Vanhustenhoidon henkilöstömitoitus ensisijaisen tärkeä!

12.02.2020 klo 15:02
Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun vanhustenhoidon henkilöstömitoituksesta.

Palvelujen parantamiseksi hallitus ehdottaa säädettäväksi linjauksen hoivahenkilöstön sitovasta 0,7 vähimmäismitoituksesta ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Kansanedustaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee ehdotuksesta.

- Parempi, inhimillisempi ja paremmin resursoitu vanhustenhoito oli minulle yksi tärkeimmistä vaaliteemoista ja nyt korkeampi hoitajamitoitus toteutuu. Tämä tulee maksamaan, mutta tämä on RKP:lle ja muille hallituspuolueille korkea prioriteetti, Rehn-Kivi sanoo.

Mitoituksen toteutuksessa otetaan huomioon aina ensisijaisesti asiakkaiden hoitoisuus. Lisäksi selkiytetään henkilöstön työnjakoa muun muassa tukipalvelujen osalta. Ehdotuksen mukaan henkilöstömäärää lisätään asteittain ja päämäärätietoisesti. Tällä tavoin turvataan tasapainoisesti riittävä henkilöstön määrä sekä rahoitus.

- Hoitajien lisäämisellä myös työtahti rauhoittuu, henkilöstön hyvinvointi kasvaa ja henkilöstöllä on myös tarpeeksi aikaa viettää aikaa vanhusten kanssa. Jotta tämä onnistuisi, tarvitsemme enemmän koulutuspaikkoja, mutta myös asennemuutoksen, suurempaa arvostusta vanhustenhoidon tärkeää työtä kohtaan sekä kokonaisajattelua johtamisessa, Rehn-Kivi sanoo.

Veronica Rehn-Kivi

Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.
Sandra Bergqvist
22.03.2024 klo 21:58

Ruotsin ja suomen kielen osaamista on vahvistettava

Viime hallituskaudella RKP vaati selvityksen siitä, miten toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen pakollisuuden poistaminen ylioppilastutkinnosta on vaikuttanut kielten osaamiseen. Selvitys luovutettiin tänään opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille. 
Anna-Maja Henriksson
21.03.2024 klo 22:04

Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.
Anders Norrback
21.03.2024 klo 22:01

Lähipalvelut, yrittäjyys ja turvallisuus luovat perustan vahvalle aluekehitykselle

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan Keskustapuolueen välikysymystä, Liike Nyt -puolueen tukemana, hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron välikysymyskeskustelussa. 
Anders Norrback
20.03.2024 klo 15:39

Adlercreutz vieraili ensimmäisenä ministerinä Nato-Ruotsissa

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz tapasi kollegansa, Ruotsin EU-ministeri Jessika Roswallin Tukholmassa 11. maaliskuuta. Adlercreutz oli ensimmäinen ministeri, joka vieraili Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsista tuli Naton jäsen.
Anders Adlercreutz
13.03.2024 klo 20:49

Rauhanajan yhteistyö vahvistaa Suomen integroitumista Natoon

Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Kansanedustaja Joakim Strand piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron.
Joakim Strand
21.02.2024 klo 17:28

Ukrainan tulee olla osa läntistä yhteisöä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti tänään Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron ajankohtaiskeskustelussa Ukrainan tilanteesta.
Anders Norrback
21.02.2024 klo 15:30

Ryhmäpuheenvuorot

Välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.03.2024 klo 15:10

Ajankohtaiskeskustelu Ukrainan tilanteesta

Ryhmävuoronpitäjä edustaja Anders Norrback.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024

Ryhmäpuheenpitäjä edustaja Joakim Strand
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.02.2024 klo 16:00

Välikysymys hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksest

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
20.02.2024 klo 15:26

Valtiopäivien avajaiskeskustelu

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Otto Andersson
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.02.2024 klo 15:00

Vuoden 2024 talousarvioesityksen palautekeskustelu      

Ryhmäpuheenvoron pitäjä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
13.12.2023 klo 11:00

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027, palautekeskustelu

Ryhmäpuheenvuoro 22.11.2023, Mats Löfström, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
22.11.2023 klo 15:00

Välikysymyskeskustelu nuorten tulevaisuudesta

Ryhmäpuheenvuoro 21.11.2023 Henrik Wickström
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
21.11.2023 klo 15:00

Valtioneuvoston selonteko EU:n taisteluosaston valmiusvuorosta 1.1.–30.6.2024

Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Eva Biaudet.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
15.11.2023 klo 15:10

Välikysymys sosiaali- ja terveydenhuollosta

Ryhmäpuheenvuoron pitäjkä edustaja Henrik Wickström.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
18.10.2023 klo 14:44