Biaudet EU:n elpymispaketista: Tärkeä myös suomalaisten työpaikkojen kannalta

09.09.2020 klo 15:00

EU:n elpymispaketti on ainutkertainen ratkaisu hyvin poikkeuksellisessa maailmantilanteessa. Kansanedustaja Eva Biaudet (RKP) painottaa paketin suurta merkitystä Suomen vientivetoiselle taloudelle ja koko unionille.

– Meidän on myös ajateltava, mikä olisi ollut vaihtoehto. Elpymispaketin vaihtoehto olisi ollut se, että mitään sopimusta ei olisi syntynyt. Se olisi ollut kova takaisku. Se olisi johtanut luottamuspulaan finanssimarkkinoilla, poliittisten konfliktien kärjistymiseen koko EU-politiikassa ja elpymisen pysähtymiseen. Siinä mielessä tulos vaikuttaa todella hyvältä, myös Suomen kannalta, Biaudet sanoo.

Keskiviikon eduskuntakeskustelussa hän kritisoi oikeistopopulistien nuivaa suhtautumista elpymispakettiin.

– Aivan kuten kymmenen vuoden takaisen eurokriisin aikaan, paketin vastustajat puhuvat enimmäkseen tulevista vakuuksista ja tappioista. Mutta me kysymme: Missä on huoli EU:n tulevaisuudesta ja kaikista niistä kotimaisista työpaikoista, jotka ovat vaarassa ilman elvytystoimia? Nyt tarvitaan laajalla rintamalla investointeja erityisesti kestäviin energiaratkaisuihin, ilmastonmuutokseen ja digitalisaatioon.

Biaudet muistuttaa siitä tärkeästä asiasta, että tässä ei ole kyse pelkästään taloudesta.

– Haluamme entistä vahvemman EU:n, jolla on kykyä ja tahtoa löytää yhteisiä ratkaisuja ylikansallisiin kysymyksiin. Haluamme lisää solidaarisuutta eurooppalaisten ihmisten välille.

Eva Biaudet

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10