Eteenpäin koronasumussa!

03.10.2020 klo 06:54
Koronapandemia jatkaa maailman tasapainon horjuttamista. Tapausten määrä on taas kasvussa niin Euroopassa kuin Suomessakin. Se on tietysti huolestuttavaa, mutta moni asia on nyt kuitenkin toisin kuin keväällä.

Koronavirukseen liittyvä tutkimus on koko ajan edennyt. Kun ensimmäinen turvallinen rokote saapuu markkinoille, huokaisee koko maailma helpotuksesta. Suomessa testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen perustuva hybridistrategiamme on toiminut tähän asti suhteellisen hyvin. Koronavilkkusovelluksen avulla voi jokainen nopeammin saada tietää mahdollisen tartunnan riskistä. Siitä huolimatta jokaisen meistä on edelleen kannettava oma vastuumme. Nyt on edelleen syytä pitää etäisyyttä, huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja käyttää kasvomaskia sellaisissa paikoissa, joissa riittävien etäisyyksien pitäminen ei ole mahdollista. Suomalaiset tekivät keväällä valtavan työn. Samaa ”talkoohenkeä” tarvitaan nyt. 

 

Elämme keskellä koronasumua, jossa kenelläkään ei ole tietoa tulevaisuudesta. Siksi me hallituksessa otamme varman päälle ja varaamme huomattavasti varoja koronaviruksen torjuntaan. Haluamme varmistaa, että kaikki saavat tarvitsemaansa hoitoa samalla, kun koronatestaukseen ja rokotteelle on varattava riittävästi rahaa. Myös kunnat ja sairaanhoitopiirit saavat nyt huomattavaa lisätukea. Lisäksi panostamme yhteensä 450 miljoonaa euroa muun muassa koronan takia lykkääntyneiden leikkausten ja hammashoidon hoitovelan purkamiseen. Tämä on hyvin tärkeää suomalaiselle kansanterveydelle.

 

Toinen tärkeä osa terveydenhoitoa on potilasturvallisuus. Viime vuosina minä ja RKP olemme tehneet hartiavoimin töitä potilasturvallisuuden eteen niin hallituksessa kuin oppositiossakin. Kun me ministerikollegani Krista Kiurun kanssa maaliskuun alussa vierailimme Vaasan keskussairaalassa juhlistamassa Vaasan keskussairaalan laajaa päivystystä, toimme mukanamme tiedon siitä, että seuraava askel on myöntää keskussairaalalle osaamiskeskus potilasturvallisuuden kehittämistä varten. Nyt se toteutuu. Vaasan sairaanhoitopiirin potilasturvallisuus on pitkään ollut maan parhaimmistoa, ja sen eteen on tehty määrätietoisesti töitä. Tällä viikolla potilasturvallisuusyhdistys palkitsi meitä, jotka olemme tämän asian eteen tehneet paljon töitä. Tapahtuma Ritarihuoneella, jossa sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen ja yhdistyksen puheenjohtaja Auvo Rauhala ojensivat ansiomerkit meille, tulee jäämään ikuisesti mieleeni.

 

Potilasturvallisuus on yhä tärkeämpää, eikä sitä saa myöskään unohtaa suuressa sote-uudistuksessa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on edessä suuria rakenneuudistuksia, ja meillä on paljon tekemistä, ennen kuin kaikki palapelin palat loksahtavat paikalleen. Tässä Vaasan sairaanhoitopiiri on eturintamassa, ja Pohjanmaan hyvinvointialueen eteen on tehty hyvää työtä.

 

Riittävä rahoitus kaikille maakunnille on myös keskeinen osa potilasturvallisuutta. Minulle ja RKP:lle on täysin selvää, ettemme voi hyväksyä lausuntokierroksella ollutta soten rahoitusmallia. Se tarkoittaisi käytännössä huomattavia leikkauksia Pohjanmaalla, jossa olemme panostaneet terveydenhuoltoon. Sote-uudistuksen on sen sijaan turvattava ihmisten pääsy hoitoon ja hoivaan. Hallituksen on vielä käytävä syvällinen keskustelu soten rahoitusmallista, jotta se koetaan oikeudenmukaiseksi.

Anna-Maja Henriksson

Susikantaa pitäisi voida rajoittaa jatkossa tehokkaammin

Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen käsittely aloitettiin, maa- ja metsätalousvaliokunnassa.
Anders Norrback
27.04.2021 klo 12:53

Kohti valoisampia aikoja

Anna-Maja Henriksson
18.04.2021 klo 07:20

Vaalien siirtäminen ei ollut helppo päätös

Siitä on nyt noin vuosi, kun Suomessa ensimmäistä kertaa rauhan aikana otettiin käyttöön valmiuslaki.
Anna-Maja Henriksson
21.03.2021 klo 06:09

Ylös, ulos ja ladulle!

Muutaman heikohkon ja vähälumisen talven jälkeen moni meistä ehkä oli jo luopunut toivosta hohtavien hankien ja kauniin talvimaiseman suhteen. Nyt lunta on siunaantunut.
Thomas Blomqvist
18.02.2021 klo 07:02

Valta vaihtui Valkoisessa talossa

Valta on vaihtunut Valkoisessa talossa. Presidentti Biden ja varapresidentti Kamala Harris vannoivat valansa keskiviikkona tarkkaan vartioidussa Washington DC:ssä.
Anna-Maja Henriksson
24.01.2021 klo 09:34

Jokaisella on vastuu puuttua häirintään ja väkivaltaan

Keskiviikkona vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Päivän tarkoituksena on kunnioittaa kaikkien niiden naisten muistoa, jotka ovat menettäneet henkensä lähisuhdeväkivallan seurauksena.
Anna-Maja Henriksson
29.11.2020 klo 06:33

Naisten rooli tulevaisuuden maanpuolustuksessa

Naisten hakeutuminen vapaaehtoiseen asepalvelukseen on kasvanut rytinällä viime vuosina.
Eva Biaudet
13.11.2020 klo 06:35

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus menee eteenpäin

Anna-Maja Henriksson
02.11.2020 klo 15:36

Yritysvastuu blogi

Minä haluan olla varma siitä, että en osta vaatteita, jotka ovat tuotettuja lasten hyväksikäytön kautta tai ihmiskaupan uhrien kurjuudesta.
Eva Biaudet
22.10.2020 klo 11:03

Pitäkäämme toististamme huolta.

Thomas Blomqvist
16.10.2020 klo 11:47

Ryhmäpuheenvuorot

Valtiovarainvaliokunnan EU:n omia varoja koskeva mietintö

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.05.2021 klo 15:00

Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Mikko Ollikainen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
05.05.2021 klo 14:30

Lähetekeskustelu valtioneuvoston EU-politiikkaa koskevasta selonteosta

Ryhmäpuheenvuoro 24.2.2021. Puheen esitti edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
24.02.2021 klo 15:00

Välikysymys Suomen osallistumisesta EU:n elpymispakettiin

Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Joakim Strand.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.02.2021 klo 14:59

Euroopan unionin omien varojen järjestelmä

Lähetekeskustelu 10.2 2021 Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä. Ryhmäpuheenvuoron pitäjänä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
10.02.2021 klo 14:43

Valtiopäivien avauskeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro piti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
09.02.2021 klo 15:00

Budjetin palautekeskustelu 15.12.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.12.2020 klo 12:07

Palautekeskustelu liittyen Sote-uudistukseen.

Ryhmäpuheenvuoro 14.12 2020.. Puhujana edustaja Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
14.12.2020 klo 14:48

Valtioneuvoston selonteko Suomen kestävän kasvun ohjelmasta

Ryhmäpuheenvuoro 1.12.2020, Joakim Strand, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
01.12.2020 klo 14:30

Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa

Ryhmäpuheenvuoro 30.11.2020, Anders Norrback, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
30.11.2020 klo 15:00