Digitaaliselle rokotuskortille vankka kannatus

16.10.2020 klo 14:23

Eduskunnan rokoteryhmä järjesti webinaarin ”Sähköinen rokotuskortti – nyt!” torstaina 15.10. Tilaisuuden vetäjänä toimi ryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP). Taustana tilaisuudelle oli Lääketeollisuus Ry:n keväällä toteutettu kyselytutkimus, jonka mukaan vain noin puolella suomalaisista on omat rokotustiedot tallessa. Tämän lisäksi reilu kolmannes kansalaisista ei tiedä, mistä omat ajantasaiset rokotustiedot on mahdollista tarkistaa. Tilaisuudessa mukana olivat Eduskunnan rokoteryhmän ja Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmän Antti Ojalan lisäksi Tarja Räty THL:stä, Tiina Mankonen Kelasta, Helena Lamberg Terveydenhoitajaliitosta sekä Riikka Vuokko STM:stä, jotka kaikki linjaavat, että Omakantaan integroitua digitaalista rokotuskorttia on kiirehdittävä.

Vaikka terveystietojen digitalisaatio on edennyt useilla rintamilla, rokotusten kohdalla ensisijainen tietolähde on edelleen käsin täytetty rokotuskortti. Omakanta-palveluun liitetyllä digitaalisella rokotuskortilla on kyselytutkimuksen perusteella vahva kannatus suomalaisten keskuudessa: uudistusta kannattaa valtaosa, yhteensä 87 prosenttia suomalaisista.
 

  • Olen iloinen tästä laajasta tuesta tärkeän asian eteenpäin viemisestä. Uusimpia rokotetietoja voi jo nyt löytää Omakannasta, mutta järjestelmä kaipaa kehittämistä. Muun muassa rokotetietojen korrekti kirjaaminen uuteen potilastietorakenteeseen tulisi varmistaa. Haasteena ovat myös tiedon kokoaminen monista eri potilastietojärjestelmistä ja muualla annetuista rokotteista, kuten punkkibussien rokotekirjauksista. Omien vanhojen rokotetietojen kirjaaminen Omakantaan olisi myös tarpeellinen lisä, mutta asia vaatii vielä säädösmuutoksia. Toivon, että tämä keskustelu nyt toimisi lähtölaukauksena digitaalisen rokotuskortin kehittämiselle ja laajalle käyttöönotolle, Rehn-Kivi sanoo.

 

Eduskunnan rokoteryhmään kuuluvista kansanedustajista myös Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.), Paula Werning (sd.), Mia Laiho (kok.) Mikko Kärnä (kesk.), Pekka Aittakumpu (kesk.) ja Hanna Sarkkinen (vas.) kannattavat digitaalisen rokotuskortin käyttöönottoa.

”Digitaalinen rokotuskortti edistäisi rokotesuojan ylläpitoa”

Myös Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmä tukee digitaalisen rokotuskortin nopeaa käyttöönottoa.  Digitaalisesta rokotuskortista tulisi voida nähdä vaivatta, mitä rokotteita henkilö on saanut. Lisäksi digitaalisen kortin tulisi muistuttaa, kun henkilön on aika käydä ottamassa tehosterokote rokotussuojan ylläpitämiseksi.

”Digitaalinen rokotuskortti edistäisi rokotesuojan ylläpitoa. Tieto esimerkiksi jäykkäkouristusrokotteen voimassaolosta on ensiarvoisen tärkeää paitsi henkilölle itselleen myös terveydenhoitohenkilökunnalle esimerkiksi onnettomuustilanteissa. Lisäksi digitaalista järjestelmää voisi kehittää lähettämään muistutuksia esimerkiksi tekstiviestillä, kun on aika ottaa tehosterokote”, sanoo Lääketeollisuus ry:n rokoteasiantuntijaryhmän sihteeri Laura Labart.

Kyselytutkimuksen suoritti Taloustutkimus Lääketietokeskuksen toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin 9.–17.3.2020, ja siinä haastateltiin yhteensä 1004 15–79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali koko otoksesta on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Veronica Rehn-Kivi

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ukrainan tulee olla osa läntistä yhteisöä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti tänään Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron ajankohtaiskeskustelussa Ukrainan tilanteesta.
Anders Norrback
21.02.2024 klo 15:30

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44