Ylen Naissotilaat-sarjan, kautta tutustuttaneet suuren yleisön naissotilaiden arkeen ja mahdollisuuteen tehdä asepalvelus. Naisten osallistuessa asepalvelukseen on keskeistä turvata heidän palveluksensa ilman häirintää ja syrjintää. Tutkimusten mukaan häirintä kohdistuu asepalveluksen suorittaviin naisiin monin kerroin muuhun työelämään verrattuna. Tasa-arvoasiat, yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjintään puuttuminen tuleekin olla osa tämän päivän johtamisosaamista. Olisi ehkä myös aika kiinnittää puolustusvoimien varustukseen huomiota, siten että se on myös naisille suunniteltu ja sopiva.

 

Keskustelu naisten asepalveluksen vapaaehtoisuudesta ja miesten pakollisesta asepalveluksesta tuntuu monesta vaikeasti perusteltavissa olevasta järjestelmästä. Samalla keskustelu on avannut myös erilaisilla valmiuksilla olevien miesten mahdollisuuksista suorittaa asepalvelus heille parhaiten soveltuvalla tavalla. Kysymys siitä, tarvitseeko puolustusvoimat pelkästään fyysisesti vahvoja miehiä, on varmasti aivan aiheellinen asettaa.

 

Mahdollisuuksia avata näitä olemassa olevia rajauksia on monia. Ratkaisu näyttää kuitenkin erilaiselta riippuen siitä, mitä muutosta haetaan ja tehdäänkö muutokset yksinomaan puolustusvoimien tarpeesta kouluttaa riittävä osa miesten ikäluokasta, vai nähdäänkö kaikkien osallistuminen maanpuolustukseen ja siihen kouluttautuminen lähtökohtana.

 

Kokonaisturvallisuuskoulutus-mallia voidaan kehittää joko asepalveluksen korvaavaksi, kaikille pakolliseksi mutta eri koulutuskanavia avaavaksi tai sitten vapaaehtoiseksi ja täydentäväksi turvallisuusosaamista antavaksi koulutukseksi.

 

Selvää on, että maanpuolustuksen toimivuutta ja asepalveluksen laatua ei haluta uudistuksessa vaarantaa. Näyttää myös haastavalta löytää mahdollisuuksia kouluttaa kaksinkertainen määrä nuoria aikuisia tavan omaisen asepalveluksen kautta. Jos rakennetaan täydentävää turvallisuuskoulutusta kaikille, olisi varmasti syytä sen houkuttelevuuden lisäämiseksi, pohtia miten sellainen laadukas koulutus on laskettava asepalveluksen jotain osiota korvaavaksi.

 

Kutsuntojen ulottaminen kaikille olisi askel rajojen madaltamiselle - naisten ja miesten osaamisen ja kokemuksien parempi hyödyntäminen asepalvelusta suunniteltaessa voisi olla merkityksellinen askel eteenpäin. Moninaisuuden parempi huomioiminen sukupuolten sisällä, lisäisi myös tasa-arvoisemman kohtelun kokemuksia.

 

Parhaillaan asepalvelun kehittämiseksi asetettu parlamentaarinen komitea käy keskusteluja eri kehittämisvisioista. Mielestäni on tärkeää, että rakennamme sekä rohkeampia visioita pitkällä aikavälillä toteutettaviksi ja välitavoitteita, joiden kautta sinne pääsemme.

 
Eva Biaudet

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44