Lasten rokotuskattavuus laskenut hälyttävästi, neuvoloiden on toimittava myös poikkeusaikoina

16.06.2020 klo 16:41

”Tuhkarokolta, vihurirokolta sekä sikotaudilta suojaavan MPR-rokotteen kattavuus on laskenut koko maassa, Uudellamaalla jopa -17,7 prosenttiyksikköä, verrattuna viime vuoteen”, sanoo kirjallisen kysymyksen rokotuskattavuuden turvaamisesta koronaepidemian aikana jättänyt kansanedustaja ja eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (RKP).

Koronapandemian myötä pienten lasten rokotuskattavuus on laskenut hälyttävästi verrattuna viime vuoteen. THL varoittaa rokotuskattavuuden jäävän osassa maakuntia alle 95 prosenttiin, joka on tuhkarokon kriittisenä pidetty raja laumasuojalle.

- Kunnille olisi tärkeää viestiä painokkaasti, ettei neuvolatoimintaa rajata pandemian aikana. Rokotusviestintää ja -ohjausta tulisi selvästi tehostaa ja vanhempien mahdolliseen koronapoikkeusoloista liittyvään huoleen ja kysymyksiin tulisi vastata asianmukaisesti. Jos rokotuskattavuus laskee, laumasuoja ei enää toteudu ja rokottamattomien riski sairastua kasvaa, muistuttaa Rehn-Kivi.

Suomessa on sairaanhoitopiirejä, joissa pikkulasten rokotuskattavuus on laskenut useita prosenttiyksikköjä viime vuoteen verrattuna. MPR-rokotteen lisäksi myös viitosrokotteen eli kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja hib-taudeilta suojaavan yhdistelmärokotuksen kolmen rokoteannoksen kattavuus on THL:n mukaan laskenut valtakunnallisesti toukokuuhun mennessä noin 6-16 prosenttiyksikköä. Myös lasten rotavirus- ja pneumokokkirokotusten kattavuus on laskenut osassa sairaanhoitopiirejä.

- Neuvolat ja terveydenhoitajat ovat avainasemassa rokotuskattavuuden ylläpitämisessä. Neuvoloissa tehtävä valistustyö ja terveydenhoitajille varattu riittävä aika keskustella rokotteista perheiden kanssa, jotka ovat huolissaan ja peloissaan pandemiasta johtuen, ovat omiaan vahvistamaan asianmukaista rokotetietoutta ja rokotuskattavuutta, sanoo Rehn-Kivi.

Veronica Rehn-Kivi

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ukrainan tulee olla osa läntistä yhteisöä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti tänään Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron ajankohtaiskeskustelussa Ukrainan tilanteesta.
Anders Norrback
21.02.2024 klo 15:30

Ryhmäpuheenvuorot

Ajankohtaiskeskustelu koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta      

Ryhmäpuheenvoon pitäjä edustaja Ollikainen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.04.2024 klo 15:00

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10