Meidän on sopeuduttava uuteen todellisuuteen!

20.05.2020 klo 19:00
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) totesi tiistaina etänä pidetyssä kenttätapaamisessa, ettei arkielämä koskaan palaa siihen, mikä se oli ennen koronakriisiä.

- Nyt kehittämämme säännöt ja lähestymistavat tulevat jatkossakin muodostamaan ja kuvaamaan uutta arkipäiväämme. Emme saa vain odottaa, että kaikki ”muuttuu normaaliksi taas”. Sitä ei tule tapahtumaan, Bergqvist sanoo.


Bergqvist haluaa nähdä rakentavaa keskustelua haasteista, jotka nykyinen kriisi epäilemättä tuo mukanaan muun muassa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, talouden jälleenrakentamisen ja kunnan tulevien tehtävien suhteen. Bergqvist haluaa kuitenkin huomauttaa, että meidän on samalla kehitettävä edelleen uuden arjen tarjoamat mahdollisuudet.

- Vain muutamissa viikoissa otettu digiloikka osoittaa, että yhteiskuntamme on mahdollista muuttaa. Tämän kehityksen on jatkuttava. Meidän on paremmin osattava käyttää digitaalisia apuvälineitä palvelutoiminnassamme ja paremmin pystyttävä näkemään digitalisuus uutena normaalina. Lyhyesti sanottuna, meidän on sopeuduttava uuteen todellisuuteen, Bergqvist toteaa
Sandra Bergqvist

Kotihoidon työntekijöiden pysäköinti helpottuu

Pysäköinti kotihoidon tai vastaavien palveluiden työntekijöille helpottuu tästä päivästä alkaen. Uudet määräykset astuvat voimaan 1.6.2020 uuden tieliikennelain yhteydessä.
Veronica Rehn-Kivi
eilen klo 12:15

Löfström ja Bergqvist vaativat kansainvälistä ratkaisua eristyneille merenkulkijoille

Arviolta noin sata suomalaista miehistön jäsentä ovat jääneet eristetyksi ympäri maailmaa, niin Amerikassa kuin Aasiassa, ulkomaisen lipun alla purjehtiviin aluksiin, joiden koronakriisin seurauksena eivät saa käydä satamissa.
Sandra Bergqvist ja Mats Löfström
28.05.2020 klo 12:57

Ravintolat ja kahvilat voidaan taas avata!

Eduskunta hyväksyi tänään 171 miljoonan euron suuruisen tukipaketin ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemiseksi sekä toiminnan rajoitusten hyvittämiseksi.
Veronica Rehn-Kivi
26.05.2020 klo 20:04

Hienoa, että hallitus helpottaa tilojen ahdinkoa lainojen valtiontakauksella

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee, että hallitus on tänään päättänyt helpottaa tilojen ahdinkoa lainojen valtiontakauksella.
Anders Norrback
20.05.2020 klo 15:30

Hyvä kokonaisuus ravintoloiden tukemiseksi

Ravitsemisliiketoimintaa on rajoitettu voimakkaasti lainsäädännöllä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljettiin 4. huhtikuuta take-away myyntiä lukuun ottamatta.
Joakim Strand
20.05.2020 klo 19:59

Rokotteiden merkitys painottuu koronakriisissä

Suomessa uusien koronatapausten määrä on viime viikkoina ollut laskussa. Tilanne ei kuitenkaan ole ohi.
Veronica Rehn-Kivi
19.05.2020 klo 14:32

Kohti uutta normaalia

Me suomalaiset olemme yhdessä onnistuneet hidastamaan koronaviruksen leviämistä niin hyvin, että on tullut aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Anna-Maja Henriksson
17.05.2020 klo 06:56

Meidän on varmistettava harvinaista sairautta sairastavien potilaiden lääkitys

Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen lääkkeiden saatavuudesta potilaille, joilla on harvinainen sairaus.
Veronca Rehn-Kivi
08.05.2020 klo 17:24

Koronakriisissä on huomioitava tasa-arvo

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist painottaa, että tasa-arvokysymykset on huomioitava koronakriisin käsittelyssä. 
Thomas Blomqvist
08.05.2020 klo 10:48

Ryhmäpuheenvuorot

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.7.–31.12.2020

Ryhmäpuheenvuoro 6.5.2020, Eva Biaudet, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.05.2020 klo 18:00

Valtioneuvoston asetus valmiuslain 86, 88, 93 ja 94 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien käytön jatkamisesta

Ryhmäpuheenvuoro, edustaja Anders Adlercreutz. Puhe on kaksikielinen.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
06.05.2020 klo 14:58

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2021–2024

Ryhmäpuheenvuoro 21.4.2020, Veronica Rehn-Kivi, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.04.2020 klo 15:00

Lähetekeskustelu valmiuslaki 17.3.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Svenska riksdagsgruppen
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.03.2020 klo 18:00

Valtiopäivien avauskeskustelu 11.2.2020

Ryhmäpuheenvuoro, Anders Adlercreutz, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
11.02.2020 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu, al-Hol

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.12.2019 klo 15:00

Talousarvion palautekeskustelu

Ryhmäpuheen pitäjä ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
17.12.2019 klo 11:00

Valtioneuvoston tiedonanto hallituksen ohjelmasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
16.12.2019 klo 13:00

Lähetekeskustelu rintamalisän korottamisesta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä ryhmäpuheenjohtaja Anders Adlercreutz
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
04.12.2019 klo 15:00

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2020–2023

Ryhmäpuheenvuoro 26.11.2019, Veronica Rehn-Kivi
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
26.11.2019 klo 14:59